Hopeakodossa ihmisiä hoitavat aina ihmiset “koskaan ei ole niin kiire, ettei asukasta ehtisi kuunnella.”

Noormarkkulaisen Hopeakodon palvelukodin aulaan astuessa on heti tervetullut olo. Sekä hoitajat että asukkaat tervehtivät iloisesti. Täällä on selvästi totuttu vieraisiin. Ja vieraita Hopeakodossa riittää.

– Ennen joulua täällä oli oikein ruuhkaa, kun päiväkotien, koulujen ja kuorojen vierailuja oli lähes päivittäin. Se ei haittaa, otamme kaikki vieraat mielellämme vastaan, toiminnanohjaaja Pia Söderberg.

Kiirastorstainen aamu on alkanut Hopeakodossa normaalisti. On keitetty kahvia ja herätty uuteen päivään. Jotkut asukkaat ovat halunneet jutella hoidostaan. Eräs vanha herra oli kaatunut ja lyönyt päänsä aamutoimillaan. Onneksi ei kuitenkaan pahasti.

– Herra oli tyytyväinen, kun niin monta naista oli häntä hoivaamassa, Söderberg nauraa.

Ikäihmisten tehostettua palveluasumista tarjoava Hopeakoto on osa Hopeaharjun palvelukotia, joka on Satakunnan vanhin yksityinen palvelukoti. Saman pihapiirin äärellä on ikäihmisten palvelujen lisäksi mielenterveyskuntoutusta.

Anitta Virta on Hopeakodon tyytyväinen asukas. Hänen mukaansa asukkaat viihtyvät Hopeakodossa ja heistä huolehditaan hyvin.

– Täällä on mukava yhtenäisyys. Olemme paljon yhdessä ja arki sujuu hienosti. On oman ikäistä seuraa ja ystäviä. Kukaan ei sano, että lähdepä menemään siitä.

Kuopiolainen 71-vuotias Ulla Boström on asunut Hopeakodossa neljä vuotta. Hänen mielestään Hopeakoto tarjoaa hyvän paikan elämän ehtoopuolen asumiseen.

– Täällä saa ruokaa ja huolenpitoa. Henkilökunta on palvelevaa ja ystävällistä. Kaikki ovat kavereita keskenään.

Vuonna 1932 syntynyt Kalle Lilja tykkää selvästi olla huomion keskipisteenä. Vaikka kaikki asiat eivät muistissa enää parhaalla tavalla pysykään, naisseura selvästi edelleen kiinnostaa.

– Tulehan sinä kanssani tanssimaan, Lilja huikkaa iloisesti Hopeakodon yrittäjälle Mari Kurpalle.

Hoitohenkilökunta ja asukkaat ovat selvästi tuttuja toisilleen. Tarinaa isketään ja hymy on herkässä.

Vieraita tullaan tenttaamaan, että millä asialla sitä oikein ollaan.

Kiirettä ei näy missään.

Hopeakodossa on ikäihmisille tarjolla 28 asukaspaikkaa 25 huoneessa. Kolme huonetta on varattu pariskunnille. Asukkaita Hopeakotoon on tullut aina Oulusta saakka. Pääosin asukkaat ovat kuitenkin satakuntalaisia.

Hopeakodon johtava slogan on ”Sinulle omaa elämää.”

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen asukas kohdataan sellaisena kuin hän on.

Samalla asukkaiden tarpeet ja toiveet pyritään ottamaan huomioon niin hyvin kuin se kunkin kunnon mukaan on mahdollista.

– Koskaan ei ole niin kiire, ettei voisi pysähtyä ja kuunnella asukasta. Vastuullisuus on sitä, että omahoitaja tuntee asukkaan. Kun huomaamme, että joku on pielessä, yritämme selvittää, mikä on hätänä. Tarjoamme myös saattohoitoa, joten asukasta hoidetaan sovittaessa loppuun asti, vastaava hoitaja Katja Igbineweka

Hopeakodossa asukkaiden ääni pääse kuulluksi myös viikoittain järjestettävässä yhteisöpalaverissa, jossa käydään läpi viikon ohjelma, tapahtumat, ruokalistat ja muut tärkeät asiat.

Asukkaiden edustajan sana on vapaa ja yhtä painava kuin muidenkin. Yhden hoitajavuoron tehtävä on pyörittää viriketoimintaa.

Ja virikkeitä riittää: On teatterimatkoja, kotiseuturetkiä ja kauppareissuja. Joka-aamuinen sanomalehden luku videotykiltä on erittäin suosittu päivärutiini.

Kevät, kesä ja syksy on ulkoiluaikaa. Asukkaat ja hoitajat istuttavat yrttiä ja kukkia ja poimivat marjoja.

– Luonto on meillä yksi iso teema. Asukkaat pääsevät omista huoneistaan terassille ja marjoja poimimaan. Meillä on ollut täällä marsuja, kanoja ja pupuja. Tämän ikäiset ovat tottuneet tekemään asioita, Mari Kurppa

Hopeakodon työntekijät uskovat, että ihmisiä hoitavat tulevaisuudessakin ihmiset. Digitalisaatio ja robotit mahdollistavat esimerkiksi monia lääkehuollon, yhteydenpidon ja valvonnan palveluita. Ne eivät kuitenkaan korvaa inhimillistä kohtaamista.

Uudesta teknologiasta voisi kuitenkin olla paljon nykyistä enemmän hyötyä toiminnan kehittämisessä. Hopeakoto on osa Hovikoti-ryhmää, jolla on toimintaa muun muassa Singaporessa. Sieltä voisi ottaa oppia Suomeenkin.

– Uusi teknologia kopioidaan todella nopeasti ja sitä aletaan kehittää eteenpäin. Suomessa monet hankkeet alkavat ja kuihtuvat ennen kuin niitä saadaan valmiiksi, Kurppa harmittelee.

Toinen opiksi otettava asia voisi olla ikäihmisten aktivoiminen. Singaporessa monet ikäihmiset asuvat perheissään ja heillä on apulainen, joka tulee mukaan myös päivätoimintakeskukseen.

Apulainen opettelee keskuksessa hoitoon liittyviä asioita. Ikäihmisillä on aktiivisuusrannekkeet, josta perheet seuraavat, miten päivä on mennyt.

– Siellä tulee palautetta äkkiä, jos päivällä ei ole tarpeeksi aktiviteettia. Täällä Suomessa ajatellaan, että ruuan jälkeen on lepoa. Singaporessa vaaditaan aktivointia. Aktiivisuusrannekkeet ikäihmisille voisivat olla hyviä täälläkin. Toki ketään ei pidä pakottaa aktiivisuuteen, vaan jokaisen omia toiveita on kunnioitettava, Igbineweka sanoo.

Hopeakodossa ollaan hivenen huolissaan kahdesta asiasta. Ikäihmiset tulevat usein liian myöhään palveluasumisen piiriin. Kun ihmisellä on muistisairaus, kunto voi heiketä nopeasti. Paikan saaminen kestää pakollisen byrokratian takia kuitenkin kuukausia.

– Omaisilla ei välttämättä ole parasta mahdollista tietoa. Sitten kun ikäihmisten tila heikkenee nopeasti, ollaan vaikeassa tilanteessa. Olisikin hyvä, että tietoa omaisille olisi tarjolla entistä paremmin yhdeltä luukulta, Kurppa sanoo.

Toinen huoli liittyy yhteisöllisyyteen. Suomessa on puhaltanut viime aikoina yksilökeskeiset tuulet. Toiset Hopeakodon asukkaiden omaisista pitävät yhteyttä ikäihmisiin säännöllisesti, mutta kaikilla asukkailla ei ole yhtä hyvä tilanne. Hoivakodin henkilöstö pitää yhteyttä omaisiin vähintään kerran kuukaudessa.

Hopeakodossa on huomattu, miten sukupolvien yli yltävä vuorovaikutus antaa iloa kaikille.

– Meillä on mielenterveyspuolella ollut nuorin asukas 21-vuotias. Nuoremmat auttavat vanhempia ja vanhemmat kertovat tarinoita muun muassa sota-ajasta. Minusta yhteistyötä eri sote-palveluita tuottavien yksiköiden välillä pitäisi tässä suhteessa olla nykyistä enemmän, Mari Kurppa sanoo.

Hopeakodon henkilöstö kokee suurta vastuuta omasta työstään. Asukkaat hoidetaan niin hyvin kuin mahdollista ja työt halutaan tehdä hyvin. Työn laatua saa kuka tahansa tulla arviomaan – milloin vain.

– Illalla ja yöllä pitää soittaa kelloa, mutta silloinkin pääsee. Ja aina keitämme kahvit, Pia Söderbeg lupaa.

Aamupäivä Hopeakodossa sujuu leppoisasti pääsiäisvalmistelujen merkeissä. Ikäihmiset vaikuttavat tyytyväiseltä oloonsa ja elämäänsä.

Kun asukkailta kysyy ajatuksia hyvästä elämästä, vastaukset ovat yksinkertaisia.

– Minulla on ollut niin hyvä elämä, että ei paremmasta väliä. Ei ole haukuttu ja huudeltu ja sanottu, että älä tänne tule, Anitta Virta sanoo.

– Olen iloinen, että minua on pidetty aina hyvänä kotona ja nyt täällä. Eipä ihminen muuta kaipaa, 83-vuotias Esa Lönberg

Ajatuksissa on paljon viisautta.

 

Teksti Jarkko Ambrusin, kuvat Tomi Glad.