Satakuntalainen yhteistyö tuottaa tuloksia – sujuva siirtymä perusopetuksesta toiselle asteelle kaikille oppivelvollisille
Oppivelvollisuuden laajeneminen koskemaan kaikkia alle 18-vuotiaita synnytti Satakuntaan tehokkaan työryhmän, jonka avulla monet maakuntamme nuoret ovat saaneet opiskelupaikan. Työryhmän yhteistyö on ollut niin tuloksellista, että se virallistettiin Satakunnan nivelvaiheen työryhmäksi.
Satakuntaliitto toimi työryhmän koolle kutsujana
Satakuntalaiset sivistysjohtajat, mukaan lukien Sataedun ja WinNovan edustajat, kokoontuivat keskustelemaan siitä, miten laajennetun oppivelvollisuuden toteuttamisessa voidaan onnistua parhaalla mahdollisella tavalla. Keskusteluissa päätettiin perustaa työryhmä, jonka Satakuntaliitto kutsui koolle. Työryhmään kuului edustajia Satakunnan ammatillisista oppilaitoksista, oppivelvollisuuskoordinaattoreita, sivistystoimenjohtajia ja lukion rehtori.
Työryhmän tehtävänä oli kartoittaa tutkintoon valmistevan koulutuksen (TUVA-koulutus) tilannetta ja laatia kartta, joka kokoaisi yhteen Satakunnan eri oppilaitoksissa järjestettävistä nivelvaiheen koulutuksista.
Työryhmä valmisteli kaksi tärkeää sopimusta kuntien sekä WinNovan ja Sataedun välille
Työryhmä suunnitteli ja neuvotteli sopimuksen yhteistyöstä, joka takaa yhtenäiset periaatteet opintojen toteuttamiselle. Sopimus solmittiin kuntien, WinNovan ja Sataedun välillä. Yhteiset periaatteet tukevat perusopetuksen oppimäärien suorittamista, arvosanojen korottamista sekä lukiokurssien suorittamista.
”Tämä kertoo siitä, että kaikilla osapuolilla oli vahva yhteinen tahtotila saada tämä asia järjestykseen”, kertoo työryhmän puheenjohtaja ja WinNovan opiskelijapalveluiden johtaja Fia Heino.
Työryhmä keskittyi erityisesti työpajojen merkityksen korostamiseen laajennetun oppivelvollisuuden kontekstissa. Työryhmä neuvotteli kuntien kanssa sopimuksen yhteistyöstä, jossa sovittiin yhtenäiset periaatteet siitä, miten opiskelijalle voidaan järjestää tuettu työpajajakso. Lähes kaikki Satakunnan kunnat allekirjoittivat tämän sopimuksen Sataedun ja WinNovan kanssa.
”Yhteistyötä sekä työpajojen, perusopetuksen ja lukion kanssa helpottaa merkittävästi se, että meillä on yhtenäiset periaatteet ja sovitut korvaukset”, sanoo työryhmän sihteeri ja Sataedun opiskelijapalvelupäällikkö Kristiina Salmi.
Työryhmä laajensi yhteistyötä myös ammatillisten erityisoppilaitosten, kuten Luovin ja Spesian kanssa.
Luovi sai lisää opiskelupaikkoja Porin TUVA-koulutukseen, kun tarvetta tuntui olevan työryhmän tekemän kyselyn perusteella. Lisäksi WinNova ja Luovi solmi sopimuksen uudesta yhteistyömallista ”Telakka-mallista”, jolla saatiin tuplattua Luovin järjestämän ammatillisen koulutuksen tutkintopaikkojen määrä. Telakka-mallissa 12 Luoviin valittua opiskelijaa tekee ammatillisia opintoja WinNovassa kolmessa eri perustutkinnon ryhmässä.
”Nyt entistä useampi vaativaan erityistä tukea tarvitseva nuori voi kouluttautua kotoaan käsin, vaikka opiskelupaikkoja kaivataan edelleen lisää”, kertoo Fia Heino.
Yhteistyön tuloksena Satakuntaan perustettiin nivelvaiheen työryhmä, joka on saavuttanut merkittäviä tuloksia
Yhteistyö on ollut tuloksellista ja koettu erittäin tarpeelliseksi. Nivelvaiheen työryhmän tehtävänä on varmistaa satakuntalaisten tukea tarvitsevien nuorten siirtymävaihe perusopetuksesta toiselle asteelle ja varmistaa oppivelvollisuuden toteutuminen parhaalla mahdollisella tavalla.
Tavoitteiden toteuttamisen kannalta tärkeää on kerätä ennakoivaa tietoa. Työryhmä selvittää vuosittain kuntien perusopetuksen tilannetta esimerkiksi tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden määriä ja arvioita koulutukseen hakeutumisesta. Tämän kevään tuloksia on jo käsitelty useassa foorumissa ja nämä luvut antavat koulutuksen järjestäjille arvokasta ennakointitietoa koulutuspaikkojen tarpeesta ja yleiskuvaa Satakunnan oppilaiden tuen tarpeesta siirryttäessä toiselle asteelle.
Yhteistyö kuntien kanssa on alkanut vilkkaana. Työryhmä on järjestänyt esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa tilaisuuden kuntien oppivelvollisuuden toteutumisten koordinoiville henkilöille. Tavoitteena on kiinnittää huomiota siirtymävaiheen toimivuuteen ja kehittää sitä kaikkien toimijoiden kanssa paremmaksi.
Ryhmään kuuluvat:
- Fia Heino, pj. WinNova Johtaja, opiskelijapalvelut
- Kristiina Salmi, siht. Sataedu, Opiskelijapalvelupäällikkö
- Mari Fabig, Kankaanpää Lukion rehtori
- Maija Timonen, Luovi Koulutuspäällikkö
- Hanna Lehtonen, Spesia Koulutuspäällikkö
- Nestori Mäkelä, Laitila Palvelupäällikkö
- Eija Mattila, Huittinen Sivistysjohtaja
- Kirsi Nikali-Rouva, Sasky Rehtori
- Mika Ruuhiala, Pori Oppivelvollisuuskoordinaattori
- Amanda Kaskisto, Rauma Oppivelvollisuuskoordinaattori
Lisätiedot:
Fia Heino,
fia.heino@winnova.fi