Hyvää ja tehokasta työtä paikasta riippumatta

Valli Niina001_0 (1)

Paikkariippumaton työ parantaa ihmisten elämänlaatua, kun työntekijä hallitsee paremmin omaa aikaansa. Työyhteisön sosiaalisten kontaktien ylläpito voi kuitenkin olla vaikeampaa.

– Vaikka vallitseva tilanne on terveydellisesti ja kansantaloudellisesti erittäin vakava, niin henkilökohtaisesti elämänlaatuni on parantunut todella paljon. Liikun enemmän, syön säännöllisemmin ja nukun paremmin. Elämäni on paremmassa tasapainossa kuin mitä se on koskaan ollut.

Paikkariippumaton, kansan kielellä etätyöskentely, on Pori Energian markkinointisuunnittelija Riikka Kaukosalmelle tuttua. Hän on työskennellyt aiemmin neljä vuotta yksinyrittäjänä, joista puolitoista vuotta hän työskenteli kotitoimistolla. Hän toivoo, että nyt opitut hyvät käytännöt jatkuisivat myös tulevaisuudessa.

– Minusta sijainti ei saisi olla se olennainen juttu, vaan työtä pitäisi tehdä joustavasti työtehtävän mukaan. Se lisäisi niin työn tehokkuutta kuin työntekijän hyvinvointia.

Pori Energian viestintäsuunnittelija Riikka Kaukosalmi ja Metsä Groupin ICT päällikkö Pasi Kaukosalmi työskentelevät poikkeusajan kotonaan Porissa. – Uskon, että poikkeusaika tuo parisuhteen hyvät ja huonot puolet kärjistetysti esille. Me olemme selviytyneet tästä ajasta hyvin, Riikka Kaukosalmi iloitsee.

Myös Meca-Traden tuotepäällikkö Janne Laine on huomannut, että etätöissä jää paljon enemmän aikaa muullekin kuin työlle.

– Myyjänä reissaan jatkuvasti. Kun kaikki asiakastapaamiset siirtyivät verkkoon, työmatkoista vapautui aikaa urheilulle. Huhtikuussa pyöräilin lähes tuhat kilometriä, mikä ei olisi normitöissä mahdollista.

Satakunta on maakuntana paikkariippumatonta työtä tekevälle oiva paikka asua. Välimatkat ovat esimerkiksi pitkien etäisyyksien Pohjois- tai Itä-Suomeen verrattuna lyhyet, ja kaikki peruspalvelut löytyvät suhteellisen läheltä.

Työtä voi aidosti tehdä maakunnan joka kolkassa niin, ettei muu elämä siitä kärsi.

Ja elämisen hinta on jotain aivan muuta kuin eteläisessä Suomessa.

Meca-Traden tuotepäällikkö Janne Laine työskentelee koronapandemian aikana kotinsa kellarihuoneessa.

On vaikea perustella, miksi työnteko ei onnistuisi joustavasti jatkossakin

Etätöiden tekeminen on ollut kasvussa jo pitkään. Tuoreimpien, ennen korona-aikaa julkaistujen tilastojen mukaan joka kolmas suomalainen tekee välillä etätöitä. Asiantuntijoista jopa 60 prosenttia tekee töitä etänä.

Etäjohtamisen asiantuntija, muun muassa Etäjohtaminen – tulosta joustavalla työllä -kirjan kirjoittaja Ulla Vilkman uskoo, että tämän kevään poikkeusolot vauhdittavat etätöiden tekemistä entisestään.

Monet etätyövälineet on otettu organisaatioissa haltuun ja esimiehet ovat huomanneet, että työt tulevat tehdyiksi myös silloin kun johdettavat eivät ole näköpiirissä.

– Tämän jälkeen on kyllä vaikea perustella, miksi työnteko ei onnistuisi joustavasti ja paikasta riippumattomasti jatkossakin.

Ihmisten paikkariippumaton ja joustava työnteko vaatii vahvan luottamuksen rakentamista. Se tarkoittaa varsinkin esimiestyön murrosta.

– Jos ihmisiä yritetään johtaa kontrolloimalla, motivaatio ja halu tehdä työnsä hyvin tippuvat. Lähtökohdaksi pitää ottaa hyvien työsuoritusten johtaminen.

Työsuoritusten johtaminen tarkoittaa sitä, että jokaisen työssä on selkeät tavoitteet ja niistä keskustellaan säännöllisesti. Vilkman antaakin esimiehille selkeän vinkin.

– Jos haluat tuloksia, johda työntekijää selkeiden tavoitteiden kautta. Tavoitteiden seuraaminen lisää myös hyvinvointia. Silloin työntekijä kokee, että esimies tukee häntä.

Työntekijän näkökulmasta etätyöskentelyssä haastavinta on itsensä johtaminen. Työpäivä kannattaa suunnitella mahdollisimman konkreettisesti.

– Työpäivän tärkeimmät työtehtävät kannattaa suunnitella etukäteen. Se helpottaa myös työpäivän lopettamista. Kun olet saanut konkreettisesti aikaiseksi tehtäväsi, se tuo hyvän olon.

Jatkuva etätyö voi olla myös henkisesti kuormittavaa. Työergonomia ja monet muut työhyvinvointia parantavat asiat jäävät monesti työntekijän harteille. Vilkman kannustaakin keskustelemaan asiasta työnantajan kanssa. Toki monia asioita voi tehdä aivan itse.

– Kannattaa miettiä jokin sellainen asia, jolla pääset irti töistä. Esimerkiksi työpäivää ennen ja jälkeen voi käydä pienellä kävelyllä. Se toimii niin kuin työmatkana, jolloin usein työpäivän alussa valmistaudumme töihin ja päivän päätteeksi irrottaudumme työpäivistä.

Etätyöskentelyssä Niina Valli pitää tärkeänä ettei työ valloita kodin jokaista nurkkaa. Kotona oleva oma tila helpottaa työn jaksottamista.

Luovan suunnittelutoimiston West Creativen toimitusjohtaja Niina Valli on huomannut, että koko toimiston siirtyminen etätöihin aiheuttaa muutoksia työnhallintaan.

– Meillä on joka aamu videon välityksellä aamukahvi normaalin viikkopalaverin sijaan. Käymme läpi päivittäin työt ja myös muut kuulumiset, Valli kertoo West Creativen etäarjesta.

– Etätyö siirtää hyvällä tavalla vastuuta työntekijälle, siitä että työt tulevat tehtyä. Se myös kehittää itsensä johtamista ja työajan hallintaa, kun voi vapaammin rytmittää omaa työpäiväänsä.

Nyt on aikaa ideoida ja kehittää toimintaa

Kuntoutuskeskus Combin kankaanpääläiset yrittäjät Marjo Raukola-Kossi ja Markku Kossijoutuivat uuden eteen käytännössä yhdessä yössä. Hallituksen suositukset tiputtivat kuntosalin asiakaskunnan noin kolmasosaan entisestä.

Kuntoutuskeskus Combi on siirtänyt ryhmäliikuntatunnit verkkoon.

– Mietimme vähän aikaa, mitä tekisimme. Keksimme suljetun Facebook-ryhmän, johon aloimme tehdä live-lähetyksiä ja vinkkivideoita. Ryhmä on ollut tosi suosittu ja pidetty, Marjo Raukola-Kossi sanoo.

Uusi arki on tuonut paljon hyviäkin puolia. Nyt aikaa ideoinnille ja kehittämiselle on enemmän.

– Kehitämme jatkossa varmasti verkkopalveluitamme. Esimerkiksi henkilökohtaiseen valmennukseen voisi liittää vinkkivideoiden sarjan, joka löytyy palvelustamme. Silloin jokainen voisi katsoa oikeat liikkeet ja sarjat henkilökohtaisten valmennusten välillä silloin kun niitä tarvitsee, Markku Kossi sanoo.

Myös Kokemäen seurakunnan seurakuntapastori Heidi Laine kokee, että etätyö mahdollistaa palveluiden kehittämisen.

Jumalanpalveluksen pitäminen kameralle tuntui seurakuntapastori Heidi Laineesta aluksi vaikealta.

– Olemme kehittäneet pakkoraossa sosiaalisen median läsnäoloamme ja striimaamme jumalanpalveluksia säännöllisesti. Olemme saaneet paljon palautetta siitä, että en ole tiennyt, että seurakunta tekee tällaistakin. Joillakin paikkakunnilla striimattujen jumalanpalveluksien yleisömäärät ovat olleet suuremmat kuin aiemmin kirkoissa pidetyissä jumalanpalveluksissa.

Tulevaisuudessa Laine haluaa olla enemmän läsnä työssään sosiaalisessa mediassa.

– Sitä kautta voimme tavoitella sellaisia ihmisiä, jotka eivät muutoin ole seurakunnan toiminnan piirissä. Jumalanpalveluksen pitäminen autiossa kirkossa kameran edessä tuntui aluksi oudolta. Mutta siihenkin tottuu äkkiä.

Uusia palveluita kehitetään kiireen vilkkaa monissa yrityksissä. Porilainen Blind Burger on kehittänyt kotiinkuljetuspalveluaan ja tuotteita viedään myös kauppoihin.

Blind Burger on kehittänyt kotiinkuljetuksia ja koonnut hampurilaispaketteja kauppoihin.

– Meille on suuri haaste saada ihmiset tietoiseksi siitä, että meiltä saa Take away -ruokaa myös korona-aikana. Olemme toimittaneet kauppoihin myytäväksi kriisin ajaksi paketteja, joista jokainen on voinut grillata kotona itsellensä burgerin ja gluteenitointa lasagnea, Blind Burgerin toimitusjohtaja Ville Hämäläinen sanoo.

Ero työkavereista voi olla vaikeaa

Suomalaiset ovat tällä hetkellä kohtuullisen tyytyväisiä etätyöskentelyyn. Tuoreessa yliopistojen ja tutkimuslaitosten tekemässä tutkimuksessa 66 prosentin mielestä etätyössä oli vähemmän keskeytyksiä ja häiriöitä kuin työpaikalla.

Kielteisintä etätyössä on erillään olo työkavereista. Yli puolet tunsi olevansa eristäytyneitä ja kaipaavansa työkavereita.

Toisen tutkimuksen mukaan noin puolet etätyöläisistä haluaa jatkaa työskentelyä etänä myös koronan jälkeen.

Kun esimieheni eläköityi, sovimme työkavereiden kanssa, että järjestämme läksiäiskaffet videopalaverin muodossa. Kaikki myös lupautuivat laittamaan parempaa päälle. Näin tapahtuikin, mutta minä olin kuitenkin ainut, joka ilmestyi linjoille iltapuvussa.

Pori Energian markkinointisuunnittelija Riikka Kaukosalmi on huomannut etätyössä hyvin puolien puolien lisäksi huonojakin puolia.  Sosiaaliset kontaktit ovat rajoitettuja, eikä työkavereiden kanssa synny suunnittelemattomia, hedelmällisiä kohtaamisia.

– Työskentelen normaalisti niin, että työkaverin nähdessäni edistän asioita spontaanisti. Videopuhelut nostavat kynnystä ottaa ihmisiin yhteyttä pienissä asioissa.

Satakunnan ELYn projektikoordinaattori Olli Sipiläkuvailee itseään ihmiseksi, joka tykkää koputella oveen ja keskustella työkaverien kanssa kasvotusten. Vaikka ELYLtä siirtyi iso joukko kerralla etätöihin, moni asia sujuu hyvin.

– Uskon, että työskentely toimiston ulkopuolella tulee lisääntymään, nyt kun tekniikka tukee kehitystä. Meidän järjestelmät ja toimistosovellukset toimivat verkossa, ja sähköinen allekirjoitus mahdollistaa asiakaspalvelun ajasta ja paikasta riippumatta.

Satakunnan ELYn projektikoordinaattori Olli Sipilä kuvailee itseään ihmiseksi, joka tykkää koputella oveen ja keskustella työkaverin kanssa kasvotusten. Vaikka ELYltä siirtyi iso joukko kerralla etätöihin, moni asia sujui hyvin.

Tekniset elementit ovat etätyön onnistumisen ehdottomia edellytyksiä. West Creativella on pidetty toimitusjohtaja Niina Vallin mukaan huolta siitä, että tekniikka toimii.

– Yhteyksien pitää toimia. Meillä on verkossa kaikki – tiedostot, ohjelmat ja keskustelukanavat asiakkaiden kanssa.

Yhteyksien paraneminen helpottaa etätyön edellytyksiä entisestään. Suuret operaattorit ovat rakentaneet 5g -verkkoja jo Porin ja Rauman keskustaan. Lisää rakennetaan maakuntaan koko ajan. Uuden sukupolven verkko vie tiedonsiirtonopeudet aivan uudelle tasolle ja ovat pian kaikkien ulottuvissa.

Uusi normaali on tullut jäädäkseen. Etätyöt ja palvelujen käyttäminen verkon yli tulevat vahvistumaan tulevaisuudessa. Kuntoutuskeskus Combissa se tarkoittaa palvelujen viemistä sinne, missä ihmiset ovat.

Sosiaalinen media on hyvä kanava palveluidemme markkinointiin, joten kehitämme sitä jatkossa.

Ihmisten kohtaaminen on kuitenkin meille molemmille sosiaalinen henkireikä, joten kuntosalimme on toimintamme ydin jatkossakin, Marjo Raukola-Kossi ja Markku Kossi sanovat.

 

Teksti Jarkko Ambrusin, Kuvat Tomi Glad