Maakunnan yhteistyöryhmä 2021-2027

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) sovittaa yhteen maakunnan EU:n rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanon ja alueen kehittämiseen vaikuttavat toimenpiteet.

MYR:n asettaa Satakuntaliiton hallitus, ja siinä ovat mukana maakunnan kehittämisen kannalta tärkeät intressiryhmät: Satakuntaliitto ja jäsenkunnat, ohjelmaa rahoittavat valtion viranomaiset ja muut valtionhallintoon kuuluvat organisaatiot sekä alueen kehittämisen kannalta tärkeimmät työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt.

Tiedotteet

Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksen tiedote 20.4.2022

Satakunnan kulttuuristrategia 2030 on valmistunut. Satakunnan edellinen kulttuuristrategia (2015–2020) hyväksyttiin vuonna 2015. Kulttuuristrategia päivitettiin Satakunnan kulttuuristrategiaksi 2030.

Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksen tiedote 2.3.2022

Euroopan Unionion oikeudenmukaisen siirtymän rahoitus tuo toteutuessaan Satakuntaan 27 miljoonan euron lisäpanoksen.

Maakunnan yhteistyöryhmän kokouksen tiedote 15.12.2021

Satakunta saa EU-ohjelmavaroja yli 13 miljoonaa euroa.

Jäsenet 2021-2027

Varsinainen jäsen ja varajäsen

  • Petri Salminen (pj.)
  • Antero Kivelä

Maakunnan liitto ja sen jäsenkunnat

  • Pasi Rännäli (1.vpj.)
  • Milja Karjalainen
  • Ari Vaitiniemi
  • Jari Kostiainen
  • Hanna Tuominen
  • Jarkko Stenfors
  • Niklas Vähä-Ettala
  • Eeva-Liisa Tuominen
  • Markus Adenberg
  • Lassi Salomäki
  • Tommi Härkönen
  • Marjo Varjonen
  • Johanna Siitari
  • Tomi Lehtonen
  • Petri Syväkuru
  • Päivi Kyllöinen

Valtion aluehallintoviranomaiset

  • Marja Karvonen (2. vpj.)
  • Timo Pukkila
  • Jaana Rantavaara
  • Olli Madekivi
  • Tuovi Päiviö
  • Leenä Räsänen
  • Maija Saari
  • Anne Jortikka
  • Johanna Latvala
  • Juha-Pekka Triipponen
  • Juha Mäki
  • Riitta Sulameri

Työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt

  • Pirjetta Sipiläinen-Salo
  • Ville Roslakka
  • Tiina Vihavainen
  • Minna Nore
  • Nina Pere
  • Piia Alvesalo
  • Kari Varis
  • Terhi Löfstedt (3. vpj.)
  • Juha Vanhapaasto
  • Susanna Lehtimäki
  • Riikka Lammi
  • Kristiina Linna
  • Mia Sorila
  • Jarkko Huhtala
  • Päivi Junnila
  • Katja Suovo
  • Satu Tähtinen
  • Sami Iltanen
  • Aapo Kivenmaa
  • Jaakko Viitala