Kesäinen Kauttuan ruukki

paakuva_Kauttuan ruukki_pyhajarvi_ilmasta

Kauttuan historiallinen ruukkialue on upea kokonaisuus kauniin luonnon keskellä. Kenties suuntaat paikan päälle heti kesäkuun alussa, kun perinteiset Eurapäivät käynnistävät ruukin kesäkauden muun muassa Tallinmäen kesätorin, näyttelyavajaisten, kesäkahvilan ja piknik-konsertin muodossa.

 

Kauttuan ruukinpuiston juuret Eurassa ulottuvat 1600-luvulle, jolloin Lorenz Creutz perusti Kauttuankoskeen rautaruukin. Nykyisen, Kauttuan Klubina tunnetun uusklassisen päärakennuksen rakennutti Anders Henrik Falck 1802 ja sen sanotaan perustuvan alkuperäisen, vuonna 1746 rakennetun päärakennuksen kellariholveille. Oikeassa ja vasemmassa päädyssä sijaitsevat siivet lisättiin rakennukseen vuonna 1824.

Liikemies Antti Ahlström saapui Kauttualle vuonna 1873 aikomuksenaan ostaa koko ruukki. Kerrotaan, että sää oli sateinen ja miehen mieli muutenkin matala, joten hän päättikin vain yöpyä ja palata aamulla kotiin ostamatta mitään. Aamun valjetessa Ahlström kuuli lintujen laulavan ja näki, kuinka aurinko sai kosken veden kimaltamaan. Niin oli mies myyty, ja ruukki myyty miehelle. Ahlströmin aika Kauttualla voi alkaa.

1900-luvun alussa Ahlström perusti Kauttualle sahan, joka jäi kuitenkin miltei saman tien pois käytöstä kannattamattomana. Tänä päivänä saharakennuksessa järjestetään näyttelyjä, basaareja ja se on toiminut myös elokuvafestivaalien tapahtumapaikkana. Kosken partaalla toimii nykyään Jokisauna, joka on Alvar Aallon suunnittelema.

Keskiaikainen maantie halkoo edelleen ruukkialuetta. Raitin varrella on rakennuksia 1800-luvun lopulta, muun muassa seppien talot sekä asuintalot Vanharivi ja Pitkärivi. 

Alasatakunnan oppaiden vetämällä kävelykierroksella kuulet kiinnostavia yksityiskohtia ruukin alueesta ja sen historiasta. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi valkean neidon haamun tarinan? Tutustu myös muihin opastettuihin esimerkkipaketteihin >> Yksi oppaista on Eila Saarelainen (alla kuvassa vasemmalla).

Rusinamäen kahdeksankulmaisen kellotapulin alakerrassa säilytettiin aikanaan polttopuita, joilla lämmitettiin ruukin päärakennusta. Nykyisin se toimii kesäaikaan näyttelytilana. Kellon erikoisuus on se, että siinä on vain tuntiviisari.

Arkkitehti Alvar Aallon ensimmäinen Kauttualle suunnittelema talo on kuuden huoneiston terassitalo, jossa näkyy Aallon mestarillinen valon käyttö ja ympäröivän luonnon huomioiminen rakennusten suunnittelussa. Piipahda tässä funktionalistisessa taidonnäytteessä ja kuulet kenties, mikä on Aalto-vaaseina tuntemiemme maljakoiden alkuperäinen nimi tai miten amerikkalainen pariskunta päätyi nimeämään tyttärensä Hattulaksi.

Yksi terassitalon huoneistoista on sisustettu Artekin kalusteilla ja valaisimilla, ja osa näytillä olevista esineistä on myynnissä. Terassitalon huoneistossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä ja myös myyntinäyttelyn kalusteet vaihtuvat ajoittain.

Varkaudenmäellä sijaitsevat ns. AA-tyypin elementtitalot on rakennettu Ahlströmin Varkauden talotehtaalla sen ollessa vielä toiminnassa. Alue valmistui 1940-luvun alussa ja tänä päivänä talot ovat yksityisomisteisia koteja.

Villa Ahlström valmistui Pyhäjärven rannan tuntumaan vuonna 1911 silloisen paikallisjohtajan Bertel Ahlströmin kodiksi. Kivisessä päärakennuksessa yhdistyvät myöhäisjugendin ja klassismin piirteet. Nykyisin rakennus on Pyhäjärvi-instituutin käytössä.

Upeassa alppiruusupuistossa Pyhäjärvi-instituutin läheisyydessä kasvavat kaikki Suomessa jalostetut alppiruusulajikkeet, joita on yhteensä 17. Alppiruusujen kukinta on kauneimmillaan kesäkuussa.

Kauttuan ruukki tarjoaa kauniin ympäristön myös juhlille, kokouksille ja muille erityisille hetkille. Kauttuan Klubin korkealaatuiset palvelut kattavat kaiken juhlatiloista ruokailuun ja majoitukseen. Alueella on myös muita vaihtoehtoja yöpymiseen, kokoontumiseen tai vaikka saunomiseen järvi- tai jokimaisemissa.

Tekstien koonti Kreetta Haaslahti, kuvat Tomi Glad.