Katson maalaismaisemaa

Esitykset Varsinais-Suomen ja Satakunnan valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi sekä Satakunnan maakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi ovat valmistuneet

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ovat edustavimpia maaseudun kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. Suomessa on 156 maisema-aluetta, jotka ovat valtioneuvoston vuonna 1995 tekemän periaatepäätöksen mukaan valtakunnallisesti arvokkaita. Näistä alueista kahdeksan sijaitsee Varsinais-Suomessa ja viisi Satakunnassa. Maisema-alueilla turvataan edustavien ja elinvoimaisten maaseutumaisemien säilyminen.

Koko Suomessa on meneillään valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointi, jota tehdään maakunnittain ympäristöministeriön Mapio-työryhmän laatimien ohjeiden mukaisesti. Nykyisten alueiden rajauksia ja arvoluokkia on tarkistettu sekä myös kokonaan uusia alueita on etsitty.

Lisätietoa täydennysinventoinnista: http://www.maaseutumaisemat.fi/

Projekti

Valtakunnallisella tasolla päivitys- ja täydennysinventointien tulosten perusteella koostettiin uusi ehdotus valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi. Ehdotuksen pohjalta valmisteltiin myös maisema-alueista uusi valtioneuvoston päätös. Inventoinnit on aloitettu Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa vuonna 2012 ja ne valmistuivat keväällä 2014. Inventoinnit tehdään ELY-keskuksen ja maakuntien liittojen yhteishankkeina, joita myös ympäristöministeriö on rahoittanut. Valtakunnallisen työn osalta valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitys- ja täydennysinventointityön ohjausryhmänä toimivat alueelliset kulttuuriympäristötyöryhmät.

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivittäminen edellyttää kannanottoa maakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin.  Satakunnassa maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet on inventoitu nyt ensimmäistä kertaa “Katson maalaismaisemaa”-hankkeessa, joka on tehty Satakuntaliitossa ELY-keskuksen myöntämällä EAKR-rahoituksella.  Hankkeella on ollut oma ohjausryhmä ja Satakunnan kulttuuriympäristötyöryhmä on toiminut hankkeen asiantuntija- ja seurantaryhmänä. Varsinais-Suomen osalta on yhtenäistetty eri aikoina tehtyjä aikaisempia maakunnallisia inventointeja, jotka on jo otettu huomioon voimassa olevissa maakuntakaavoissa.  Näiden inventointien ja yhtenäistämistyön tuloksena vahvistuu kuva Varsinais-Suomen ja Satakunnan valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista ja niiden arvoista sekä esiin nousee esityksiä myös uusiksi alueiksi.

Tavoite ja menetelmät

Inventoinneissa on keskitytty maaseudun kulttuurimaisemiin, erityisesti viljelymaisemiin ja muihin alkutuotannon synnyttämiin maisemiin. Keskeisiä ovat olleet perinteisessä asussa säilyneet, elinvoimaiset, luonnoltaan ja kulttuuriperinnöltään monipuoliset viljelymaisemakokonaisuudet kylineen, luonnonalueineen ja historiallisine kohteineen. Myös maisemanähtävyyksiä on selvitetty. Inventoinneissa on tutkittu alueen luonnonpiirteet, kulttuuripiirteet sekä maisemakuva ja -rakenne. Inventointityön alkuvaiheessa kysyttiin ehdotuksia uusiksi maisema-alueiksi kaikille avoimen internet-kyselyn kautta. työmenetelminä ovat olleet kartta- ja paikkatietotarkastelut, kyselyt, tietojen kerääminen kirjallisista lähteistä sekä maastokäynnit. Koottujen tietojen pohjalta alueet on arvioitu ja rajattu. Arviointien perusteella on tarkentunut kuva arvoluokituksesta. Inventointien rinnalla on Satakunnassa valmistunut myös maisema-alueiden äänimaisemallisia tekijöitä tarkasteleva raportti, jossa on pohdittu äänimaiseman merkitystä arvoluokitustekijänä. Tähän raporttiin voi tutustua Satakuntaliiton ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen sivuilla ja antaa palautetta suoraan Satakuntaliittoon.

Aluerajausten vahvistaminen

Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden rajaukset vahvistettiin valtioneuvoston päätöksellä kaikkien maakuntien osalta vuonna 2015. Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet ovat valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa mainittuja inventointeja, jotka otetaan huomioon alueidenkäytön suunnittelun lähtökohtina. Maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden rajaukset vahvistetaan seuraavalla vaihemaakuntakaavakierroksella, jolloin aihetta käsitellään. Maakuntakaavoituksessa osoitetaan valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt ja maisemat. Näillä alueilla alueidenkäytön on sovelluttava niiden historialliseen kehitykseen. Myös maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet huomioidaan kuntien yleis- ja asemakaavoissa maakuntakaavan ohjausvaikutuksen kautta.

Satakunnan maisemaselvitys

Selvitys Satakunnan maisemamaakunta- ja maisemaseutujaon tarkistamiseksi (n. 16 MB)

Satakunnan valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, liitekartat

Ahlaisten kulttuurimaisema

Eura-Kiukainen kulttuurimaisema

Kokemäenjoenlaakson kulttuurimaisema

Köyliönjärven kulttuurimaisema

Leistilän aukean viljelymaisema

Vihteljärvi-Riihonlahti kulttuurimaisema

Yyterin maisemanähtävyys

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, liitekartat

Eurajoen kulttuurimaisema

Harjunpäänjoen kulttuurimaisema

Hiirijärven kulttuurimaisema

Jämijärven kulttuurimaisema

Karvian kulttuurimaisema

Karvianjokilaakson kulttuurimaisema

Kodisjoen kulttuurimaisema

Lattomeren kulttuurimaisema

Leistilänjärven kulttuurimaisema

Loimijoen kulttuurimaisema

Luvianlahden kulttuurimaisema

Panelian kulttuurimaisema

Vuojoki-Linnamaa kulttuurimaisema

Satakunnan valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, lomakkeet

Ahlainen

Eura-Kiukainen

Kokemäenjokilaakso

Köyliönjärvi

Leistilänaukea

Vihteljärvi-Riihonlahti

Yyteri

Satakunnan maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, lomakkeet

Eurajoki

Harjunpäänjoki

Hiirijärvi

Jämijärvi

Karvia

Karvianjokilaakso

Kodisjoki

Lattomeri

Leistilänjärvi

Loimijoki

Luvianlahti

Panelia

Vuojoki

Satakunnan maaseudun arvokkaat maisema-alueet selvitetään

”Katson maalaismaisemaa” -hankkeessa kartoitettiin ja määriteltiin Satakunnan maaseudun arvokkaat maisema-alueet. Hanke alkoi elokuun alussa 2012 ja kestti vuoden.

Hankkeessa tehtiin mm. maakunnallinen maisemaselvitys paikkatietoanalyysimenetelmällä, valitiin inventoitavat viljelymaisemat ja täsmennettiin valtakunnallista maisemamaakuntajakoa. Tutkittavista alueista etsitiin ominaisuuksia, jotka ovat säilyneet perinteisessä asussa ja ovat elinvoimaisia, sekä luonnoltaan ja kulttuuriperinnöltään monipuolisia viljelymaisemakokonaisuuksia. Inventoitujen alueiden maisemakuva tarkistetiin ja tutkitiin maastokäynneillä ja tämän jälkeen dokumentoitiin. Hankkeeseen liittyi uutena näkökulmana äänimaisema analyysimenetelmän kehittäminen.

Kunnille, yhteystyötahoille, sidosryhmille ja yleisölle tehdiin kysely, jonka avulla selvitettiin eri tahojen merkitykselliset maisema-alueet. Hankkeen lopuksi aineistosta laaditiin maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden tietokanta, jossa kohteet on arvotettu valtakunnallisen ohjeen mukaan. Kyselyyn liittyvä kartta

Satakunnassa on valtioneuvoston vuoden 1995 periaatepäätöksen mukaisia, valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita 5 kappaletta: Yyteri ja Ahlainen Porissa, Köyliönjärven seutu, Kokemäenjokilaakso Huittisissa ja Vihteljärven-Niemenkylän alue Kankaanpäässä.

Hankkeen vaikutukset kohdistuivat positiivisesti maaseudun toimintaympäristöihin. Kasvattamalla maakunnan perustietoaineistoa voidaan tuotteistaa ja kehittää maaseudun arvokkaat maisemat palvelemaan matkailijoita, maaseutuelinkeinoja, kestävää kehitystä sekä kylien imagoja. Hankkeen lopuksi laaditiin raportti ja ehdotus Satakunnan valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista ympäristöministeriölle. ”Katson maalaismaisemaa” -hanke oli Lounais-Suomen ELY-keskuksen rahoittama (EAKR).