Satakunta on Suomen teollistuneimpia maakuntia. Teollisuus työllistää maakuntamme asukkaita, mutta tarjoaa myös mukavia retkikohteita tehtaanmyymälöiden muodossa. Tutustu poimintoihin alla ja suuntaa visiitille paikallisen osaamisen ja edullisten löytöjen jäljille. 

Sinituote on Pohjoismaiden johtava siivousvälineiden, vaatehuollon tuotteiden ja autonhoitotarvikkeiden valmistaja ja markkinoija. Kokemäellä, Sinituotteen omalla tehtaalla valmistetaan valtaosa SINI-tuotteista.

Kokemäen tehtaan yhteydessä palvelee myös Sinituotteen tehtaanmyymälä. Myymälästä voi hankkia niin SINI-välineitä siivoukseen, vaatehuoltoon ja kodin säilytykseen, KUNGS-autotarvikkeita kuin SAVU-savustuspussejakin.

Tehtaanmyymälässä voi tehdä löytöjä myös edullisista jäännöseristä ja valikoimista poistetuista tuotteista.

Isolle osalle SINI-tuotteista on myönnetty suomalaisesta työstä kertova Avainlippu-tunnus osoituksena kotimaisesta alkuperästä.

Sinituotteen tehtaanmyymälä

Satakunnantie 119 B, 2 krs. (ei hissiä), 32800 Kokemäki
Avoinna tiistaisin 10–17
www.sinituote.fi/tehtaanmyymala

Hullulenkki on Kivikylän Kotipalvaamon aidolla leppäsavulla savustettu kypsä lenkkimakkara. Se on myös heidän Huittisissa sijaitseva tehtaanmyymälänsä, joka saattaa hyvinkin olla maailman suurin lenkki. Hullulenkki-tehtaanmyymälä on nimensä mukaisesti makkaran muotoinen, joten visiitti tänne kannattaa tehdä jo myymälän hullunkurisen ulkomuodon vuoksi.

Erikoisen ulkomuodon lisäksi ostoksille houkuttaa myymälän valikoima – tarjolla on päivittäin tuoretta, paikallista lihaa sekä herkullisia lihajalosteita.

Kivikylän tehtaanmyymälöistä löytyy myös uutuuksia ja koetuotteita, joita ei muista kaupoista vielä saa.

Huittisten Hullulenkki

Palvarinkatu 10, 32700 Huittinen
Arkisin 9–17, lounas arkisin 11-14
Lauantaisin 8–13
www.kivikylan.fi/tehtaanmyymalat-ja-lounas

Kun keskellä metsää vastaan tulee palvisaunan savuinen tuoksu, tietää, että Kivikylän Kotipalvaamon Lapin tehtaanmyymälä on jo lähellä. Täältä Kivikylän tarina on saanut alkunsa.

Yhdellä istumalla nautit lounaan ja ostat mukaan tuoreet, juuri leikatut lihat tai Kivikylän herkulliset nakit, makkarat ja muut jalosteet.

Tehtaanmyymälän tiskistä myydään myös suoraan saunasta, leppäsavun lämmöstä tuodut palvilihat.

Lapin tehtaanmyymälä

Savulaaksontie 121, 27230 Lappi
Arkisin 7–17, lounas arkisin 11–14
Lauantaisin 8–13
www.kivikylan.fi/tehtaanmyymalat-ja-lounas

Rauman Lapissa Eskimon tai nykyisin Fredmanin tehtaan yhteydessä sijaitsee tehtaanmyymälä. Täältä jokainen kotikokki löytää kulinaristisiin kokeiluihinsa soveltuvia Eskimo-työvälineitä tai ammattilaisille suunnattuja Fredman-tuotteita.

Myymälästä voi tehdä tuotelöytöjä, joita vähittäismyymälöistä ei saa hankittua. Myös edulliset II-laadun tuotteet sekä satunnaisesti myynnissä olevat poistomyyntierät ovat suosittuja.

Tehtaanmyymälä toivottaa tervetulleeksi isotkin seurueet. Jotta myymälän hyllyt saadaan ennen ryhmän tuloa täytettyä Eskimo-työvälineistä notkuviksi, toivoo myymälän väki saavansa tulosta ilmoituksen etukäteen.

Fredman tehtaanmyymälä

Eurajoentie 10, 27230 Lappi
Ma–pe klo 10–17, kesäkuun ajan (1.-30.6.): ma 10–17, ti, ke, to 9–17, pe 10–17
fredmangroup.com/operations/fredman-tehtaanmyymala/

Eurassa, Biolanin pääkonttorin yhteydessä palvelee kevät- ja kesäaikaan jokaisen kotipuutarhurin ja ekologisesta asumisesta kiinnostuneen suosikkikohde – Biolanin Outlet-poistomyymälä.

Valmistaudu bongaamaan vaihtuvia tarjouksia ja edullisia puutarhatuote-eriä. Irtomullan lastauspäivät ovat keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin. Muista vilkaista myös myymälän vieressä sijaitsevaa Biolanin pääkonttoria, joka on arkkitehtuuriltaan varsin poikkeuksellinen.

Biolanin Outlet-poistomyymälä
Lauttakyläntie 570, 27510 Eura
Ma–pe klo 9–17
Outlet-myymälä palvelee jälleen

 

Tekstien koonti Kreetta Haaslahti Kuvat Julia Hannula & Mikael Leppäniemi.

Kauttuan historiallinen ruukkialue on upea kokonaisuus kauniin luonnon keskellä. Kenties suuntaat paikan päälle heti kesäkuun alussa, kun perinteiset Eurapäivät käynnistävät ruukin kesäkauden muun muassa Tallinmäen kesätorin, näyttelyavajaisten, kesäkahvilan ja piknik-konsertin muodossa.

 

Kauttuan ruukinpuiston juuret Eurassa ulottuvat 1600-luvulle, jolloin Lorenz Creutz perusti Kauttuankoskeen rautaruukin. Nykyisen, Kauttuan Klubina tunnetun uusklassisen päärakennuksen rakennutti Anders Henrik Falck 1802 ja sen sanotaan perustuvan alkuperäisen, vuonna 1746 rakennetun päärakennuksen kellariholveille. Oikeassa ja vasemmassa päädyssä sijaitsevat siivet lisättiin rakennukseen vuonna 1824.

Liikemies Antti Ahlström saapui Kauttualle vuonna 1873 aikomuksenaan ostaa koko ruukki. Kerrotaan, että sää oli sateinen ja miehen mieli muutenkin matala, joten hän päättikin vain yöpyä ja palata aamulla kotiin ostamatta mitään. Aamun valjetessa Ahlström kuuli lintujen laulavan ja näki, kuinka aurinko sai kosken veden kimaltamaan. Niin oli mies myyty, ja ruukki myyty miehelle. Ahlströmin aika Kauttualla voi alkaa.

1900-luvun alussa Ahlström perusti Kauttualle sahan, joka jäi kuitenkin miltei saman tien pois käytöstä kannattamattomana. Tänä päivänä saharakennuksessa järjestetään näyttelyjä, basaareja ja se on toiminut myös elokuvafestivaalien tapahtumapaikkana. Kosken partaalla toimii nykyään Jokisauna, joka on Alvar Aallon suunnittelema.

Keskiaikainen maantie halkoo edelleen ruukkialuetta. Raitin varrella on rakennuksia 1800-luvun lopulta, muun muassa seppien talot sekä asuintalot Vanharivi ja Pitkärivi. 

Alasatakunnan oppaiden vetämällä kävelykierroksella kuulet kiinnostavia yksityiskohtia ruukin alueesta ja sen historiasta. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi valkean neidon haamun tarinan? Tutustu myös muihin opastettuihin esimerkkipaketteihin >> Yksi oppaista on Eila Saarelainen (alla kuvassa vasemmalla).

Rusinamäen kahdeksankulmaisen kellotapulin alakerrassa säilytettiin aikanaan polttopuita, joilla lämmitettiin ruukin päärakennusta. Nykyisin se toimii kesäaikaan näyttelytilana. Kellon erikoisuus on se, että siinä on vain tuntiviisari.

Arkkitehti Alvar Aallon ensimmäinen Kauttualle suunnittelema talo on kuuden huoneiston terassitalo, jossa näkyy Aallon mestarillinen valon käyttö ja ympäröivän luonnon huomioiminen rakennusten suunnittelussa. Piipahda tässä funktionalistisessa taidonnäytteessä ja kuulet kenties, mikä on Aalto-vaaseina tuntemiemme maljakoiden alkuperäinen nimi tai miten amerikkalainen pariskunta päätyi nimeämään tyttärensä Hattulaksi.

Yksi terassitalon huoneistoista on sisustettu Artekin kalusteilla ja valaisimilla, ja osa näytillä olevista esineistä on myynnissä. Terassitalon huoneistossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä ja myös myyntinäyttelyn kalusteet vaihtuvat ajoittain.

Varkaudenmäellä sijaitsevat ns. AA-tyypin elementtitalot on rakennettu Ahlströmin Varkauden talotehtaalla sen ollessa vielä toiminnassa. Alue valmistui 1940-luvun alussa ja tänä päivänä talot ovat yksityisomisteisia koteja.

Villa Ahlström valmistui Pyhäjärven rannan tuntumaan vuonna 1911 silloisen paikallisjohtajan Bertel Ahlströmin kodiksi. Kivisessä päärakennuksessa yhdistyvät myöhäisjugendin ja klassismin piirteet. Nykyisin rakennus on Pyhäjärvi-instituutin käytössä.

Upeassa alppiruusupuistossa Pyhäjärvi-instituutin läheisyydessä kasvavat kaikki Suomessa jalostetut alppiruusulajikkeet, joita on yhteensä 17. Alppiruusujen kukinta on kauneimmillaan kesäkuussa.

Kauttuan ruukki tarjoaa kauniin ympäristön myös juhlille, kokouksille ja muille erityisille hetkille. Kauttuan Klubin korkealaatuiset palvelut kattavat kaiken juhlatiloista ruokailuun ja majoitukseen. Alueella on myös muita vaihtoehtoja yöpymiseen, kokoontumiseen tai vaikka saunomiseen järvi- tai jokimaisemissa.

Tekstien koonti Kreetta Haaslahti, kuvat Tomi Glad.

 

“Lujempaaa!!! Äitiii, lisää vauhtiaaaaa!!”

Riemun kiljahduksia, kiikkumista ja kiipeilyä, hiekkaleikkejä ja hihitystä, iloisia ilmeitä ja ehkä vähän jäätelöä suupielessä. Niistä on kesäinen päivä Porissa, Pelle Hermannin puistossa tehty.

Hyppää kyytiin – nyt lähdetään leikkimään!

Pelle Hermannin puisto on noin kolmen hehtaarin laajuinen leikkialue Porissa, Kirjurinluodon vehreässä kaupunkikeitaassa, aivan keskustan tuntumassa, Kokemäenjoen äärellä. Puistossa niin taaperoita kuin isompiakin leikki-ikäisiä odottavat lukuisat telineet, liukumäet, keinut ja kiipeilytelineet. Ja vieläpä täysin ilmaiseksi.

“Uskaltaisinkohan minä kiivetä tuonne”, pohtii 3-vuotias Josefin.

No tottakai hän uskaltaa. “Äitiii, täällä ylhäällä!”

Samaan aikaan Benjamin, 5 v. tähyää toisaalle.
“Jokohan onnistuisin kiipeämään köysiverkkoa pitkin merirosvolaivan kannelle…”.

Lupaavalta vaikuttaa…vielä viimeinen venytys…ja mies yli laidan! Sisäpuolelle onneksi.

“Ai mutta mitäs se pikkusisko puuhaakaan…tuonne minäkin haluan!”

Nyt tarkkana! Varpaat rullalle ja sormet tiukasti nyrkkiin. On tasapainoilun aika.

“Hei, täällä on muurahaisia!!”
“Onko, missä?!”

“Mitä tänään on ruuaksi?”
“Hiekkaa!”

“Ensin minä annan vauhtia ja sitten sinä!”
“Kovempaa, Benjamin, kovempaa!”

Höyhenpukuiset eläinystävätkin viihtyvät kesäaikaan Kirjurinluodossa, ihan Pelle Hermannin vieressä.

“Onpa iso ja erikoisen värinen lintu.”

“Äiti, saadaanko mekin jäätelöä?”

“Hei hei, Pelle Hermanni!! Nähdään taas pian!”

Teksti Kreetta Haaslahti, kuvat Tomi Glad ja Julia Hannula

Etsitkö asuntoa tai tonttia Satakunnasta? Meiltä löydät valinnanvaraa järven rannalta, keskustan palveluiden ääreltä ja metsämaiseman keskeltä. Jokaisella Satakunnan kunnalla on omat erikoispiirteensä ja ominaisuutensa – jotkut ovat tunnettuja vesialueistaan ja toiset rikkaasta historiastaan. Yhteistä kaikille kuitenkin on, että ne tarjoavat runsaasti mahdollisuuksia kulttuuriin, vapaa-ajan harrastuksiin ja elämiseen. Tutustu lisää kuntien omiin identiteetteihin!

 

Tervetuloa rakastumaan Poriin

Ei kenelläkään ole aikaa kuunnella jaarittelua ominaisuuksista, joita jokainen Porin kokoluokan merenrantakaupunki voisi luetella itsestään – järkisyitä on ennenkin keksitty vasta sitten, kun lempi on jo roihahtanut. Älä siis pelkää – heittäydy, rakastu ja mietitään sitten myöhemmin mitä tuli tehtyä. Lue lisää Porin palveluista ja asumisesta.

Tervetuloa viettämään luonnikasta elämää Raumalla!

Rauman korkeatasoiset palvelut ja edullinen verotus ovat kaupungin vahvuuksia. Palvelut ovat mallikelpoisessa kunnossa ja asukkaat voivat turvallisin mielin rakentaa tulevaisuuttaan. Raumalaiset ovat todella onnekkaita, sillä pitkä kaupunkikulttuuri, kaksi maailmanperintökohdetta ja meren läheisyys tarjoavat ainutkertaiset puitteet asumiseen ja elämiseen. Lue lisää Rauman palveluista ja asumisesta.

Asunnot ja tontit

Asunnonvälityssivustoilta löydät monimuotoista tarjontaa Satakunnassa myytävänä olevista huoneistoista, taloista, tonteista, toimitiloista sekä mökeistä. Kuntien nettisivuilta löydät ajankohtaista tietoa vapaista tonteista sekä rakennuspaikoista.

>> Oikotie
>> Etuovi
>> Jokakoti
>> Tori.fi

Vapaa-ajan asunnot

Länsirannikon helmenä Satakunnasta löytyy myös useita vapaa-ajan asuntoja. Monimuotoinen luonto houkuttelee uusia asukkaita jatkuvasti. Vaikka kesämökkien määrä lisääntyykin vuosi vuodelta, löytyy meiltä tilaa myös sinun tarpeisiisi. Merenrannat, järvimaisemat ja luontoidyllit odottavat sinua Satakunnassa!

Läheinen ja vaihtelevainen luonto tarjoaa myös monipuolisesti aktiviteetteja vapaa-ajalle.  Kalastus- ja uintimahdollisuudet piristävät lomaasi ja retkeily metsämaisemissa rentouttaa mökkireissua. Muista siis hyödyntää Satakunnan runsaat palvelut ja virikemahdollisuudet, ne tekevät vapaa-ajan asumisesta entistäkin mieluisampaa.

Elinvoimaisia kyliä ja idyllinen maaseutu

Maaseudun rauha ja sen tarjoamat mahdollisuudet houkuttelevat. Asuminen on tilavaa ja edullista. Lähtökohtana on turvata arjen sujuvuus sekä peruspalveluiden saatavuus lähellä. Uudet asukkaat nähdään voimavarana, oli kyseessä sitten vakituiset tai vapaa-ajan asukkaat.

Satakunnasta löytyy useita ainutlaatuisia kyliä. Vahvat paikalliskulttuurit tukevat kylien toimintaa ja elinvoimaisuutta sekä vaikuttavat positiivisesti elämiseen maaseudulla. Tapahtumat ovat hyvä esimerkki paikallisen kulttuurin sekä kylien ja kaupunkien välisen vuorovaikutuksen edistämisestä.

Elinvoimaisen maaseudun avainsanana on yhteistyö. Paikallinen kylätoiminta ja SataKylät ry:n toiminta onkin Satakunnassa pääsääntöisesti aktiivista. Jatkuvalla toiminnalla saadaan aikaan elinympäristöjä ja yhteisöjä, jotka vetävät puoleensa uusia asukkaita. Kulttuurimaisemat, hyvät tieyhteydet, kyläkoulut sekä tehokkaat tietoliikenneyhteydet houkuttelevat erityisesti lapsiperheitä maaseudulle.

Ikäihmisten sukupolvi on tottunut tekemään aktiivisesti asioita. Puutarhan laitto, teatterivierailut ja kotiseutumatkat tukevat arvokasta elämän ehtoopuolta.

Noormarkkulaisen Hopeakodon palvelukodin aulaan astuessa on heti tervetullut olo. Sekä hoitajat että asukkaat tervehtivät iloisesti. Täällä on selvästi totuttu vieraisiin. Ja vieraita Hopeakodossa riittää.

– Ennen joulua täällä oli oikein ruuhkaa, kun päiväkotien, koulujen ja kuorojen vierailuja oli lähes päivittäin. Se ei haittaa, otamme kaikki vieraat mielellämme vastaan, toiminnanohjaaja Pia Söderberg.

Kiirastorstainen aamu on alkanut Hopeakodossa normaalisti. On keitetty kahvia ja herätty uuteen päivään. Jotkut asukkaat ovat halunneet jutella hoidostaan. Eräs vanha herra oli kaatunut ja lyönyt päänsä aamutoimillaan. Onneksi ei kuitenkaan pahasti.

Elli Peltoniemi

– Herra oli tyytyväinen, kun niin monta naista oli häntä hoivaamassa, Söderberg nauraa.

Ikäihmisten tehostettua palveluasumista tarjoava Hopeakoto on osa Hopeaharjun palvelukotia, joka on Satakunnan vanhin yksityinen palvelukoti. Saman pihapiirin äärellä on ikäihmisten palvelujen lisäksi mielenterveyskuntoutusta.

Anitta Virta

Anitta Virta on Hopeakodon tyytyväinen asukas. Hänen mukaansa asukkaat viihtyvät Hopeakodossa ja heistä huolehditaan hyvin.

– Täällä on mukava yhtenäisyys. Olemme paljon yhdessä ja arki sujuu hienosti. On oman ikäistä seuraa ja ystäviä. Kukaan ei sano, että lähdepä menemään siitä.

Kuopiolainen 71-vuotias Ulla Boström on asunut Hopeakodossa neljä vuotta. Hänen mielestään Hopeakoto tarjoaa hyvän paikan elämän ehtoopuolen asumiseen.

– Täällä saa ruokaa ja huolenpitoa. Henkilökunta on palvelevaa ja ystävällistä. Kaikki ovat kavereita keskenään.

Kalle Lilja

Vuonna 1932 syntynyt Kalle Lilja tykkää selvästi olla huomion keskipisteenä. Vaikka kaikki asiat eivät muistissa enää parhaalla tavalla pysykään, naisseura selvästi edelleen kiinnostaa.

– Tulehan sinä kanssani tanssimaan, Lilja huikkaa iloisesti Hopeakodon yrittäjälle Mari Kurpalle.

Hoitohenkilökunta ja asukkaat ovat selvästi tuttuja toisilleen. Tarinaa isketään ja hymy on herkässä.

Vieraita tullaan tenttaamaan, että millä asialla sitä oikein ollaan.

Kiirettä ei näy missään.

Aino ja Seppo Forsten

Hopeakodossa on ikäihmisille tarjolla 28 asukaspaikkaa 25 huoneessa. Kolme huonetta on varattu pariskunnille. Asukkaita Hopeakotoon on tullut aina Oulusta saakka. Pääosin asukkaat ovat kuitenkin satakuntalaisia.

Hopeakodon johtava slogan on ”Sinulle omaa elämää.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen asukas kohdataan sellaisena kuin hän on.

Samalla asukkaiden tarpeet ja toiveet pyritään ottamaan huomioon niin hyvin kuin se kunkin kunnon mukaan on mahdollista.

– Koskaan ei ole niin kiire, ettei voisi pysähtyä ja kuunnella asukasta. Vastuullisuus on sitä, että omahoitaja tuntee asukkaan. Kun huomaamme, että joku on pielessä, yritämme selvittää, mikä on hätänä. Tarjoamme myös saattohoitoa, joten asukasta hoidetaan sovittaessa loppuun asti, vastaava hoitaja Katja Igbineweka

Hopeakodossa asukkaiden ääni pääse kuulluksi myös viikoittain järjestettävässä yhteisöpalaverissa, jossa käydään läpi viikon ohjelma, tapahtumat, ruokalistat ja muut tärkeät asiat.

Hellevi Levomäki

Asukkaiden edustajan sana on vapaa ja yhtä painava kuin muidenkin. Yhden hoitajavuoron tehtävä on pyörittää viriketoimintaa.

Ja virikkeitä riittää: On teatterimatkoja, kotiseuturetkiä ja kauppareissuja. Joka-aamuinen sanomalehden luku videotykiltä on erittäin suosittu päivärutiini.

Kevät, kesä ja syksy on ulkoiluaikaa. Asukkaat ja hoitajat istuttavat yrttiä ja kukkia ja poimivat marjoja.

– Luonto on meillä yksi iso teema. Asukkaat pääsevät omista huoneistaan terassille ja marjoja poimimaan. Meillä on ollut täällä marsuja, kanoja ja pupuja. Tämän ikäiset ovat tottuneet tekemään asioita, Mari Kurppa

Hopeakodon työntekijät uskovat, että ihmisiä hoitavat tulevaisuudessakin ihmiset. Digitalisaatio ja robotit mahdollistavat esimerkiksi monia lääkehuollon, yhteydenpidon ja valvonnan palveluita. Ne eivät kuitenkaan korvaa inhimillistä kohtaamista.

Kalevi Merimaa

Uudesta teknologiasta voisi kuitenkin olla paljon nykyistä enemmän hyötyä toiminnan kehittämisessä. Hopeakoto on osa Hovikoti-ryhmää, jolla on toimintaa muun muassa Singaporessa. Sieltä voisi ottaa oppia Suomeenkin.

– Uusi teknologia kopioidaan todella nopeasti ja sitä aletaan kehittää eteenpäin. Suomessa monet hankkeet alkavat ja kuihtuvat ennen kuin niitä saadaan valmiiksi, Kurppa harmittelee.

Toinen opiksi otettava asia voisi olla ikäihmisten aktivoiminen. Singaporessa monet ikäihmiset asuvat perheissään ja heillä on apulainen, joka tulee mukaan myös päivätoimintakeskukseen.

Apulainen opettelee keskuksessa hoitoon liittyviä asioita. Ikäihmisillä on aktiivisuusrannekkeet, josta perheet seuraavat, miten päivä on mennyt.

– Siellä tulee palautetta äkkiä, jos päivällä ei ole tarpeeksi aktiviteettia. Täällä Suomessa ajatellaan, että ruuan jälkeen on lepoa. Singaporessa vaaditaan aktivointia. Aktiivisuusrannekkeet ikäihmisille voisivat olla hyviä täälläkin. Toki ketään ei pidä pakottaa aktiivisuuteen, vaan jokaisen omia toiveita on kunnioitettava, Igbineweka sanoo.

Hopeakodossa ollaan hivenen huolissaan kahdesta asiasta. Ikäihmiset tulevat usein liian myöhään palveluasumisen piiriin. Kun ihmisellä on muistisairaus, kunto voi heiketä nopeasti. Paikan saaminen kestää pakollisen byrokratian takia kuitenkin kuukausia.

– Omaisilla ei välttämättä ole parasta mahdollista tietoa. Sitten kun ikäihmisten tila heikkenee nopeasti, ollaan vaikeassa tilanteessa. Olisikin hyvä, että tietoa omaisille olisi tarjolla entistä paremmin yhdeltä luukulta, Kurppa sanoo.

Toinen huoli liittyy yhteisöllisyyteen. Suomessa on puhaltanut viime aikoina yksilökeskeiset tuulet. Toiset Hopeakodon asukkaiden omaisista pitävät yhteyttä ikäihmisiin säännöllisesti, mutta kaikilla asukkailla ei ole yhtä hyvä tilanne. Hoivakodin henkilöstö pitää yhteyttä omaisiin vähintään kerran kuukaudessa.

Kirsti Puumala

Hopeakodossa on huomattu, miten sukupolvien yli yltävä vuorovaikutus antaa iloa kaikille.

– Meillä on mielenterveyspuolella ollut nuorin asukas 21-vuotias. Nuoremmat auttavat vanhempia ja vanhemmat kertovat tarinoita muun muassa sota-ajasta. Minusta yhteistyötä eri sote-palveluita tuottavien yksiköiden välillä pitäisi tässä suhteessa olla nykyistä enemmän, Mari Kurppa sanoo.

Tellervo Ruuska

Hopeakodon henkilöstö kokee suurta vastuuta omasta työstään. Asukkaat hoidetaan niin hyvin kuin mahdollista ja työt halutaan tehdä hyvin. Työn laatua saa kuka tahansa tulla arviomaan – milloin vain.

– Illalla ja yöllä pitää soittaa kelloa, mutta silloinkin pääsee. Ja aina keitämme kahvit, Pia Söderbeg lupaa.

Aamupäivä Hopeakodossa sujuu leppoisasti pääsiäisvalmistelujen merkeissä. Ikäihmiset vaikuttavat tyytyväiseltä oloonsa ja elämäänsä.

Esa Lönberg

Kun asukkailta kysyy ajatuksia hyvästä elämästä, vastaukset ovat yksinkertaisia.

– Minulla on ollut niin hyvä elämä, että ei paremmasta väliä. Ei ole haukuttu ja huudeltu ja sanottu, että älä tänne tule, Anitta Virta sanoo.

– Olen iloinen, että minua on pidetty aina hyvänä kotona ja nyt täällä. Eipä ihminen muuta kaipaa, 83-vuotias Esa Lönberg

Ajatuksissa on paljon viisautta.

Toiminnanohjaaja Pia Söderberg, yrittäjä Mari Kurppa ja vastaava hoitaja Katja Igbineweka

 

Teksti Jarkko Ambrusin, kuvat Tomi Glad.

Satakunnan tulevaisuuden yksi tärkeimmistä kysymyksistä liittyy maakunnan väestökehitykseen. Kysyimme noin kymmeneltä Harjavallan Keserin alueella lapsuutensa viettäneeltä, mihin elämä heidät vei ja miksi.

Satakunnassa esimerkiksi Harjavallan Keserin alue muistutti 1980-luvulla tavallista suomalaista pikkukaupunki-idylliä.

Metsä- ja peltokaistaleiden ympärille on rakennettu paljon omakotitaloja ja muita pientaloja. Luonto on lähellä, sillä paikkakunnan suurteollisuus ja tehtaanpiiput ovat kilometrien päässä. Keserin alueen talot ovatkin täyttyneet nuorista lapsiperheistä.

Yhden kadun päässä kolme nuorta tyttöä on leikkimässä: vaatteet ovat värikkäitä – niin kuin 1980-luvulle on tyypillistä.

Merja Heliniemi, Maria Ekqvist ja Jenni Eskola elivät lapsuutensa ja nuoruutensa 1980- ja 1990-luvun Harjavallassa. He kasvoivat samalla alueella ja miltei samalla kadullakin.

Minkälaiseksi näiden kolmen satakuntalaistytön ja heidän lapsuudenystäviensä elämä muodostui?

Jenni Eskola ja Merja Heliniemi 6.-luokan luokkakuvassa.

Marialla oli tapana laulaa isosiskonsa kanssa telkkarista tulevien lauluohjelmien kuten Syksyn Sävelen kappaleita. Mikrofonina toimi hiusharja.

Satakunnan tulevaisuuden yksi tärkeimmistä kysymyksistä liittyy maakunnan väestökehitykseen.

Vielä 1980-luvun puolivälissä Satakunnan asukasluku oli miltei 250 000. Harjavallan väkiluku oli myös huipussaan, noin 9000 asukkaassa. Maakunnan palvelut kehittyivät huimasti ja paikallisissa liikekeskuksissakin huoneistot olivat täynnä.

– Leikkikavereista ei ollut ikinä pulaa. Samalla kadulla taisi olla neljä lasta samalla luokalla, ja samalla alueella oli kymmeniä saman ikäluokan lapsia lisää, muistelee Merja Heliniemi.

– Harjavalta oli nuorena varsin hyvä paikka kasvaa. Harjavallassa on pieneksi paikkakunnaksi ollut runsaasti harrastusmahdollisuuksia. Porikin sijaitsi niin lähellä, että myös siellä oli mahdollista harrastaa, näkee Jenni Eskola.

Alueeseen kuului Ylärinteenkatu, Alarinteenkatu, ja Peltokatu. Siellä vietti lapsuutensa 80- ja 90- luvuilla noin 50 lasta.

Lapsille järjestettiin erilaisia tapahtumia. Tässä ovat alkamassa Keserin kisat.

– Kokemäenjoki on ollut suuri asia itselleni kaupunkiviihtyvyydessä. Se on lähellä, asuu missä päin kaupunkia tahansa. Pienenä en muista ajatelleeni, että Harjavalta olisi pieni paikka. Muistan, miten äiti moikkasi jokaista vastaantulijaa. Ajattelin lähinnä syyksi sitä, että äiti on syntyperäinen harjavaltalainen. En sitä, että pitäjä olisi ollut pieni, lisää Maria Ekqvist.

Se kelluu sittenkin! Jukka Paukkunen ja Elias Viitakoski ovat rakentaneet lautan. Läheinen Kokemäenjoki oli lapsille tärkeä uimapaikka.

Gladin veljesten Tuomaksen ja Tomin miekkailuharjoitukset menossa takapihalla.

Harjavalta oli nuorille eloisa paikka, mutta taustalla jylläsivät kuitenkin jo muutokset.

Maakunta ja varsinkin Pori olivat olleet Suomessa teollistumisen edelläkävijöitä, mutta loiston päivät olivat jo takana. Perinteinen savupiipputeollisuus alkoi murentua 1970-luvulta alkaen. Teollisten työpaikkojen katoaminen ja sitä seurannut krooninen muuttotappio iski koko maakuntaan kovaa.

Keseri sijaitsee Kokemäenjoen pohjoispuolella lähellä voimalaitosta.

Suurin osa Keserin lapsista kävi Pirkkalan koulua. Sinne oli matkaa tasan kilometri.

Aikuistuvat nuoret alkoivat livetä muualle: niin kävi jo työelämässä oleville, vastavalmistuneille kuin myös uudelle opintoasteelle astuville.

Myös Heliniemi, Eskola ja Ekqvist lähtivät lukion jälkeen Harjavallasta maailmalle ja muihin maakuntiin.

– Lukiossa kypsyi ajatus siitä, että haluan nähdä muitakin paikkoja kuin vain Harjavallan tai Satakunnan. Oli suuri palo maailmalle ja omia siipiä kokeilemaan, Eskola näkee.

Heliniemi päätyi opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon, Eskola Vaasaan ammattikorkeakouluun ja Ekqvist Karjaan kautta Forssaan Hämeenlinnan ammattikorkeakouluun.

Heliniemi tykästyi Tampereeseen, mutta valmistuminen jälkeinen työpaikka löytyi kuitenkin Harjavallasta. Hän muutti Poriin, missä asuu perheensä kanssa. Työpaikkakin on nykyisin karhukaupungissa.

– Porissa elämä on helppoa ja mutkatonta. Kaupunki on riittävän iso, joten täällä on tarvittavat palvelut ja harrastusmahdollisuudet. Elämä on muutenkin siirtynyt tänne niin vahvasti, että muuttamista jonnekin muualle olisi hyvin vaikea kuvitella.

Eskola opiskeli tutkintonsa Vaasassa, missä sai myöhemmin myös ensimmäisen vakituisen työpaikkansa ja perusti perheenkin. Myöhemmin hän muutti muutaman mutkan kautta Hämeenlinnaan, missä asuu nykyisin.

– Työt, lasten harrastukset, puolison työt ja perhe ovat täällä. Viihdyn Hämeessä. Hämeenlinna on juuri sopivan kokoinen, ei liian iso, eikä liian pieni ja mikä parasta, täällä ei juurikaan ole liikenneruuhkia.

Ekqvist sen sijaan muutti opintojensa jälkeen Turkuun, missä hänen puolisonsa asui. Myöhemmin matka jatkui puolison kotikaupunki Paimioon. Työpaikka on yhä Turussa.

– Paimio on noin 30 kilometrin päässä Turusta, ja jonkun verran Harjavaltaa isompi. Luonto tuo mieleen lapsuuden Piikajärven mäntymetsät, jokikin on ja meri jälleen aivan liki, kertoo Ekqvist.

Jokainen kolmikosta on tyytyväinen elämäänsä nykyisillä asuinsijoillaan, eikä yksikään voisi kuvitella muuttoa muualle.

Ylärinteenkadun jälkeen alkaa metsä, joka jatkuu kilometrikaupalla. Sinne rakennettiin monet majat.

 

Metsä kätki sisäänsä kolmeen osaan haljenneen kallion.

 

Se tarjosi näyttämön monille seikkailuille.

 

Kallion nimeksi annettiin Pääkalloluola.

Mutta miksi asuinpaikaksi valikoitui yhdellä Pori – ja kahdella muulla Satakunnan ulkopuolinen paikkakunta?

Tilastokeskuksen muuttotilastojen mukaan Satakunnasta muutti muihin maakuntiin vuonna 2018 noin 5000 yli 18-vuotiasta. Samana vuonna Satakuntaan muutti noin 4000 yli 18-vuotiasta.

Vuonna 2018 Satakunnasta muutettiin ahkerimmin Varsinais-Suomeen (noin 1600) Pirkanmaalle (noin 1200) ja Uudellemaalle (noin 1000). Satakuntaan sen sijaan muutetaan eniten samoista maakunnista: Varsinais-Suomesta (noin 1150), Pirkanmaalta (noin 1000) ja Uudeltamaalta (noin 800).

Lähteneistä 18–24-vuotiaita oli reilut 2000, kun taas samaan ikähaitariin kuuluvia tulijoita oli noin 1500.

Syntymäpäivillä pöydät olivat täynnä ystäviä.

 

Paukkusen veljekset Samu ja Jukka kaivuu hommissa leikkikentällä.

 

Nykyään leikkikentällä on modernit välineet.

Nuoren aikuisen elämässä moni asia on pienestä kiinni.

Kolmikon mielestä ensimmäinen opiskelupaikka määritteli vahvasti myöhempää elämää. Se ratkaisee, minne nuori aikuinen muuttaa ja hyvin suurella todennäköisyydellä voi jäädäkin. Myös muiden maakuntien suurien kaupunkien vetovoimalla on roolinsa, kun nuori puntaroi opiskelumahdollisuuksia.

– Hyvin tavallisestihan opiskelukaupungista löytyy myös ensimmäinen työpaikka. Siinä samalla ympärille rakentuu myös sosiaalinen verkosto, joten muuttaminen muualle tai paluu kotiseudulle on vaikeampaa, vaikka minulle niin kävikin, Heliniemi pyörittelee.

– Jos jotain Satakunnan pitäisi tehdä, niin satsata kaikki keinot siihen, että maakunnan omat nuoret jatkaisivat opiskelujaan Satakunnassa. On huomattavasti helpompaa houkutella jäämään niitä nuoria, joiden siteet ovat jo valmiiksi täällä, hän lisää.

Toinen merkittävä vaihe elämässä on se, mitä tapahtuu valmistumisen jälkeen. Ensimmäisenä työpaikkaa haetaan usein opiskelukaupungista ja sen jälkeen katse kääntyy sinne, missä töitä voisi olla tarjolla.

Satakunta ei loistanut näissä kahdessa asiassa silloin, kun Heliniemi, Eskola ja Ekqvist tekivät suuria valintoja.

Nykyisin Satakunnalla ja Harjavallalla ei kuitenkaan ole mitään hävettävää, jos mittarina ovat opiskelumahdollisuudet tai työpaikkojen määrä.

Satakunnan koulutusosaaminen niin toisen asteen ammatillisen koulutuksen kuin korkeakoulutuksenkin osalta on laajaa ja nopeasti tarpeisiin vastaavaa.

Satakunnassa on työmahdollisuuksia ja uudistuvaa yritystoimintaa. Kaiken päälle maakunta tunnetaan viihtyisyydestä ja arvokkaasta luonto- ja kulttuuriympäristöstä. Myös maakunnan pienet etäisyydet, ajallinen helppous, kilpailukykyiset työpaikat ja edullinen asuminen ovat isoja valtteja.

Heliniemi tunnistaa nämä vahvuudet. Eikä muillakaan ole pahaa sanottavaa kotimaakunnasta.

– Ajattelen, että Satakunta on ihan hyvää asuinseutua, mutta alueesta puuttuu kuitenkin vetoa. Osittain se johtuu ehkäpä sijainnistakin. Ei Satakunnassa kuitenkaan ole mielestäni mitään, mikä olisi erityisen huonoa, mutta se ei vain ole houkutteleva. Toisaalta välillä tunnen kotiseutunostalgiaa ja tulee tunne, että sinne voisikin palata, Eskola avaa.

– En ole koskaan oikein ajatellut Satakuntaa sen enempää kokonaisuutena, mutta pidän Satakunnan meren läheisyydestä. Satakunta sijaitsee moneen suurempaan kaupunkiin nähden sopivan lähellä. Porikin on sopivan iso kaupunki, kaikkea löytyy, Ekqvist kertoo.

Naisten mielestä hyviä puolia pitäisi vain jotenkin saada näkyvämmäksi ja yleiseen tietoon, jotta koko maakunnan imago muuttuisi paremmaksi.

Satakunnassa on mahdollisuus mutkattomaan ja laadukkaaseen elämään.

Positiivista on, että askelia kohti parempaa on otettu. Satakunta on vuoden 2020 ensimmäisen puolen vuoden ennakkotilastojen perusteella saanut vuodenvaihteen jälkeen 125 uutta asukasta maahanmuuton ansiosta.

Satakuntaan on siis muuttanut enemmän ihmisiä kuin täältä on muuttanut muualle.

Maria Ekviqst, Merja Heliniemi ja Jenni Eskola nykyään.

 

Lapsuudenystävät, Miksi he lähtivät, miksi he jäivät.

Samu Paukkunen, varajohtaja, Espoo
Satakunnasta ei löytynyt opiskelujen jälkeen oman alan töitä.

Jukka Paukkunen, mekaniikkasuunnittelija, Seinäjoki
Hyvä työpaikka saattaisi saada palaamaan Satakuntaan. 

Rami Laine, tuotepäällikkö, Helsinki
Sain opiskelujen jälkeen työpaikan muualta ja jäin sille tielle.

Elias Viitakoski, hankintapäällikkö, Pori
Voisin työskennellä Tampereen- tai Helsingin-konttorilla mutta, etätyön mahdollisuudet ja vaimon työ pitävät Porissa.

Harri Koski, insinööri, Eurajoki
Haluan kasvattaa lapset turvallisessa ympäristössä, ja asuminen on täällä edullista.

Jussi Nurmi, sairaanhoitaja, Sauvo
Edullinen asuminen ja ikääntyvät vanhemmat saattavat saada minut joku päivä vielä palaamaan.

Petri Laine, projekti-insinööri, Pirkkala
Opiskelut ja työ veivät Tampereen suuntaan. Oman alan työt saattaisivat saada palaamaan.

Touko Ylander, kirvesmies/omaishoitaja, Harjavalta
Ei tullut tarvetta lähteä muualle, koska töitä löytyi täältä.

Tuomas Glad, käyttöliittymä- ja graafinen suunnittelija, Turku
Oman alan työtä löytyi muualta. 

Tomi Glad, valokuvaaja, Pori
Edullinen asuminen, työ ja lastenhoitoverkosto pitävät Porissa. 

 

Teksti Timo Riihentupa, kuvat Tomi Glad.

Idylliset peltomaisemat ja maalaistalojen pihapiirit vilisevät ohi mutkittelevalla tiellä, joka johtaa Pomarkusta kohti Siikaisia ja Leväsjoen kylää. Kolmen tien risteyksessä odottaa määränpää, vanha kyläkauppa. Rakennuksen ulkokuoren sympaattisuus on vain alkusoittoa tunnelmalle, joka ottaa tulijan vastaan ovesta sisään astuessa. Täällä aika ei pysähdy. Täällä aika on ihanaa.

 

Leväsjoen kylän vakituiset asukkaat, kaikki 190, ovat tottuneet siihen, että kauppias on ollut saatavilla aina. Lappua ei siis voinut laittaa luukulle, kun edellinen kauppias Ulla Rosengren jäi eläkkeelle. Myyntiartikkelit menivät uusiksi, mutta kaupanteko jatkui, sillä vuodesta 2014 kyläkaupan hyllyjä on täyttänyt langoillaan Pauliina Lilja.

Vanha kyläkauppa on saanut uuden tehtävän lankakauppana ja kahvilana.

Liljan lankakaupan tarina alkoi jo aikaisemmin. Porilainen kaupunkilaistyttö päätyi Liljan tilalle maajussin morsiameksi hyvän aikaa ennen samaa nimeä kantavaa tv-sarjaa. Ajan mittaan työt perheen maa- ja metsätilalla kuitenkin vähenivät ja Pauliinan piti löytää itselleen muita hommia.
– Olen aina tehnyt käsitöitä ja pohdin, ettei missään oikein ole hyvää valikoimaa ja samalla edullisia hintoja. Jos paljon tekee, niin lankojen hankkiminen tulee kalliiksi, kertaa Pauliina liikeideansa syntyä.

“Ihan hyvin voi epäonnistua. Sitten kokeillaan jotain muuta.”

Ensin Pauliina myi idean miehelleen luvaten huolehtia itse ihan kaikesta maahantuonnista kotisivujen tekemiseen. Ensimmäisen vuoden hän ehti olla vuokralla Leväsjoen koululla ennen kuin hankki kyläkaupan omakseen, remontoi innokkaana tapetoijana sen kauniiksi ja laittoi kylkeen vielä kahvilankin.
– Hulluutta se vähän vaati, hymyilee Pauliina perustamisaikoja muistellen ja jatkaa jutustelun lomassa lankakuorman purkamista.
– Ihan hyvin voi epäonnistua. Sitten kokeillaan jotain muuta.  Lienee asenne auttanut lankakauppiasta alkuun.

Älyttömän kivaa työtä

Sää vaikuttaa kuulemma asiakasmääriin. Usein naiset tarvitsevat hyvän sään lähteäkseen ajelemaan lankakauppaan. Sadesäällä otetaan miehet kuskiksi. Eli vaikuttaako se sää vai eikö se vaikuta?
– Oikeasti aina löytyy joku tekosyy, miksi voi harrastaa. Ja aivot voi kääntää ajattelemaan myönteisesti, vinkkaa Pauliina ja kertoo todenneensa juuri viikon sääennusteesta, että torstai on – ei suinkaan puolipilvinen – vaan puoliaurinkoinen.

Pauliina Lilja kuvailee työtään älyttömän kivaksi.

Lankakauppias Lilja on saanut kerran jos toisenkin vastata kysymykseen – miten tämä voi kannattaa?
– Riippuu siitä, että riittääkö tavallinen auto vai tarvitaanko Ferrari, on hänen vastauksensa.

Hän saa oman palkkansa työstä, joka on älyttömän kivaa ja lähellä. Aikaa ei tarvitse kuluttaa autossa istuen työn ja kodin väliä matkustaessa. Kivaa on myös asiakkailla.
– Aamun ensimmäiset asiakkaat ovat miehiä. Heitä ei langat haittaa. He juovat kahvinsa ja vaihtavat kuulumisensa kahvilapöydissä. Neljän aikaan on iltapäiväkäsityökerhon vuoro, kun samat naamat tulevat uudelleen.

“Menestysresepti on yksinkertainen – lankaa, kahvia ja vessa.”

Liljan lankakaupan kahvipöydissä tavataan tuttuja, vaihdetaan kuulumisia ja sovitaan asioista, vaikka sitten liikesuhteisiin, uusiin töihin ja urakoihin liittyen.
– Kuulen tässä aika paljon kaikkea. Pitää olla valikoiva muisti.

Menestysresepti on Pauliinan mielestä lopulta yksinkertainen – lankaa, kahvia ja vessa.
– Ja vessan pitää olla aina siisti.

Tuntuu resepti toimivan. Asiakkaita tulee Turkua, Tamperetta ja Laitilaa myöden.
– Yksi nainen lähti Hollolasta varta vasten tänne ajamaan. Ja kun ryhmä Laukaalta hurautti pikkubussilla pihaan, kysyin, että mikä on retken pääkohde.
– Tämä Liljan lankakauppa, he vastasivat.

Kaupan kahvila on tärkeä kohtauspaikka kyläläisille ja pidempääkin tuleville.

Keskiössä hyvä fiilis – ja ihmiset

Visioita tulevan varalle on, mutta lankakauppias ei halua laittaa itseään liian ahtaalle.
– Jos on taloudellisesti liian tiukilla, niin se paistaa läpi.

“Tärkeintä on, että asiakkaalla on lähtiessä hyvä fiilis.”

Sitä Pauliina ei halua. Hän haluaa tarjota asiakkailleen hyvää mieltä.
– Tänne saa tulla hakemaan inspiraatiota ja hypistelemään. Tärkeintä on, että asiakkaalla on lähtiessä hyvä fiilis, joka voi sitten vaikka innostaa siivoamaan kodin.

Kiireettömyys huokuu kauppiaasta. Ja jos hänellä onkin kiire, hän ei näytä sitä asiakkaille.
– Asiakkaat ovat ystäviä. He voivat kelata elämäänsä täällä hyllyjen välissä. Joskus he haluavat kertoa siitä, joskus eivät.
– Ihmiset ovat aina tärkeimpiä. Se on oivallus, jonka vuodet yrittäjänä ensin maatilalla ja sitten lankakauppiaana ovat opettaneet.

Sama oppi on osoittautunut oikeaksi myös myyntikanavien suhteen.
– Tällä hetkellä myynti jakaantuu aikalailla puoliksi verkkokaupan ja myymälän välillä. Ne eivät missään nimessä sulje pois toisiaan. Ihmistä tarvitaan aina.

Liljan lankakaupassa on laaja perusvalikoima lankoja – saatavilla on yli 40 lankalaatua ja yli 1000 eri sävyä.

Pauliina itse tekee edelleen käsitöitä niin paljon kuin ehtii.
– Kun uusi lankakuorma tulee, niin olen viikon sekaisin. Kutomisesta tykkään eniten ja huivit ovat suosikkeja.

Huivi on kuulemma kätevä myös lahjana. Se kun on vähän niin kuin halaus, johon lahjan saaja voi kietoutua.
– Mieheni mummu neuvoi ajattelemaan joka silmukalla ihmistä, jolle kudon. Kaikki eivät sitä ymmärrä, mutta minusta se on arvokas opetus.

 

Teksti Kreetta Haaslahti, kuvat Julia Hannula.

 

Puhtaat luonnonmateriaalit, korkea laatu ja vastuullinen kuluttaminen. Nämä arvot viitoittavat neuleyritys Kainon toimintaa köyliöläisessä Kepolan kylässä, Satakunnan sydämessä. Neulomossa syntyy monenlaisia tuotteita, mutta pääpaino on naisten vaatetuksessa. Kaikki mallistojen suunnittelusta ja värivalinnoista valmiiksi neuleeksi asti tehdään itse.

 

Vielä vuonna 2010 Niina Sinisalo työskenteli parturi-kampaajana. Käsillä tekemisen palon hän oli saanut synnyinlahjana, mutta kun eteen sattui sopiva sauma, päätti hän vaihtaa hiusvärien sekoittelun ja hiusten leikkuun aivan toisenlaiseen luomiseen.
– Sakset säilyivät, mutta materiaali muuttui langaksi, kertoo Sinisalo.

Sopiva sauma tarkoitti perinteikkään Köyliön neuleen koneita, jotka olivat myynnissä. Sinisalo tunsi yrittäjäpariskunta Lehdon, lähti katsomaan koneita ja teki ostopäätöksen.
– Vähän hulluutta ja rohkeutta vaadittiin, myöntää Sinisalo.

Kainon perustaja Niina Sinisalo tärkeän instrumenttinsa, neulekoneen äärellä.

Usko omaan, vahvaan visioon auttoi. Ja se, ettei Sinisalo ponnistanut hurjalta kuulostavaan loikkaan aivan yksin. Ensimmäiset vuodet yhtiökumppanina oli Sanni Salonen.
– Minulla oli vahva tunne siitä, että ratkaisu on oikea. Olen sellainen luonne, etten ihan viimeiseen asti kaikkea mieti. Jos liikaa rupeaisi punnitsemaan, niin eihän sitä lähtisi tällaiseen ollenkaan, Sinisalo myöntää.

Alusta asti oli selvää, että töitä tehdään omalla, uudella tuotemerkillä ja uuden yrityksen nimissä. Tietotaito siirtyi edellisiltä omistajilta kauppasopimukseen kuuluneen vuoden siirtymäajan kuluessa.
– Koneet, toimitilat ja lankatoimittajat säilyivät. Kaikki muu meni uusiksi.

“Kaino on Suomessa yksi harvoista, jonka tuotteet tehdään itse valmistetusta luomukampapuuvillaneuloksesta.”

Villaa ilman julmuuksia

Sinisalon vahva tunne osoittautui oikeaksi, sillä kädet ovat olleet täynnä töitä alusta asti. Kainon tuotteet ovat vastaus sellaisten kuluttajien toiveisiin, jotka haluavat miettiä omaa kuluttamistaan vähän tarkemmin. Heidän ostopäätöksiään ohjaavat kertakäyttökulutusta syvemmät arvot.
– Käyttämämme materiaalit ovat aina konepestäviä ja kestäviä. Niistä syntyy tuotteita, joista on iloa pitkään, sillä luonnonkuidut eivät mene ollenkaan niin helposti huonoksi kuin keinokuitua sisältävät.

Myös kotimaisuus, ekologisuus ja eettisyys puhuttelevat Kainon asiakkaita.
– Olemme Suomessa yksi harvoista, ellemme jopa ainoa, jonka tuotteet tehdään itse valmistetusta luomukampapuuvillaneuloksesta. Muiden valmistajien käyttämä luomuneuletrikoo tulee yleensä Latviasta tai Puolasta.

Kaino – Made in Finland.

Toinen Kainon käyttämä materiaali on laadukas merinovilla, jota ei ole kyllästetty torjunta- tai pintakäsittelyaineilla. Myös lampaiden kohtelu on tärkeää.
– Käyttämämme merinovilla on aina mulesing-vapaata. Se tarkoittaa, että lampaiden kasvatus on tarkoin valvottua eikä niitä kohdella kaltoin tai tehdä villantuotannon kiihdyttämiseen tähtääviä julmuuksia.
– Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten suuri tilaus tällaisille tuotteille oli. Tietenkin koko ajan täytyy olla herkkänä. Kuunnella ja vastata kysyntään, keksiä kampanjoita ja olla elossa.

“Asiakkaat tekevät retkiä tänne neulekeitaaseen keskelle ei mitään.”

Syrjäinen sijainti ja oma vapaus

Kainon tarinassa on useitakin vähän yllättäviä seikkoja, jotka yritys on kääntänyt vahvuuksiksi. Yksi niistä on syrjäinen sijainti, joka ei koskaan ole ollut Kainolle ongelma.
– Asiakkaat tekevät retkiä tänne neulekeitaaseen keskelle ei mitään. Tänä kesänä esimerkiksi kestofanimme Oulusta asti tulivat viettämään päivän Kainon kauppaan Köyliöön.

Kainon kaupassa Köyliössä on kotoisa tunnelma.

Kainon tuotteita myydään myös omassa verkkokaupassa, mutta se ei ole vähentänyt vierailuja omaan liikkeeseen. Päinvastoin.
– Esimerkiksi kesällä 2016 myynnistä noin 60 % tuli omasta liikkeestä tuli noin ja loput 40 % verkon ja jälleenmyyjien kautta. Suhde tietysti elää, kuukaudet ovat erilaisia.

Jälleenmyyjiä on parinkymmentä kivijalkakaupoissa ympäri Suomen. He jakavat Kainon arvomaailman. Monet myyvät pelkästään suomalaista designia tai muuten Kainon kaltaisten pienten sarjojen tekijöiden tuotteita. Marketit tai muut isot ketjut tiukkoine raameineen eivät houkuttele.
– Oma vapaus, joka on meidän vahvuus, loppuisi siihen.

Hyvällä tiimillä ideoista tuotteiksi

Sinisalolla ei ole tekstiilialan koulutusta. Monessa kohtaa siitä olisi varmasti ollut apua, mutta toisaalta sekin on vahvuus. Alan ulkopuolelta tulleena hänen ajatteluaan eivät sido perinteiset rajoitukset.

Lanka on päässyt loppumaan neulekoneesta, mutta Sinisalon näppärillä sormilla uusi lanka on paikallaan tuossa tuokiossa.

Sinisalo suunnittelee itse Kainon kuoseja. Apua hän saa siskoltaan Annukka Lehmukselta, jonka käsialaa on myös Kainon yritysilme. Luova prosessi on Sinisalon mukaan päällä koko ajan. Luovuutta ruokkivat matkustelu ja luonnossa liikkuminen.
– Voin nähdä jonkun kaarnan puun kyljessä vaikka postilaatikolla käydessäni ja siitä syntyykin idea. Sitten on ihan pakko tarttua kynään ja paperiin ja lähteä piirtelemään. Joskus joku juttu loksahtaa helpommin ja syntyy nopeasti juuri sitä mitä oma visio oli. Toisinaan isketään päätä seinään ja luovutetaan.

“Ideoita on yleensä enemmän kuin ehtii toteuttaa.”

Pulaa ideoista ei ole vielä tullut.
– Ideoita on yleensä enemmän kuin ehtii toteuttaa. Niitä onkin aina jemmassa tulevaa varten.

Apuna luovassa prosessissa ja luonnosten sarjomisessa kaavoiksi on viiden hengen tiimi, jota Sinisalo kehuu vuolaasti.
– Tiiminä tätä tottakai tehdään. Kun mallisto alkaa muotoutua, omaa tiimiä laajennetaan ringiksi naisia, jotka tulevat sovittelemaan, kertomaan mielipiteensä ja miettimään värejä kanssamme.

Kainon iloisen tiimin työasut ovat oman neulomon luomuksia, kuvassa vasemmalta Terhi Virtanen, Riitta Konttila, Linda Viipuri ja Niina Sinisalo. Tiimiin kuuluvat myös Anna-Kaisa Meriläinen, Vesa Lehto ja Annukka Lehmus.

“Syksyn 2016 mallisto on paras mallistomme ikinä.”

Kaino on kasvanut maltillisesti alusta asti. Tähän mennessä se on tarkoittanut yhden lisähenkilön palkkaamista joka vuosi. Hyviä ompelijoita ei ole ollut vaikea löytää.
– Se oikea ihminen on vähän niin kuin ollut jo hollilla, kun tarve on tullut. Kovasti meille kyllä halutaan ja haetaan koko ajan töihin.

Syksyn 2016 mallisto on haastatteluhetkellä viimeistelyssä, joten Kainossa eletään jänniä aikoja.
– Paras mallistomme ikinä, hehkuttaa Sinisalo.

Aloittamassa on myös uusi työntekijä Tiina Metsäpuro. Hän keskittyy tuotekehitykseen, myyntiin ja markkinointiin ja on Kainon ensimmäinen muuhun kuin ompelutyöhön palkattu tekijä. Tulevaisuutta luonnostellaan Kainossa toimivaksi todetulla kaavalla.
– Emme hae räjähdysmäistä kasvua jatkossakaan tai lähde laajenemaan ison riskin kautta. Askel askeleelta edetään niin kuin tähänkin asti.

Tulevaisuus näyttää valoisalta. Ja niin myös toivottavasti toimitilat.
– Haaveilemme avarammista, tällaiseen tekemiseen suunnitelluista toimitiloista. Ajatus on ilmoille heitetty ja olemme silmät ja korvat auki, josko sopiva paikka lähialueelta löytyisi.

Toistaiseksi Kainon kauppa löytyy kuitenkin tutuista vanhan pankin tiloista. Suuntaa siis sinne, kun haluat valita aidosti suomalaista – niin sielultaan kuin silmukoiltaan.

Teksit Kreetta Haaslahti, kuvat Julia Hannula.