Satakunnan taloudessa pieniä käänteen merkkejä
Satakunnan talouden kehitys jatkui yhä pääosin laskusuuntaisena vuoden 2024 heinä-joulukuussa. Muutoksen merkkinä voidaan ehkä pitää teknologiateollisuuden ja rakentamisen liikevaihdon nousua aivan loppuvuodesta. Teollisuuden liikevaihdon lasku pysähtyi loka-joulukuussa, mutta viennin arvo aleni kuitenkin yhä selvästi. Teollisuudessa keskimäärin henkilöstömäärä pysyi ennallaan. Tämä viittaa tuotannollisesti suotuisampaan kehitykseen kuin mitä osin hintojen laskuun pohjautuva liikevaihdon ja viennin arvon pudotus
Teknologiateollisuudessa keskimäärin liikevaihto kääntyi nousuun aivan loppuvuodesta ja henkilöstömääräkin kohosi hieman. Viennin arvo laski kuitenkin edelleen. Liikevaihto nousi meriteollisuudessa ja metallituotteiden sekä elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistuksessa, mikä voi viitata myös tuotannon kasvuun. Meri-Porin teollisuusalueella liikevaihto kasvoi loppuvuonna kohisten. Teknologiateollisuudessa liikevaihto laski selvästi automaatiossa ja robotiikassa, metallien jalostuksessa sekä hieman konepajoilla. Automaatiossa ja metallien jalostuksessa henkilöstöä lisättiin silti edelleen, joten tuotannon taso ei liene pudonnut merkittävästi. Automaatiossa tilausten laskutusaikataulujen osuminen vertailuajankohtaan saattaa ainakin osin selittää kehitystä.
Elintarvikkeiden valmistuksen liikevaihto, vienti ja henkilöstö kasvoivat loppuvuonna. Metsä- ja kemianteollisuuden liikevaihto ja ensin mainitussa myös henkilöstö laski yhä. Ainakin metsäteollisuuden vienti putosi. Rakentamisen liikevaihto aleni vielä syyskesällä, mutta aivan loppuvuodesta kirjattiin kasvua. Sen sijaan henkilöstöä vähennettiin edelleen tuntuvasti.
Satakunnan palvelualojen kehitys sujui vuoden 2024 heinä-joulukuussa aiempaa vaimeampana. Liikevaihdon nousu jatkui enää liike-elämän palveluissa ja tauon jälkeen myös luovilla aloilla. Kaupassa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa liikevaihto supistui. Palvelualojen henkilöstömääräkin aleni jokaisella alatoimialalla. Myös yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstömäärä aleni poikkeuksellisesti.
Tilastokeskuksen tuoreimpien suhdannetietojen mukaan Satakunnan yritysten yhteenlaskettu liikevaihto laski vuoden 2024 heinä-joulukuussa 2,5 % vuoden 2023 vastaavaan aikaan verrattuna. Koko maassa keskimäärin liikevaihto ei käytännössä enää pudonnut, mikä saattaa antaa viitteitä käänteestä. Toisin kuin maassa keskimäärin Satakunnan laskusta osa selittyy metallien tuottajahintojen laskulla, mutta tuotannon määrälle sillä ei ole yleensä läheskään yhtä suurta vaikutusta. Siten Satakunnassa tuotannon taso ei ole pudonnut yhtä paljon kuin liikevaihdon lasku antaa ymmärtää.
51 % maakunnan yrityksistä saavutti heinä–joulukuussa liikevaihdon kasvua. 35 % yrityskannasta ylsi vähintään 15 %:n nousuun, mikä on aavistuksen aiempaa enemmän. Toimiala- ja yrityskohtainen vaihtelu on ollut yhä suurta etenkin teollisuudessa, mutta osin myös palveluissa. Eniten laski yli 20 henkilön yritysten liikevaihto, vajaat kuusi prosenttia. Alle viiden työntekijän yritysten liikevaihto sen sijaan kohosi 9,1 %. 5–19 henkilöä työllistävien yritysten liikevaihto supistui 0,6 %. Suurin muutosvaikutus talouden suuntaviivoihin on edelleen ollut yli 20 hengen lähinnä teollisuudessa toimivilla yrityksillä. Alle viisi vuotta toimineiden yritysten liikevaihto kohosi loppuvuoden aikana reilut 23 %. Yli viisi vuotta toimineiden yritysten liikevaihto laski 3,3 %.
Koko maassa keskimäärin talouden kehitys oli varsin vaisua, mutta aloittain vaihtelevaa. Myönteistä oli viennin kasvu ja liikevaihdon laskun pysähtyminen. Teollisuudessa liikevaihdon kasvua kertyi elintarviketeollisuudessa sekä elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistuksessa. Myös metsäteollisuus pääsi nipin napin kasvun puolelle. Teknologiateollisuus kehittyi Satakuntaa suotuisammin lähinnä painoarvoltaan merkittävän elektroniikkateollisuuden myönteisemmän kehityksen vuoksi. Myös metallien jalostuksen vähäisempi osuus vaikutti kehitykseen. Rakentamisen liikevaihdon romahdus jatkui. Palvelualoilla nousu jatkui liike-elämän palveluissa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa. Kaupan ja luovien alojen liikevaihto aleni.
Satakunnassa henkilöstömäärä aleni edelleen vähän (-1,0 %) vuoden 2024 heinä-joulukuussa. Teollisuudessa henkilöstömäärä pysyi ennallaan, tosin alakohtainen vaihtelu oli edelleen suurta. Rakentamisessa väkeä vähennettiin loppuvuonna eniten päätoimialoista. Palveluissa henkilöstömäärä aleni hieman.
Toimialoittainen kehitys Satakunnassa heinä–joulukuussa 2024 (vertailu vuoden 2023 vastaava aika)
- Koko teollisuuden yhteenlaskettu liikevaihto aleni yhä jonkin verran (-1,8 %) samoin kuin viennin arvo (-4,7 %). Henkilöstömäärä sen sijaan pysyi käytännössä ennallaan (-0,1 %).
- Teknologiateollisuuden (eli koko metalliteollisuuden, ei sisällä tietotekniikkaa) yhteenlaskettu liikevaihdon lasku pysähtyi (0,1 %). Viennin arvo aleni selvästi (-4,7 %). Henkilöstöä lisättiin silti edelleen (0,5 %).
- Metallien jalostuksen liikevaihto laski yhä hintojen laskun vuoksi (-7,8 %). Henkilöstöä lisättiin silti (1,6 %).
- Metallituotteiden valmistuksen liikevaihto kasvoi jälleen (2,1 %). Henkilöstömäärä aleni yhä (-3,8 %).
- Koneiden ja laitteiden valmistuksen liikevaihto putosi (-2,4 %) samoin kuin henkilöstömäärä (-0,8 %).
- Elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistuksen liikevaihto kohosi (4,4 %), henkilöstökin kasvoi (0,5 %).
- Meriteollisuuden liikevaihdon nousu jatkui (6,4 %). Työntekijöitä palkattiin lisää myös (4,7 %).
- Pori–Huittinen-teollisuusvyöhykkeen liikevaihto supistui (-5,6 %). Henkilöstömääräkin aleni (-0,6 %).
- Meri-Porin teollisuusalueen liikevaihto kasvoi kohisten (38,8 %). Henkilöstömäärä aleni silti (-4,4 %).
- Automaatio- ja robotiikka-alojen liikevaihto laski merkittävästi (-24,4 %). Henkilöstöä lisättiin silti (1,9 %).
- Metsäteollisuuden liikevaihto (-6,8 %) ja viennin arvo (-6,4 %) laskivat yhä tuntuvasti. Henkilöstömääräkin supistui jonkin verran (-2,3 %).
- Kemikaalien sekä kumi- ja muovituotteiden valmistuksen liikevaihto laski (-12,1 %). Henkilöstömäärä pysyi kuitenkin ennallaan (-0,1 %).
- Elintarviketeollisuuden liikevaihto kohosi (3,9 %). Viennin arvokin nousi hieman (1,7 %). Henkilöstömäärä kasvoi edelleen (2,4 %).
- Rakentamisen liikevaihdon lasku pysähtyi loppuvuodesta (-0,3 %). Henkilöstömäärä laski yhä (-4,2 %).
- Tukku- ja vähittäiskaupan liikevaihto laski vähän (-1,3 %). Henkilöstömääräkin aleni (-1,7 %).
- Majoitus- ja ravitsemistoiminnan liikevaihto supistui hieman (-0,9 %). Henkilöstöäkin vähennettiin (-2,6 %).
- Liike-elämän palvelujen liikevaihto kohosi edelleen (3,8 %). tehdyn työn määrä laski silti (-2,7 %).
- Kaikkien neljän edellä mainitun palvelualan yhteenlaskettu henkilöstömäärä laski jonkin verran (-1,5 %).
- Luovien alojen liikevaihto kasvoi jälleen (2,2 %). Henkilöstöä vähennettiin silti (-3,2 %).
- Yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijämäärä aleni poikkeuksellisesti hieman (-0,7 %).
Uusimmassa Satakunnan talous -suhdannejulkaisussa tarkastellaan maakunnan elinkeinotoiminnan kehitystä kokonaisuutena ja toimialoittain. Katsauksen tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tuottamaan suhdanneaineistoon. Katsauksen voit lukea täältä.
Lisätietoja:
Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen, puh 044 711 4350, etunimi.sukunimi@satakunta.fi
Satakunnan talous -suhdannejulkaisu ja sen oheisaineistot ovat ladattavissa tältä sivulta.