Satakuntaliitto ja Vakka-Suomen Puhelin Oy ovat solmineet sopimuksen liiton ICT-palvelujen ulkoistamisesta VSP:lle, joka on tähänkin asti vastannut Satakuntaliiton verkkotukipalveluista. Kokonaisulkoistus kattaa ICT-lähitukipalvelut, helpdeskin, verkko- ja kapasiteettipalvelut, ICT-palvelupäällikköpalvelut sekä työasemien ja laitteiden hankinta- ja tukipalvelut. Palvelujen ulkoistaminen tapahtuu liikkeenluovutuksella ja sen myötä Satakuntaliiton oma IT-asiantuntija siirtyy VSP:n palvelukseen vanhana työntekijänä. VSP tuottaa Satakuntaliiton ICT-palvelut 1.6.2021 alkaen.
VSP:n IT-liiketoiminta työllistää yli 30 asiantuntijaa Porissa, Raumalla, Turussa ja Uudessakaupungissa. Yhtiöllä on 25 vuoden kokemus IT-palvelujen tuottamisesta ja sille on myönnetty useita pilvipalveluihin, tietoturvaan, ohjelmistoihin ja laitehallintaan liittyviä sertifiointeja.
VSP on viime vuosina laajentanut toimintaansa Satakunnan alueelle ja haluaa panostaa vahvasti paikalliseen palveluun. Yhtiö osti IT-liiketoimintaa harjoittaneen Rauman ATK-Antin vuonna 2017 ja samalla toimialalla toimineen SataComin vuonna 2019. Viime vuonna VSP osti Rauman alueen IT-lähitukitoiminnan Digia Finlandilta ja kuluvan toukokuun aikana VSP:lle siirtyy osuuskunta Eurajoen Puhelimen koko liiketoiminta henkilöstöineen.
Lisätiedot:
Satakuntaliitto, hallintojohtaja Jukka Mäkilä, puh. 044 092 8000, jukka.makila@satakunta.fi
Vakka-Suomen Puhelin Oy, liiketoimintajohtaja Julle Rintala, puh. 044 745 0550, julle.rintala@vsp.fi
Satakuntalaisille nuorille suunnattu Vaikuttajakoulu starttaa taas syyskuussa. Jos sinua kiinnostaa miten valtion hallinto toimii ja miten voit vaikuttaa asioihin, hae Vaikuttajakouluun! Koulutus on valituille ilmainen. Lue lisää täältä
Infotilaisuudessa esitetyt materiaalit
Linkki ELY-keskuksen materiaaleihin.
Linkki hallintotiimin materiaaleihin (sote-rakenneuudistus).
Linkki aluekehityksen materiaaleihin.
Linkki edunvalvonnan materiaaleihin.
Tilastotietoa Satakunnasta
Uusin tietopaketti Satakunnan luvuista. Paketti tuotettu huhtikuussa 2021. Linkki tietopakettiin
Maakuntaohjelma
Maakuntaohjelma sisältää alueen mahdollisuuksiin ja tarpeisiin, kulttuuriin ja muihin erityispiirteisiin perustuvat kehittämisen tavoitteet ja kuvauksen keskeisistä toimenpiteistä niiden saavuttamiseksi. Linkki materiaaleihin
Voimassaolevat maakuntakaavat ja vaihemaakuntakaavat
Täältä löydät lyhyet kuvaukset Satakunnassa voimassa olevista maakuntakaavoista. Linkki maakuntakaavoihin
Merialuesuunnitelma
Merialuesuunnitelma on meriympäristön hyvää tilaa vaaliva, sinisen talouden toimintojen strateginen kehittämisasiakirja, jota havainnollistetaan kartalla. Linkki merialuesuunnitelmaan
Satakunnan Kasvun mahdollisuus raportti
Satakunnan tavoitteet ja toimenpiteet koronapandemiasta toipumiseen ja uuteen kasvuun. Linkki raporttiin
Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma
Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma edistää osaltaan maakuntakaavan ja maakuntasuunnitelman toteutumista. Suunnitelman tärkeänä lähtökohtana on maakunnan saavutettavuuden parantaminen siten, että Satakunnan kilpailukyky ja aluekehityksen edellytykset paranevat. Linkki suunnitelmaan
Satasote
Satasote valmistelee Satakunnassa toteutettavaa sote-uudistusta. Sote-uudistuksessa parannetaan ihmisten peruspalveluja. Samalla sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen siirretään kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle.
Satakunnan viherrakenneselvityksen tavoitteena on määrittää olemassa olevan luontotiedon pohjalta Satakunnan tärkeimmät luonnon ydinalueet sekä esittää erilaisten paikkatietoaineistojen ja maastokäyntien pohjalta niiden välisiä ekologisia yhteyksiä. Satakunnan viherrakenne on osa laajempaa kokonaisuutta ja työssä huomioidaan mahdollisuuksien mukaan myös ylimaakunnalliset yhteydet Varsinais-Suomeen, Pirkanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle.
Selvitystyöhön sisältyy luontoarvoihin liittyvien paikkatietoaineistojen tarkastelun ohella yleispiirteinen, luonnon ominaispiirteiden havainnointia käsittävä maastotyövaihe, joka ajoittuu toukokuun alusta elokuun loppuun vuoden 2021 aikana. Maastossa tarkistetaan tausta-aineistojen perusteella tuotettujen mahdollisten ekologisten yhteyksien ja luonnon ydinalueiden luonnetta ja laatua.
Satakunnan viherrakenneselvityksen tekijäksi valittiin avoimen tarjouskilpailun jälkeen Ahlman Group Oy. Selvitys valmistuu vuoden 2021 marraskuun loppuun mennessä.
Selvitys toimii Satakunnan maakuntakaavan päivityksen tausta-aineistona
Satakuntaliitto hyödyntää koko maakunnan kattavaa viherrakenneselvitystä Satakunnan maakuntakaavan päivitystyössä yhtenä suunnittelun tausta-aineistona. Maakuntakaava on strateginen, pitkän tähtäimen yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jossa sovitetaan yhteen maakunnan kannalta tärkeimmät toiminnot ja kansalliset runkoverkot maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla.
Päätös maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvan Satakunnan maakuntakaavan päivitystyön käynnistämisestä tehdään tämän vuoden puolella. Suomessa on käynnissä maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus ja tämä tulee todennäköisesti vaikuttamaan myös tulevan maakuntakaavan laadintaan ja sen sisältöön. Viherrakenne on ollut lakiluonnoksissa mukana yhtenä maakuntakaavan sisältöteemana.
Useat maakuntaliitot ovat toteuttaneet viime vuosina selvityksen oman maakuntansa viherverkostosta sekä ekologisista yhteystarpeista osana maakuntakaavatyötä.
Mitä viherrakenteella tarkoitetaan?
Selvityksessä viherrakenteella tarkoitetaan pääosin rakentamattomien ja kasvullisten alueiden sekä niiden välisten yhteyksien muodostamaa verkostoa, joka kattaa muun muassa suojelualueet ja luonnon monimuotoisuuden kannalta muuten merkittävät alueet sekä niiden väliset ekologiset yhteydet.
Ekologisilla yhteyksillä tarkoitetaan vaihtelevan levyisiä metsä- ja suovyöhykkeitä tai metsä-suo-pelto-ketjuja ja muita pääosin rakentamattomia maa- ja vesialueita, joiden kautta eliöt voivat siirtyä alueelta toiselle tai joiden kautta voidaan varmistaa suotuisien elinalueiden saavutettavuus epäsuotuisien alueiden poikki.
Luontoarvot voivat koskea käytännössä mitä tahansa eliöryhmiä, esimerkiksi liito-oravia, linnustoa, kasvillisuutta ja luontotyyppejä sekä erilaisia geologisia muodostumia. Erityistä merkitystä on useiden eliöryhmien kannalta tärkeillä kokonaisuuksilla ja niiden yhteyksillä.
SATAKUNTALIITTO
Lisätietoja:
Alueiden käytön johtaja Susanna Roslöf, Satakuntaliitto, puh. 044 711 4334
susanna.roslof@satakunta.fi
Ympäristöasiantuntija Anne Savola, Satakuntaliitto, puh. 050 596 1362
anne.savola@satakunta.fi
Toimitusjohtaja Santtu Ahlman, Ahlman Group Oy, puh. 044 5096 814
santtu@ahlmangroup.fi
Rauma Marine Constructionsin telakka on saanut tasmanialaiselta varustamolta kahden matkustaja-autolautan rakentamisesta tilauksen. Tilauksen työllisyysvaikutus on varsin merkittävä – 3 500 henkilötyövuotta, ja rakentaminen aloitetaan ensi keväänä.
Nornickel Harjavalta on kasvattamassa nikkelin vuosituotantoaan lähes kaksinkertaiseksi seuraavan viiden vuoden aikana ja tekee historiallisen investoinnin Harjavallan tehtaan laajentamiseen. Nornickelin Harjavallan tehdas teki neljättä vuotta peräkkäin tuotantoennätyksen viime vuonna 2020.
Raumaster Oy sai suuren laitetilauksen Metsä Fibre Oy:n Kemin biotuotetehtaalta. Laitteistosuunnittelu ja valmistus työllistämisvaikutus on merkittävä sekä Raumalla että Porissa.
Olennaisen havaitsemisen tuska ja toissijaisen välttämisen pakko
Vuosi korona-aikaa on tuonut esille muun muassa sen, että ensin korona-ajan alkaessa asioita siirrettiin ja jäätiin odottamaan ”normaaliaikaa”. Kun aikaa kului ja korona-aika jatkui, käynnistettiin sekä odottamaan jätettyjen että koronasta johtuvien, ja uusien esille tulleiden asioiden valmistelu. Ja näin etäkokousten sekä suunnitelmaluonnosten ruuhka on valmis! Enää ei tarvitse muuta kuin liittyä palaverista toiseen ja puhista kiirettään. Mutta kuka pysähtyy miettimään, mikä on tarpeellista, mikä vaikuttavaa ja mikä vain sitä, että mennään, kun muutkin menevät?
Etätyö on luontevaa asiantuntijatyötä tekeville organisaatioille, kuten Satakuntaliitolle. Käytännössä kokonaan etätyössä olevalle organisaatiolle etätyö on kuitenkin myös hyvin vaikeaa johtamisen ja kokonaisuuksien hahmottamisen kannalta. Kaikki tekevät täysiä työpäiviä, mutta kokonaisnäkemys tilanteesta ja tavoitteista jää ohueksi, kun ihmiset eivät kohtaa työyhteisön arjessa. Oman kokemukseni kautta korostan, että sillä, ”mitä ilmaa hengitämme” eli mitä arjessa koemme tässä ja nyt, on iso merkitys siihen, miten jäsennämme työtämme ja työmme tavoitteita.
Satakunnan korkeakoulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyö
Selvityshenkilö Kalervo Väänänen tekee selvitystyötä vielä koko kevään ajan. Osaamisen kehittäminen niin ammatillisen koulutuksen kuin korkeakoulutuksenkin osalla on Satakunnalle elintärkeää. Uudistumiskykymme on pitkälti kiinni osaamistasosta. Hyvillä koulutustoimijoilla on myös selkeä yhteys alueella toteutettavaan tki-toimintaan. Samoin hyvä, monipuolinen ja työllistävä koulutus toimii alueelle sisään vetävänä ja alueella pitävänä voimana. Koulutuksen kautta voimme saada alueelle niin kotimaisia kuin ulkomaisia koulutettavia, jotka pystyvät maakuntaamme elämään jäädessään ja tänne työllistyessään parantamaan väestörakennettamme ja -määräämme. Uskoakseni Kalervo Väänäsen tekemä selvitystyö tulee valmistuttuaan olemaan Satakunnan päättäjien keskuudessa yksi luetummista ja eniten keskustelua herättävistä töistä.
Kuntavaalit 13.6.2021
Satakuntaliitto järjestää Satakunnassa kuntavaaliehdokkaille ”Satakunta -informaatiotilaisuuden” etäyhteyksillä tiistaina 11.5.2021 klo 17.30 – 19.00. Toivottavasti Satakunnan kuntiin saadaan puolueiden ja valitsijayhdistysten kautta laajasti hyviä, näkemyksellisiä ehdokkaita ja toivottavasti kuntavaaleissa kuntien asukkaat äänestävät aktiivisesti. Demokratialla on nyky-yhteiskunnassa useita ilmenemismuotoja, mutta yleisten ja yhtäläisten vaalien kautta toteutuva edustuksellinen demokratia (kuntavaalit, valtiolliset vaalit ja tulevaisuudessa myös aluevaalit) on kansanvallan keskeisin toteutumisen muoto.
Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäinen luonnos
Teimme Satakunnassa päättyneen vuoden loppupuolella ison työn, kun maakunnan eri toimijat yhdessä valmistelivat ”Satakunnan kasvun mahdollisuus” –asiakirjan joka osaltaan toimii maakunnan sisällä kehittämistoimenpiteiden perustana ja kansallisella tasolla satakuntalaisten tavoitteiden esille tuojana. Satakunnan kasvun mahdollisuus työn toteutumisen kannalta on juuri tällä hetkellä tärkeää, että satakuntalaiset toimijat tutustuisivat kansallisesti laadittuun Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäiseen luonnokseen, joka on saatettu EU:n komission arvioitavaksi ja joka on tarkoitus saada valmiiksi huhtikuun loppuun mennessä. On tärkeää käydä tuo Suomen kestävän kasvun ohjelman ensimmäinen luonnos läpi ja katsoa, löytyykö ohjelmaluonnoksesta nyt oikeita yhtymäkohtia Satakunnassa tunnistettuihin omiin kehittämistavoitteisiin. Vielä voidaan vaikuttaa siihen, että kansallisen tason ohjelmaa voidaan kehittää Satakunnan kannalta luonnostakin paremmaksi.
EU:n alue- ja rakennepolitiikan uusi kausi: Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelma
EU:n alue- ja rakennepolitiikan kansallinen ohjelmaehdotus, Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027, ja siihen liittyvä ympäristöselostus on lausuntokierroksella 16.4.2021 saakka. Ohjelmaehdotus sisältää Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) tuettavat toimet.
Ohjelma tulee sisältämään myös oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (Just Transition Fund, JTF) toimenpiteitä, joista järjestetään samanaikaisesti alkuvaiheen kuuleminen. Myös siihen voi antaa lausuntoja 16.4.2021 saakka.
Lausuntoja ohjelmaehdotuksesta ja ympäristöselostuksesta voi jättää 16.4.2021 klo 16.00 asti Lausuntopalvelu.fi:ssä.
Lausuntoja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston valmistelun ja siihen liittyvän ympäristöarvioinnin aloittamisesta voi jättää 16.4.2021 klo 16.00 asti Lausuntopalvelu.fi:ssä.
Edunvalvontafoorumin ohjelma 2021
Suomen kestävän kasvun ohjelman valmistelutilanne, Hankejohtaja Mikko Vähä-Sipilä, työ- ja elinkeinoministeri esitys
Satakunnan korkeakoulutuksen kehittämistä koskevan selvitystyön eteneminen, Selvityshenkilö Kalervo Väänänen esitys
Kuntaedustajan kommenttipuheenvuoro, Kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival, Merikarvian kunta esitys
EU:n alue- ja rakennepolitiikan kansallinen ohjelmaehdotus, Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027, ja siihen liittyvä ympäristöselostus on lähetetty lausuntokierrokselle. Lausuntoja ohjelmaehdotuksesta voi antaa 16.4.2021 asti. Ohjelmaehdotus sisältää Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) tuettavat toimet.
Ohjelma tulee sisältämään myös oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (Just Transition Fund, JTF) toimenpiteitä, joista järjestetään samanaikaisesti alkuvaiheen kuuleminen. Myös siihen voi antaa lausuntoja 16.4.2021 saakka.
Tavoitteena uudistuva ja osaava Suomi
Uuden alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden toteutus kohdistuu vuosille 2021–2027. Ohjelman rahoitus koostuu EU-rahoituksesta ja kansallisesta rahoituksesta. Ohjelmaehdotuksessa EAKR-toimien avulla kehitettäisiin alueiden ja yritysten elinkeino- ja työelämälähtöisiä tutkimus- ja innovointivalmiuksia, digitalisaatiota, pk-yritysten kestävää kasvua ja kilpailukykyä, energiatehokkuutta, ilmastonmuutokseen sopeutumista, kiertotaloutta ja paikallisen saavutettavuuden lisäämistä. Ohjelman ESR-toimet tukisivat työllisyyttä, osaamista, työelämän kehittämistä, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta.
Ohjelmaesityksessä on yhteensä kuusi toimintalinjaa:
- Innovatiivinen Suomi
- Hiilineutraali Suomi
- Saavutettavampi Suomi
- Työllistävä, osaava ja osallistava Suomi
- Sosiaalisten innovaatioiden Suomi
- Aineellista puutetta torjuva Suomi
Osana ohjelman valmistelua tehdään viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain mukainen ympäristöarviointi ja ympäristöselostus. Ympäristöarvioinnin toteuttamisesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö.
Ohjelmavalmistelua on tehty laajassa kumppanuudessa
Jokainen jäsenmaa laatii kutakin EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakautta koskevan ohjelmaehdotuksen, jossa kuvataan jäsenmaan kehittämistoiminnalle asettamat lähtökohdat, tavoitteet ja toimet sekä rahoitus EU:n ohjelmakautta koskevien säädösten mukaisesti.
Suomen ohjelmaehdotusta on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön asettamassa Koheesio 2021+ -työryhmässä vuoden 2018 syksystä lähtien. Työryhmässä ovat mukana keskeiset ministeriöt, maakuntien liittojen ja ELY-keskusten edustus sekä EU:n kumppanuusperiaatteen mukaisia talous- ja sosiaalipartnerijärjestöjä. Lisäksi valmistelua tukevat alueelliset valmisteluryhmät Itä- ja Pohjois-Suomessa sekä Etelä- ja Länsi-Suomessa.
Ohjelman valmistelu etenee kevään aikana neuvotteluilla Euroopan komission kanssa. EU:n uuden alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakauden on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2021.
Lisätiedot:
aluekehitysjohtaja Johanna Osenius, TEM, p. 029 506 4937
neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio, TEM, p. 029 506 4932
erityisasiantuntija Harri Ahlgren (ympäristöselostus), TEM, p. 029 506 4930
erityisasiantuntija Helinä Yli-Knuutila (JTF-ympäristöselostus), TEM, p. 029 504 7146
Lausuntoja ohjelmaehdotuksesta ja ympäristöselostuksesta voi jättää 16.4.2021 klo 16.00 asti Lausuntopalvelu.fi:ssä
Lausuntoja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston valmistelun ja siihen liittyvän ympäristöarvioinnin aloittamisesta voi jättää 16.4.2021 klo 16.00 asti Lausuntopalvelu.fi:ssä
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) toimintalinjan 8 REACT-EU:n EAKR-toimenpiteiden hankehaku Satakuntaliitossa 10.5.2021 asti. Tällä hakukierroksella Satakunnan rahoituskehyksestä on haettavissa EAKR-tukea satakuntalaisiin/Satakunnan maakuntaohjelmaa 2018–2021 toteuttaviin hankkeisiin yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa.
Hakuilmoitus ja lisätiedot täältä.
Tutustu myös REACT-EU hakuinfon 15.3.2021 materiaaleihin (EAKR ja ESR-rahoitus)
REACT-EU-rahoituksen haku EAKR- ja ESR-hankkeiden toteutukseen on avoinna 15.3.-7.5.2021 koko Länsi-Suomen alueella. Rahoitusmahdollisuuksia esittelevä hakuinfo järjestettiin 15.3.2021. Tilaisuudessa käytiin läpi REACT-EU-rahoituksen mahdollisuuksia EAKR- ja ESR-hankkeiden toteuttajille ja annettiin ohjeita rahoituksen hakijoille.
Tilaisuuden aineistoihin on mahdollista tutustua alla olevien linkkien kautta:
REACT-EU-info, EAKR JA ESR hakuinfo, Elina Hykkönen Pirkanmaan liitto
REACT-EU hakuinfo hanketoteuttajille Satakuntaliitto, Jyrki Tomberg Satakuntaliitto
REACT-EU ESR-hakuinfo Satakunta, Johanna Latvala, ELY-keskus, EU-rahoitus/Länsi-Suomen suuralue
REACT-EU hakuinfo yritystuet, Jaakko Ryymin, Keski-Suomen ELY-keskus.
Pöydälle on levitetty vapaa-ajan asunnon luonnossuunnitelma.
Sitä tutkailevat tarkasti Mari ja Juha Suomela. Piharakennus J. Suomela Oy eli PihaSuomela on piharakentamisen ammattilainen: Suomelat toteuttavat pihan uudisrakentamis-, saneeraus- ja hoitotöitä.
PihaSuomela siis suunnittelee asiakkaille – niin yksityisille ihmisille, yrityksille ja muillekin organisaatioille – pihaympäristöjä.

Piha-Suomelan yrittäjät vas. Juha ja Mari Suomela. Huittinen valittiin jo toistamiseen Satakunnan yrittäjäystävällisemmäksi kaupungiksi.
– Esimerkiksi asiakkaan uusi omakotitalo on voinut valmistua, mutta hänellä ei välttämättä ole aivan selvää ajatusta siitä, mitä kaikkea pihalle voisi tehdä. Siinä kohtaa autamme, suunnittelemme ja hahmottelemme yhdessä pihapiiriä. Tällä hetkellä on trendinä, että omalle pihalle halutaan ikään kuin kesämökkipiha pienoiskoossa, kertoo Janne Suomela.
PihaSuomela on yksi Huittisista toimivista noin tuhannesta eri yrityksestä.
Yrityksen tarina alkoi vuonna 2006 toiminimipohjalta. Kuusi vuotta myöhemmin Suomelat perustivat osakeyhtiön.
Huittinen on ollut hyvä paikka yrittää.
– Ilman muuta. Täällä yrittäjistä huolehditaan kaupungin taholta hyvin. Tulee tunne, että yrittäjiä ihan aidosti arvostetaan, Suomela kehaisee.

Piha-Suomelan Mari Suomela huoltaa Sähköliike E.J. Lehdon viherseinää.
Toisen kerran putkeen paras
Satakunnan Yrittäjät palkitsee vuosittain maakunnan yrittäjäaktiivisimman kunnan. Palkitseminen pohjautuu itsearviointikyselyyn, jossa kunnan päättäjät arvioivat yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen edustajien kanssa kunnan yrittäjäaktiivisuutta.
Huittinen palkittiin yrittäjäaktiivisimmaksi kunnaksi 2019 ja 2020. Huittinen on ensimmäinen kaupunki tai kunta, joka voittaa palkinnon peräkkäisinä vuosina.
– Hienoltahan se tuntuu, kun olemme tehneet töitä asian eteen pitkäjänteisesti, Huittisten kaupungin elinvoimajohtaja Riikka Peippo iloitsee.
Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen kehui palkitsemisperusteluissa Huittista siitä, että kaupungissa panostetaan tasaiseen ja hyvään kokonaisuuteen yrittäjyyden edistämisessä. Kehittämistä tapahtuu eri osa-alueilla yksittäinkin, mutta kokonaiskuva pidetään kuitenkin koko ajan mielessä.
Erityistä suitsutusta Huittinen sai siitä, miten kaupunki hyödyntää kehittämistoiminnassaan yrittäjäkyselyjä ja -tutkimuksia.
– Olemme ottaneet kahden vuoden välein toteutettavan Yrittäjien kuntabarometrin tosissamme ja käytämme sitä yhtenä työvälineenä. Mahdollisiin kehittämiskohteisiin tartutaan nopeasti, Peippo huomauttaa.
Peippo sanoo, että Huittisten kaupungilla on aito halu tehdä yhteistyötä alueen yrittäjien kanssa. Samansuuntaisesti puhuu myös yksi alueen yrittäjistä eli PihaSuomelan Juha Suomela.

Piha-Suomelan yrittäjät vas. Juha ja Mari Suomela.
– Kommunikaatio kaupungin suuntaan on erinomaista. Aina saa apua erilaisiin ongelmiin ja siellä päässä myös kuunnellaan. Kun yrittäjällä on jotain ideoita toiminnan kehittämiseksi, niin ainakin minulle on tullut sellainen tunne, että ehdotuksia viedään myös eteenpäin.

Suomeloiden poika Rami Suomela työskentelee myös yrityksessä ja auraa pihaa.
Yhteistyöllä eteenpäin
Yrittäjäaktiivisuus on suomeksi sanottuna sitä, että yrittäjyyttä kehitetään yhteistyössä yrittäjien kanssa.
Huittisten elinkeinoelämässä puhalletaankin entistä enemmän yhteen hiileen: Yksi osoitus tästä on Hubi-yhteistyöverkosto, joka kokoaa alueen yrityspalvelut yhteen. Yhteistyöstä kertoo myös ulospäin näkyvä hyvä yhteishenki sekä yleinen Huittisten elinkeinopoliittisen ilmaston aktiivinen ja myönteinen ote yrittäjyyden toimintaedellytysten pitämiseksi korkealla tasolla.
Yhteistyössä on tunnetusti voimaa – ja voisi olla vieläkin enemmän. Koko maakunnankin tasolla.
– Naapurissa voi olla sellaista osaamista, mitä voisi itsekin hyödyntää. Näen erittäin tärkeänä, että niin Huittisissa kuin Satakunnassakin autettaisiin yrittäjiä eri toimialoilta löytämään yhteisiä säveliä keskenään. Kontakteja pitää pystyä luomaan, Suomela miettii.
Parhaimmat tulokset – melkein asiassa kuin asiassa – syntyykin yhteistyöllä.
Yhteistyö sanelee varsinkin Suomeloiden ammatissa paljon. Pihasuunnittelu ei ole liukuhihnatyötä, jossa asiakkaille suunnitellaan ja toteutetaan tietyntyyppisiä pihoja.
– Vastuu on tietenkin suuri. Monelle asiakkaalle piha on se paikka, missä vietetään suurin osa vapaa-ajasta, rentoudutaan ja seurataan lasten leikkejä, Suomela pohtii.