(esitteet ladattavissa artikkelin lopusta)
Menestyvä, osaava ja turvallinen Suomi tarvitsee elinvoimaisen Satakunnan
Suomessa on asetettu tavoitteeksi, että 50 % nuorista ikäluokista suorittaa korkeakoulututkinnon. Koko maassa korkeakoulututkinnon suorittaneita on 32,6 % väestöstä, mutta Satakunnassa vain 26,5 %. Parlamentaarisesti on myös hyväksytty, että TKI-rahoitusta nostetaan 4 % bruttokansantuotteesta v. 2030 mennessä. Satakunnan osuus maamme TKI-menoista on vain 1 %, vaikka Satakunnan väestöosuus on 4 % ja viennin osuus 8 %. Julkisen ja korkeakoulusektorin osalta Satakunnan osuus TKI-menoista on ainoastaan 0,8 %.
Satakunta on maan huoltovarmuuden ja elintarvikeomavaraisuuden merkittävä alue. Maamme länsirannikolla sijaitsevan Satakunnan vahvuuksina ovat myös kaksi kansainvälisesti merkittävää satamaa, kompakti raide-, maantie- ja lentoliikenneverkosto sekä kaksi varuskuntaa.
Tavoite 1:

Tavoite 1: Osaamistason nosto, osaavan työvoiman saatavuus ja työvoiman liikkuvuus. Kuva: Tomi Glad
Satakunta tavoittelee korkeakoulutetun väestön osalta valtakunnallista tavoitetta ja TKI-menoissa maan keskitasoa.
Tarvitsemme alueellista korkeakoulupolitiikkaa, jossa ammattikorkeakoulu- ja yliopistotason koulutusta ja TKI-toimintaa edistetään maan eri osissa.
- Vahvistetaan yliopistokeskusten ja etäkampusten lainsäädännöllistä asemaa ja emoyliopistoille syntyvän lisäarvon määrittelyä.
- Kehitetään yliopistoja koskevaa lainsäädäntöä niin, että lainsäädäntö sisältää yliopistolle insentiivit (kannustimet) alueilla toimimiseen.
- Monipuolistetaan ja lisätään elinkeinoelämäpohjaisia koulutuspaikkoja ja tutkinto-oikeuksia
erityisesti vientimaakunnissa
Tarvitsemme pitkäjänteistä koulutus- ja työperäistä maahanmuuttoa ja uusia työnteon mahdollisuuksia.
- Työ- ja koulutusperäisen maahanmuuton, kansainvälisten opiskelijoiden ja maahanmuuttajien rekrytoinnin konkreettinen edistäminen
- Työssäkäyntialueet huomioiva TE-palveluiden uudistaminen ottaen huomioon mm. yhteiset asiakkaat hyvinvointialueiden kanssa.
- Hallitusohjelmassa on varmistettava rahoitus erityisesti kielikoulutukseen ja kotouttamiseen.
- Monipaikkaisen työnteon mahdollisuuksien parantaminen digitaalista toimintaympäristöä kehittämällä
Tavoite 2:

Tavoite 2: Elinkeinoelämän ympäristöllisesti kestävä uudistuminen. Kuva: Tomi Glad
Satakunta tarjoaa mahdollisuudet erityisesti bio- ja akkuklusterin, uusiutuvan energian ja elintarvikeklusterin kehittymiseen sekä kiertotalouden edistämiseen
- TKI-panostuksen lisääminen Satakuntaan ja muille vahvoille ulkomaankaupan tuotantoalueille, jotka pystyvät luomaan lisäkasvua Suomelle olemassa olevan elinkeinorakenteensa pohjalta.
- Lupaprosessien uudistaminen lupameklarijärjestelmää (yksi lupaviranomaisista toimii pääluvittajana) kehittämällä.
- Lupaprosessien sujuvoittaminen > koko prosessille mukaan lukien viranomaiselle mahdollisesti tehty oikaisuvaatimus, tulee antaa sitova määräaika, jona lupa tulee käsitellyksi.
- Lainsäädännöllä mahdollistettava ja edellytettävä sähkönsiirron johtokäytävien yhteisrakentaminen ja -käyttö.
- Merituulivoimatuotannon verotulojen ja rasitusten jakautumisperusteiden täsmentäminen lainsäädäntöön.
- Helmi-elinympäristöohjelman ja Metso-ohjelman rahoitusten jatkon varmistaminen
hallitusohjelmassa.
Tavoite 3:

Tavoite 3: Valtiolta tasapuoliset edellytykset ja mahdollisuudet maan eri alueille. Kuva: Tomi Glad
Tällä hetkellä maan eri osat eivät ole yhdenvertaisia sopimuskumppaneita suhteessa valtioon.
- MAL-sopimusmenettelyn ja aluekehityskeskustelujen yhdistäminen koko maata koskien yhdeksi valtion ja alueen väliseksi sopimukseksi.
- Lentoliikenteen mahdollistaminen tasapuolisesti kaikille maakuntakentille.
- Riittävän teknisen tuen osoittaminen AURA-ohjelman välittäville toimielimille.
- Alueiden käytön suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä tulee uudistaa niin, että maakuntakaavoituksen oikeusvaikutteisuus ei heikkene. Lainsäädännön uudistamisen tulee
nojautua ajantasaisiin selvityksiin ja seurantatietoihin. - Luonnon hyvinvointivaikutukset edellyttävät, että kansallispuistojen ja muiden merkittävien luonnonsuojelualueiden infran ylläpitoon, kehittämiseen ja saavutettavuuden parantamiseen on suunnattava lisärahoitusta. Perusrahoituksen suuntaamisessa on otettava huomioon myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella olevat alueet, kuten Selkämeren ja Puurijärvi-Isosuon kansallispuistot sekä Lauhanvuori – Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin muodostama kokonaisuus.
Tavoite 4:

Tavoite 4: Suomen turvallisuuden ja huoltovarmuuden vahvistaminen. Kuva: Tomi Glad
Satakunnan turvallisuusympäristö ja saavutettavuus ovat koko Suomen elinkeinoelämän kehittymisen, työvoiman liikkuvuuden, kansainvälisten yhteyksien ja huoltovarmuuden kannalta olennaisen tärkeitä.
- Satakunnassa sijaitsevaa Turvallisuuskeskusta tulee kehittää pelastusopiston alaisena, alueellisen pelastajakoulutuksen toteuttamisympäristönä.
- Liikenteen väyläsuunnittelun resursseja tulee kohdentaa tavoitehakuisemmin ja prosesseja nopeuttaa mm. viranomaistoimintoja yhdistämällä.
- Muuttuneen turvallisuuspoliittisen tilanteen takia Satakuntaan pitää toteuttaa nopeutetusti Liikenne12 –suunnitelmaan perustuvia merkittäviä raide- (myös poikittais- ja lähiliikenne)
maantie-, satama- ja lentoliikenteen suunnittelu- sekä investointipanostuksia. - Suomen jäämurtajakaluston uudistaminen lähivuosina on maamme huoltovarmuuden ja talvimerenkulun takia välttämätöntä ja uudistamisen rahoitus on varmistettava
- Investointeja tulee kohdistaa mm. pääväyläverkkoon kuuluville valtateille 2, 8 ja 12 ja valtateille 11 ja 23 sekä ratayhteydelle Tampere – Pori/Rauma.
- VT 2 / VT 8 Porin kohdan uudistaminen + VT 8 Tiiliruukin eritasojärjestelyn toteuttaminen
- VT 2 Mommola – Sahko risteysalueen uudistaminen
- VT 2 Haistilan ohituskaistojen keskikaide
- VT 8 / mt 2660 Vaasantien liittymäjärjestely
- VT 11 Kokemäenjoen siltojen uudistaminen
- VT 12 ja VT 23 liikenneturvallisuuden parantaminen valaistusta, riista-aitoja ja ohituskaistoja rakentamalla
- lisärahoitus vielä rahoitusta vailla olevien rautatien tasoristeysten poistamiseksi sekä akselipainon korotus 25 tonniin välillä Kokemäki – Harjavalta sekä Harjavallan ratapihan
laajentaminen + digiradan toteuttamisen varmistaminen ja kaksoisraidetarpeeseen varautuminen Pori/Rauma – Tampere radalla - satamien toimintaedellytysten parantaminen
Täsmennetyt hallitusohjelmatavoitteet ladattavissa pdf-muodossa.
Lisätiedot:
vs. maakuntajohtaja Timo Vesiluoma 1.-31.3.2023, p. 044 711 4330
vs. maakuntajohtaja Kristiina Salonen 1.4.2023 alk., p. 050 512 0010
yhteiskuntasuhdevastaava Sanna Oksa, p. 044 711 4390
erityisasiantuntija Marika Luoma, p. 044 711 4321
Satakunnan maakuntakaava 2050
Maakuntavaltuusto merkitsi Satakunnan maakuntakaavan 2050 esittelyn ja tilannekatsauksen tiedoksi.
Maakuntajohtajan irtisanoutuminen
Maakuntavaltuusto päätti myöntää eron Asko Aro-Heinilälle maakuntajohtajan virasta 31.7.2023.

Satakunnan uusi maakuntajohtaja Kristiina Salonen.
Kristiina Salonen on uusi Satakunnan maakuntajohtaja
Maakuntavaltuusto suoritti maakuntajohtajan virkavaalin. Äänin 37/49 uudeksi maakuntajohtajaksi äänestettiin Kristiina Salonen. Maakuntajohtajan valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Maakuntajohtajan palkkauksesta ja maakuntajohtajalle tehtävästä johtajasopimuksesta päättää maakuntahallitus.
Maakuntavaltuusto päätti lahjoittaa Satakuntaliiton taseen ylijäämistä 300 000 euroa Satakunnan Korkeakoulusäätiölle
Lahjoitus käytetään osarahoituksena eri yliopistojen kautta toteuttavien Satakunnan kehitystä edistävien tohtorikoulutuksien rahoittamiseen. Määräraha on sisällytetty Satakuntaliiton vuoden 2023 talousarvioon ja talousarvioesitys on siitä syystä poikkeuksellisesti 300 000 euroa alijäämäinen. Satakunnan Korkeakoulusäätiön on vuosittain raportoitava lahjoitusvarojen käytöstä Satakuntaliitolle.
Maakuntavaltuusto hyväksyi vuoden 2023 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2023–2025
Lisäksi maakuntavaltuusto myönsi luvan tarvittaessa ylittää talousarvio sillä ehdolla, ettei kuntien maksuosuudet nouse.
Valtuustoaloitteet
Maakuntavaltuuston kokouksessa jätettiin kaksi valtuustoaloitetta:
- ”Suomen ylivoimaloiden strategista turvallisuutta on parannettava”, Satakuntaliiton maakuntavaltuuston eurajokelaiset edustajat Vesa Jalonen Kesk., Ilona Sjöman SDP ja Maria Hollmen Kok.2.
- Valtuustoaloite Satakunnan yliopiston asian selvittämisestä, Antti Roine Kok.
-
Linkki kokouksen esityslistaan: https://bit.ly/3Yj0qnJ
Lisätiedot:
Satakunnassa lähes kaikki kaupungit ja kunnat ovat tehneet paikallisen elinvoimalupauksen yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa. Syksyllä Kankaanpään kaupunki ja kaupungin yrittäjäyhdistykset haastoivat myös Satakuntaliiton ja Satakunnan Yrittäjät tekemään yhteisen, alueellisen elinvoimalupauksen Satakunnan elinvoiman ja yrittäjämyönteisyyden lisäämiseksi. Tämä elinvoimalupaus on nyt tehty ja solmittu, työ sen painopisteiden vahvistamiseksi jatkuu.
Sekä maakuntahallitus että Satakunnan Yrittäjien hallitus olivat heti elinvoimalupauksen takana ja sellaista lähdettiin työstämään eteenpäin. Valmis elinvoimalupaus allekirjoitettiin eilen Yrittäjäaktiivinen kunta -seminaarin yhteydessä Harjavallassa.
“Maakuntaliitossa ja sen hallituksessa sekä useilla muillakin alueellisilla toimijoilla on yhteinen tahtotila Satakunnan elinvoiman kehittämiseen, ja nyt solmittu elinvoimalupaus on omalta osaltaan työntämässä vauhtia Satakunnan yrittäjämyönteisyyden lisäämiseksi. Elinvoimalupaukseen on kirjattu painopistealueet, joita edistetään jatkossa entistäkin vahvemmassa yhteistyössä”, maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä kiittää haasteen esittäjiä sekä Satakunnan Yrittäjiä sujuvasta yhteistyöstä.
Satakunnan Yrittäjät on tuonut vahvasti esiin yrittäjyysmaakunta-ajattelua, sillä järjestössä on tunnistettu, että satakuntalainen yrittäjyys ja myös kuntien ja kaupunkien yrittäjämyönteisyys on vahvistunut ja se alkaa näkyä myös maakuntarajojen ulkopuolella. Kun saamme muitakin toimijoita mukaan vahvaan satakuntalaiseen yhteistyöhön, luo se Satakuntaan vetovoimaa, joka alkaa houkuttaa uusia asukkaita, osaajia ja yrittäjiä. Kun Satakunta vahvistuu yhtenäisenä, myös maakunnan pitovoimasta tulee vahvempaa.
“Suomen Yrittäjät on tällä viikolla julkaissut eduskuntavaaliohjelmansa, jonka teemana on ”Nostetaan rimaa”. Alueellinen elinvoimalupaus on tähänkin teemaan sopiva konkreettinen teko, jolla Satakunnassa alettiin nostaa rimaa. Satakunta on yrittäjyysmaakunta ja nyt meillä on allekirjoitettuna elinvoimalupaus, joka velvoittaa meitä löytämään keinot kehitykseen”, Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen avaa alueellisen elinvoimalupauksen merkitystä.
Osana Yrittäjäaktiivinen kunta -seminaaria järjestettiin workshop-työskentelynä keskustelupajoja, joissa kirjattiin erilaisia keinoja ja konkreettisia tapoja, joilla Satakunnan elinvoimaa ja yhtenäistä yrittäjyysmaakuntaa voitaisiin vahvistaa sekä toteuttaa elinvoimalupauksen painopiste-alueita.
Satakuntaliiton ja Satakunnan Yrittäjien solmiman Elinvoimalupauksen sisältö:
Satakuntaliitto ja Satakunnan Yrittäjät ovat solmineet elinvoimalupauksen tälle valtuustokaudelle. Tällä lupauksella Satakuntaliitto sitoutuu yhdessä Satakunnan Yrittäjien kanssa edistämään yrittäjämyönteistä ilmapiiriä. Yhdessä voimme huolehtia siitä, että vahvistamme kuntiemme veto- ja pitovoimaa, sekä maakunnan elinvoimaisuutta.
Yhdessä olemme sopineet, että panostamme alla mainittujen painopistealueiden edistämiseen. Yhteisillä tavoitteilla ja aktiivisella seurannalla haluamme konkreettisesti parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, mikä vahvistaa kuntien elinvoimaisuutta. Painopistealueiden toteutumista seurataan jokavuotisen Yrittäjäaktiivinen kunta -tapahtuman yhteydessä kuntien edustajien ja Yrittäjäjärjestön ja sen paikallisyhdistysten välillä.
Yhteiset painopistealueet:
-
- Toimiva vuoropuhelu
Satakuntaliitto ja Satakunnan Yrittäjät sitoutuvat käymään aktiivista vuoropuhelua elinkeinoelämän toimintaedellytyksistä. Vuoropuhelun tavoitteena on parantaa osapuolten tiedonvaihtoa ja ymmärrystä yhteisissä asioissa. Vuoropuhelun toteuttamistavoista sovitaan osapuolten kesken, kuitenkin vuosittain järjestetään vähintään yksi yhteinen tilaisuus. - Sujuvat valmisteluprosessit
Luotettava, turvallinen ja ennakoitavissa oleva osaamis-, liikkumis- ja toimintaympäristö on kummankin osapuolen tavoitteena. Satakuntaliitto ja Satakunnan Yrittäjät sitoutuvat yhteistyöhön ja tiedonvaihtoon Satakuntaa koskevien suunnitelmien valmistelussa. Yhteistyötä ja tiedonvaihtoa toteutetaan mm. Satakuntaliiton maakuntastrategia- ja maakuntakaavaprosesseissa. - Maakunnan yhteiset edunvalvontakohteet
Satakuntaliitto ja Satakunnan Yrittäjät sitoutuvat yhdessä elinkeinoelämän toimijoiden kanssa edistämään yrittäjä- ja yritysmyönteisiä edunvalvontakohteita. Yhteisiä edunvalvontakohteita katselmoidaan vuosittain ja laaditaan vuositavoitteet. - Yrittäjyysmaakunta
Satakuntaliitto ja Satakunnan Yrittäjät edistävät ja tukevat kuntien kehittymistä Yrittäjien kuntabarometrin mittareissa tarkasteltuna omissa kokoluokissaan. Satakuntaliiton ja Satakunnan
Yrittäjien yhteisenä tavoitteena on nostaa Satakunta ykköseksi valtakunnallisessa maakuntavertailussa.
- Toimiva vuoropuhelu
Elinvoimalupaus on hyväksytty Satakuntaliiton ja Satakunnan Yrittäjät ry:n puolesta 23.11.2022
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Asko Aro-Heinilä | maakuntajohtaja | Satakuntaliitto | 050 350 1505
Markku Kivinen | toimitusjohtaja | Satakunnan Yrittäjät | 050 377 8006
Satakunnan tuulivoimalaselvitys osana Satakunnan maakuntakaavaa 2050
Satakuntaliiton maankäytön suunnittelun lähivuosien tavoitteena on Satakunnan maakuntakaavan 2050 laatiminen, mihin liittyen on käynnistetty maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla tarvittavien maakuntakaavan selvitysten valmistelutyöt. Selvitykset antavat myös tärkeää tietoa voimassa olevien maakuntakaavojen toteutuneisuudesta ja ajantasaisuudesta.
Satakuntaliiton laatimassa Satakunnan tuulivoimaselvityksessä käsitellään tuulivoimatuotannon lähtökohtia ja tavoitteita sekä tarkastellaan Satakunnan maakuntakaavoissa osoitettujen tuulivoimatuotannon alueiden toteutumista.
Satakunnassa maa- ja merialueilla on vireillä useita merkittäviä tuulivoima- ja aurinkoenergiahankkeita
Suomi pyrkii saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä ja pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vuoteen 2030 mennessä. Tavoite edellyttää päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla ja hiilinielujen vahvistamista. Ilmaston lämpenemistä aiheuttavista kasvihuonekaasupäästöistä noin 80 prosenttia on peräisin energiantuotannosta ja kulutuksesta mukaan lukien liikenne. Maakuntahallitukselle esiteltiin tuuli- ja aurinkovoimatuotannon suunnittelua koskeva katsaus.
Maakuntajohtajan ja hallintojohtajan viran hakijat soveltuvuustesteihin
Maakuntahallitus on kokouksessaan 26.9.2022 § 80 päättänyt valtuuttaa maakuntahallituksen kehittämistoimikunnan vastaamaan maakuntajohtajan ja hallintojohtajan virkojen hakuprosessin etenemisestä. Maakuntahallitus hyväksyi yksimielisesti kehittämistoimikunnan esityksen lähettää soveltuvuustesteihin seuraavat hakijat:
Maakuntajohtaja:
Minna Nore
Kristiina Salonen
Atso Vainio
Hallintojohtaja:
Katja Aalto
Marika Luoma
Marjukka Palin
Satakuntaliiton ja Satakunnan Yrittäjien välille elinvoimalupaus
Maakuntahallitus hyväksyi omalta osaltaan Satakuntaliiton ja Satakunnan Yrittäjien välisen elinvoimalupauksen. Elinvoimalupauksen yhteiset painopisteet ovat toimiva vuoropuhelu, sujuvat valmisteluprosessit, maakunnan yhteiset edunvalvontakohteet sekä yrittäjyysmaakunta.
Maakuntavaltuustoon uusi varajäsen
Maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle tiedoksi, että maakuntavaltuustoon Laura Pullisen varajäseneksi Julia Liljegrenin tilalle on valittu Hanna Sinisalmi.
Lisätiedot:
Linkki kokouksen esityslistaan: https://bit.ly/3TTcitC
Haastatteluihin kutsutaan seuraavat henkilöt:
Maakuntajohtaja
Heiniluoma Jari, Maa- ja metsätieteiden maisteri
Nore Minna, Diplomi-insinööri
Salonen Kristiina, Hallintotieteiden maisteri
Vainio Atso, Kauppatieteiden maisteri
Hallintojohtaja
Aalto Katja, Kauppatieteiden maisteri
Luoma Marika, Hallintotieteiden maisteri
Ojakoski Markus, Filosofian maisteri
Palin Marjukka, Executive MBA
Haastattelut järjestetään keskiviikon 26.10. sekä torstain 27.10. aikana.
Satakuntaliitto hakee kahta osaajaa johtotehtäviin, nykyisten maakuntajohtajan sekä hallintojohtajan jäädessä eläkkeelle. Haku molempiin tehtäviin päättyi tänään 17.10.2022 kello 16.
Maakuntajohtajan virkaan haki yhteensä kahdeksan henkilöä:
- Määttänen Petra, Varsinais-Suomen liitto, Hallintojohtaja
- Salonen Kristiina, Eduskunta, kansanedustaja
- Peltonen Fanny, Biolan Oy, Logistiikkavastaava
- Vainio Atso, Uudenkaupungin kaupunki, kaupunginjohtaja
- Heinonen Jarkko, Uudenkaupungin kaupunki, Elinkeinojohtaja
- Nore Minna, Satakunnan kauppakamari, Toimitusjohtaja
- Vartia Janne, Porin kaupunki, vs. Yksikön päällikkö
- Heiniluoma Jari, Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja
Hallintojohtajan virkaan puolestaan haki yhteensä 19 henkilöä:
- Björninen Teemu, Ulvilan kaupunki/Ulvilan isännöintipalvelu, Tekninen isännöitsijä
- Fonkeng Nkoloka, JSS DELIVEE, Postimies
- Sandberg Juha, Raision kaupunki, Sosiaali- ja terveysjohtaja
- Ahonen Jussi-Pekka, Teollisuusliitto, järjestämistoimitsija
- Luoma Marika, Satakuntaliitto, hallintopäällikkö
- Lavonen Jekaterina, FinNuclear ry, Toiminnanjohtaja, FinNuclear Oy prokuristi
- Ylinen Jorma, Keskustan Satakunnan piiri, Järjestö-asiantuntija
- Niemelä Teemu, Satakunnan työ- ja elinkeinotoimisto, Palvelujohtaja
- Joensuu Marko, Itsenäistä konsultointia, freelance; yksityissijoittajia ja pienyrityksiä, Liiketoiminta- ja rahoituskonsultti
- Ojakoski Markus, Jämijärven kunta, Kunnanjohtaja
- Oravainen Timo, Keskustan Etelä-Hämeen piiri ry, toiminnanjohtaja
- Aalto Katja, Rauman sosiaali- ja terveystoimiala, talous- ja hallintopäällikkö
- Tupala Krista, Satakuntaliitto, aluekehitysasiantuntija
- Isoviita Anna, Pohjois-Satakunnan peruspalveluky, Va. Sosiaali- ja perhepalvelujohtaja/sosiaalipalvelut
- Tuohimaa Janina, Porin kaupunki, tarkastaja
- Aalto Johanna, Laurea-ammattikorkeakoulu, Yliopettaja/lehtori (2022, 2020-2017), kehittämispäällikkö (2021-2022)
- Lainio Johanna, RTK-Henkilöstöpalvelu, Aluejohtaja
- Palin Marjukka, Porin kaupunki/konsernihallinto/perusturvan yhteistoiminta-alueen tuottavuusohjelma, Tuottavuusohjelman johtaja
- Murtonen Anssi, Ciber Oy, Konsultti
Haastattelut valituille pidetään 26.10. ja 27.10. Porissa. Valitut henkilöt osallistuvat henkilöarviointiin yhteistyökumppanimme HRS Advisors Oy:n toimesta vk 44 ja 45.
Maakuntajohtajan työ alkaa sopimuksen mukaan. Hallintojohtajan tehtävä alkaa myös sopimuksen mukaan, toiveena aloitus tammi-helmikuussa 2023. Molemmissa valinnoissa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.
Lisätietoja saa:
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja: Matias Marttinen 044 2693113
Maakuntahallituksen puheenjohtaja: Rainer Lehti 050 3762992
Satakunnan korkeakoulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyön loppuraportin jatkokäsittely
Maakuntahallitus merkitsi tiedokseen Satakunnan korkeakoulutuksen kehittämistä koskevan selvitystyön jatkotoimenpiteiden tilanteen. Lisäksi maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle, että Satakuntaliiton taseen ylijäämistä 300.000 euroa lahjoitetaan Satakunnan Korkeakoulusäätiölle käytettäväksi osarahoituksena eri yliopistojen kautta toteutettavien, Satakunnan kehitystä edistävien tohtorikoulutuksien rahoittamiseen. Määräraha on sisällytetty Satakuntaliiton vuoden 2023 talousarvioon ja talousarvioesitys on siitä syystä poikkeuksellisesti 300 000 euroa alijäämäinen.
Vuoden 2023 talousarvio ja vuosien 2023–2025 taloussuunnitelma
Maakuntahallitus hyväksyi vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023–2025 taloussuunnitelman lähetettäväksi jäsenkuntiin lausuntoja varten. Kuntien lausunnot pyydetään 17.10.2022 mennessä.
Maakuntajohtajan ja hallintojohtajan irtisanoutuminen ja virkojen täyttöprosessit
Maakuntahallitus merkitsi maakuntajohtajan irtisanoutumiskirjeen tiedoksi ja päätti esittää maakuntavaltuustolle, että se myöntäisi Asko Aro-Heinilälle eron maakuntajohtajan virasta 31.7.2023. Maakuntahallitus myönsi Jukka Mäkilälle eron hallintojohtajan virasta 1.5.2023 alkaen. Maakuntahallitus valtuutti maakuntahallituksen kehittämistyöryhmän käynnistämään maakuntajohtajan ja hallintojohtajan virkojen hakuprosessin.
Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määrärahalla (AKKE) rahoitetut hankkeet Satakuntaliitossa 2022
Satakuntaliitto käynnisti Satakuntaliiton hankehaun Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -kansallinen määrärahasta toukokuussa 2022. 30.6.2022 päättyneessä haussa Satakuntaliiton käsiteltäväksi saapui yhteensä 14 hankehakemusta. Haettu rahoitus oli tukiosuudeltaan yhteensä 1 349 000 euroa. Haussa myönnettävissä oleva rahoitus oli 1 184 000 euroa. Satakuntaliiton hankeryhmä on käsitellyt AKKE-hankkeet 14.9.2022. Satakuntaliiton hanketiimi sekä hankeryhmä esittävät yksimielisesti rahoitettavaksi yhteensä 12 hanketta:
Sopimuksellinen kehittäminen:
• Tampereen korkeakoulusäätiö sr/Porin yliopistokeskus: Lisää osaajia ja osaamista Satakuntaan korkeakouluyhteistyöllä: korkeakoulutuksen kehittämisen koordinointihanke
• Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö: Kohti kestävää siirtymää TKI-toimintaa ja kansainvälisyyttä vahvistamalla (UniSus)
• Pyhäjärvi-instituuttisäätiö sr: Satakunta Ecofood elinvoimainen ja osaava ruokaekosysteemi
• Satakunnan ammattikorkeakoulu: Should I stay or should I go – Kv-opiskelijoiden jääminen Satakuntaan töihin
• Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK: Satakuntalainen ratkaisumalli rakennushankkeen hiilijalanjäljen optimoimiseksi – RAKSU
• Prizztech Oy: Kokemäenjoenvarren teknologiametalliklusterin vesivastuullisuus
Omaehtoinen kehittäminen:
• Tampereen korkeakoulusäätiö sr: Lannoittamisen vaihtoehtoiset keinot Satakunnassa
• Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK: Antimikrobisten ratkaisujen vaikutukset Rauman Pohjoiskehän koulussa – ARPO
• Prizztech Oy: Satakunnan yrittäjyyskasvatuksen strategia 2023-2025
• Diakonia ammattikorkeakoulu Oy DIAK: SataTerve. Satakunnan terveyden edistämisen ammattilaisten tulevaisuuden osaamistarpeet ja koulutuspolut
• Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK, Rauma: Merilogistiikan uudet polttoaineet vihreän siirtymän ja sinisen kasvun vauhdittajina Satakunnassa – UUPO
• Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK: Esteetön ja turvallinen asuminen – Kohti digitaalista arviointialustaa.
Lisätiedot:
Linkki kokouksen esityslistaan: https://bit.ly/3SozleW
Satakunnan kansanedustajat lauteilla
Aika: 12.7. klo 10-10:45
Paikka: Raatihuoneenpuistonlava, Teatterikatu 7, 28100 Pori
Satakunnan kansanedustajat keskustelevat päivänpolttavista ja ajankohtaisista asioista. Tervetuloa kuuntelemaan mitä mieltä edustajamme asioista ovat! Keskusteluun osallistuvat Eeva Kalli (keskusta), Matias Marttinen (Kokoomus), Kristiina Salonen (SDP), Petri Huru (Perussuomalaiset) ja Heidi Viljanen (SDP). Tilaisuuden juontaa Kim Huovinlahti (Satakunnan Viikko).
Lue lisää: https://www.suomiareena.fi/pori/ohjelma/0F509213-99E1-412E-A82C-E6DBA2FBBCF6
Mistä saan jatkossa hoitoa ja turvaa Satakunnassa?
Aika: 13.7. klo 11-11:45
Paikka: Kauppakeskus Puuvilla, Siltapuistokatu 10-12, 28100 Pori
Millaisesta hyvinvointialueesta satakuntalaiset unelmoivat? Miten satakuntalainen voi vaikuttaa hyvinvointiin ja turvallisuuteen koskeviin palveluihinsa? Keskustelussa kuullaan miten palvelut taataan aina Karvialta Huittisiin asti. Puhujina keskustelussa ovat Kirsi Varhila, Harri Lehtonen, Anna Jaatinen, Milja Karjalainen ja Emmi Haapanen. Tilaisuuden juontaa Kimmo Ohtonen.
Lue lisää: https://www.suomiareena.fi/pori/ohjelma/02A6840C-F5BF-4085-BBA4-C18232563F7C
Satakuntaliitto on pyytänyt Satakunnan kuntia nimeämään edustajansa hankkeen ajaksi maakunnan ilmastoyhteistyöryhmään. Lisäksi Satakuntaliitto on kutsunut ryhmään Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten sekä SAMKin Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia (Canemure) -hankkeen edustajat, joiden mukanaolo on tärkeää maakunnallisen kumppanuusverkoston kehittämisen kannalta. Ilmastoyhteistyöryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran kevään 2022 aikana.
Aikavälillä 1.1.2022-31.5.2023 toteutettavassa Ilmastotyön vahvistaminen Satakunnassa -hankkeessa kannustetaan etenkin uusia kuntia mukaan tavoitteelliseen ilmastotyöhön. Kunnille tarjotaan ajankohtaista ilmastotietoa ja tietoa rahoitusmahdollisuuksista, sekä mahdollistetaan kuntien verkostoituminen keskenään ja muiden hanketoimijoiden kanssa maakunta- ja seutukuntatasolla. Keskeinen osa hankkeen toteutusta on kehittää kuntien hallintokuntien keskinäistä ja luottamushenkilöiden kanssa tehtävää yhteistyötä ja tietoisuutta ilmastoasioissa 1-3 esimerkkikunnan kanssa.
Hankkeen tuloksena valmistuu toimintamalli, joka keskittyy maakunnan liiton mahdollisuuksiin tehdä uuden aluekehityslain 17§:n mukaista maakunnallista ilmastotyötä kuntien ja muiden sidosryhmien kanssa.
Lue lisää: Ilmastotyön vahvistaminen Satakunnassa
Inventoinnissa tarkistetaan Satakunnan maakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen tiedot ja aluerajaukset sekä täydennetään kohdeluetteloa modernin rakennusperinnön osalta. Inventointiaineistoa hyödynnetään ensisijaisesti maakuntakaavoituksessa ja muussa maankäytön suunnittelussa.
Maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää kulttuuriympäristön huomioimista maakuntakaavojen laadinnassa. Satakunnan kulttuuriympäristön päivitys- ja täydennysinventointia käytetään vuoden 2022 alussa käynnistyneen Satakunnan maakuntakaavan 2050 suunnittelun tausta-aineistona. Inventointi toimii lähtöaineistona myös kuntien maankäytön suunnittelulle.
Satakunnan rakennetun kulttuuriympäristön päivitys- ja täydennysinventoinnin lähtökohtana on vuosina 2004–2005 laadittu Satakunnan rakennusperintö -inventointi. Päivitysinventoinnissa tarkastellaan kulttuuriympäristössä tapahtuneita muutoksia ja samalla tutkitaan rakennettujen kulttuuriympäristöjen aluerajauksia suhteessa maisema-alueisiin ja muinaisjäännöksiin. Lisäksi inventointiaineistoa täydennetään uusilla modernin rakennusperinnön kohteilla, joihin kuuluvat muun muassa koulurakennukset, valtion ja kuntien virastotalot, terveydenhoidon ja muun palvelurakentamisen esimerkit. Inventointi-työn tavoitteena on tuottaa alueellisesti, ajallisesti ja kohdetyypeittäin kattava kuvaus Satakunnan rakennetun ympäristön historiallisesta kehityksestä ja ominaispiirteistä.
Tarjouskilpailun perusteella Satakuntaliitto valitsi inventoinnin tekijäksi Ramboll Finland Oy:n. Inventointityö alkaa kunnille ja sidosryhmille nyt keväällä lähetettävällä kyselyllä ja lähtöaineistojen keruulla. Kesällä 2022 konsultin edustajat tekevät maastokatselmuksia kohteilla. Olemassa olevien aineistojen, maastotöiden ja sidosryhmäpalautteen sekä asiantuntijavuorovaikutuksen pohjalta tuotetaan päivitetty ja täydennetty tietopaketti maakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Työhön kuuluu loppuraportti, joka valmistuu keväällä 2023.
Tiedot inventointikohteista tulevat nähtäville Satakunnan Museon ylläpitämään Y-Pakkiin, jossa on tiedot myös aiemmasta Satakunnan rakennusperintö 2005-inventoinnista. Inventointityön etenemisestä, kuten maastotöiden alkamisesta, tiedotetaan myös jatkossa.