Satakunta on valittu Euroopan komission innovaatiolaaksoksi

Satakunta on valittu Euroopan komission innovaatiolaaksoksi vahvistamaan Euroopan innovaatioekosysteemejä. Innovaatiolaaksot sitoutuvat tekemään yhteistyötä paikallisten ja EU:n laajuisten haasteiden ratkaisemiseksi sekä edistämään globaaleja kestävyyshankkeita.

Aloitteen tavoitteena on vahvistaa Euroopan innovaatioekosysteemejä ja valjastaa innovaatiopotentiaali vastaamaan yhteiskunnallisiin haasteisiin. Innovaatiolaaksojen tavoitteena on lisäksi kuroa umpeen innovaatiokuilua EU:n eri alueiden välillä. Aloite on yksi uuden eurooppalaisen innovaatio-ohjelman lippulaivahankkeista.

Alueellisiksi innovaatiolaaksoiksi on valittu yhteensä 100 aluetta. Valikoidut alueet sitoutuvat tekemään alueiden välistä yhteistyötä paikallisten ja koko EU:n laajuisten haasteiden ratkaisemiseksi samalla edistäen EU:n strategisia prioriteetteja. Innovaatiolaaksoiksi valitut alueet saavat myös tukea Euroopan komissiolta sopivien kumppanuuksien ja yhteistyömahdollisuuksien löytämiseen.

Satakuntaliitto teki kiinnostuksenilmaisun kiertotalouden edistämisen -teeman innovaatiolaaksoksi. Kiinnostuksenilmauksessa perusteluina tuotiin esille mm. maakunnan vahva osaaminen energia-, teknologiametalli-mineraali- ja akkuklustereissa sekä automaatio- ja robotiikka ja elintarvikeklustereissa. Satakunta tarjoaa kilpailukykyisen toimintaympäristön kiertotalouden ja biotalouden kasvulle.

Euroopan komissio on myöntänyt 19. kesäkuuta Satakunnalle innovaatiolaakso tunnuksen. Komission arvioinnin mukaan Satakunta osoittaa sitoutumista EU:n tutkimus- ja innovaatiopolitiikan sekä älykkään erikoistumisen edistämiseen ja Satakunnalla on valmiudet osallistua alueiden väliseen innovaatioyhteistyöhön.

Inforegio – Regional Innovation Valley – Matchmaking map now available (europa.eu)

  • Katja Laitinen
    Katja Laitinen

    Ohjelmapäällikkö

    +358 44 711 4360
    etunimi.sukunimi@satakunta.fi