Maakuntahallituksen kehittämistoimikunta kokoontui 14.11.2022. Toimikunta päätti esittää 22.11.2022 kokoontuvalle maakuntahallitukselle yksimielisesti Katja Aaltoa Satakuntaliiton hallintojohtajaksi. Kauppatieteiden maisteri Katja Aalto on työskennellyt nykyisessä tehtävässään vuodesta 2020 lähtien. Aalto on aiemmin työskennellyt myös Euran kunnan talousjohtajana. Maakuntahallitus kokoontuu seuraavaksi 22. marraskuuta päättämään valinnasta.

Samassa kokouksessa maakuntahallituksen kehittämistoimikunta esitti, että maakuntahallitus esittäisi, että maakuntavaltuusto suorittaisi maakuntajohtajan vaalin. Maakuntajohtajakisassa on edetty soveltuvuustestivaiheeseen, johon pääsi mukaan kolme ehdokasta:

  • Kristiina Salonen, kansanedustaja
  • Atso Vainio, Uudenkaupungin kaupunginjohtaja
  • Minna Nore, Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja

Valtuustoryhmillä on myös mahdollisuus kutsua hakijoita kuultavaksi. Seuraava maakuntavaltuusto kokoontuu 9.12.2022. 

Osaksi ilmastolain suunnittelujärjestelmää on kesällä valmistunut ensimmäinen maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma. Maa- ja metsätalouden ilmastovaikutuksia ohjataan myös monen muun ohjelman, mm. maatalouden päästöjä keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelman kautta. Hallinnollisen kokonaisuuden hahmottaminen ja uusien ohjauskeinojen haltuunotto vaatii toimijoilta paljon ja ilmastotavoitteiden toteutumisen edellytys on kannattava toiminta ja toimijoiden välinen yhteistyö ja vuoropuhelu, mm. kuntien ja maatalousyrittäjien välillä.

Satakunnan maa- ja metsätaloustoimijoilta löytyy jo nykyisellään hyviä käytäntöjä, joista Ilmastotekoja ruohonjuuritasolla -hanke on kerännyt tietoa eteenpäin välitettäväksi. Pyhäjärvi-instituutin, Satakuntalaisten elintarvikeyritysten ja Rauman seutukunnan kuntien ja Porin kaupungin sopimus alkutuotannon kasvu- ja vastuullisuusohjelman käynnistämisestä tähtää alueellisella yhteistyöllä edelläkävijyyteen mm. tehokkaassa hiilen sidonnassa ja hiilineutraalissa tuotannossa.

Euran tilaisuuden esityksiin ja aineistoihin voi tutustua oheisen ohjelman linkkien kautta:

Satakuntaliiton ilmastohankkeen avaussanat
Riitta Dersten, Ilmastokoordinaattori, Satakuntaliitto

Ajankohtaista kansallisista maa- ja metsätalouden ilmastotoimista
Anna Salminen, johtava asiantuntija, maa- ja metsätalousministeriö

Euran kunnan ympäristö- ja ilmastotyö
Satu Palokangas, ympäristöinsinööri, Euran kunta

Maatalouden mahdollisuudet ilmastopäästöjen vähentämiseen ja hiilinielujen lisäykseen
Sauli Jaakkola, kehittämispäällikkö, Pyhäjärvi-instituutti

Ilmasto- ja kokonaiskestävä metsätalous Lounais-Suomen metsäohjelmassa
Minna Rautalin, elinkeinopäällikkö, Metsäkeskus

Ilmastotekoja ruohonjuuritasolla
Laura Gehlen, hankepäällikkö ja Anna-Kaisa Jaakkola, toiminnanjohtaja, MTK-Satakunta

Tilaisuus oli toinen ilmastoteemaisten tilaisuuksien sarjasta, joista ensimmäinen järjestettiin Kokemäellä tiistaina 11.10. Lue lisää Kokemäen tilaisuudesta täältä.

Kolmas ja viimeinen tilaisuus järjestetään torstaina 10.11.2022 Kankaanpäässä teemalla ilmasto- ja energiatoimet kunnissa. Kankaanpään tilaisuuksiin voi ilmoittautua osallistujaksi paikanpäälle tai etäyhteydellä linkistä:

Ilmoittautuminen ilmastohankkeen seutukuntatapaamisiin (surveypal.com)

Satakunnan tuulivoimalaselvitys osana Satakunnan maakuntakaavaa 2050

Satakuntaliiton maankäytön suunnittelun lähivuosien tavoitteena on Satakunnan maakuntakaavan 2050 laatiminen, mihin liittyen on käynnistetty maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla tarvittavien maakuntakaavan selvitysten valmistelutyöt. Selvitykset antavat myös tärkeää tietoa voimassa olevien maakuntakaavojen toteutuneisuudesta ja ajantasaisuudesta.

Satakuntaliiton laatimassa Satakunnan tuulivoimaselvityksessä käsitellään tuulivoimatuotannon lähtökohtia ja tavoitteita sekä tarkastellaan Satakunnan maakuntakaavoissa osoitettujen tuulivoimatuotannon alueiden toteutumista.

Satakunnassa maa- ja merialueilla on vireillä useita merkittäviä tuulivoima- ja aurinkoenergiahankkeita

Suomi pyrkii saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä ja pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen vuoteen 2030 mennessä. Tavoite edellyttää päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla ja hiilinielujen vahvistamista. Ilmaston lämpenemistä aiheuttavista kasvihuonekaasupäästöistä noin 80 prosenttia on peräisin energiantuotannosta ja kulutuksesta mukaan lukien liikenne. Maakuntahallitukselle esiteltiin tuuli- ja aurinkovoimatuotannon suunnittelua koskeva katsaus.

Maakuntajohtajan ja hallintojohtajan viran hakijat soveltuvuustesteihin

Maakuntahallitus on kokouksessaan 26.9.2022 § 80 päättänyt valtuuttaa maakuntahallituksen kehittämistoimikunnan vastaamaan maakuntajohtajan ja hallintojohtajan virkojen hakuprosessin etenemisestä. Maakuntahallitus hyväksyi yksimielisesti kehittämistoimikunnan esityksen lähettää soveltuvuustesteihin seuraavat hakijat:

Maakuntajohtaja:
Minna Nore
Kristiina Salonen
Atso Vainio

Hallintojohtaja:
Katja Aalto
Marika Luoma
Marjukka Palin

Satakuntaliiton ja Satakunnan Yrittäjien välille elinvoimalupaus

Maakuntahallitus hyväksyi omalta osaltaan Satakuntaliiton ja Satakunnan Yrittäjien välisen elinvoimalupauksen. Elinvoimalupauksen yhteiset painopisteet ovat toimiva vuoropuhelu, sujuvat valmisteluprosessit, maakunnan yhteiset edunvalvontakohteet sekä yrittäjyysmaakunta.

Maakuntavaltuustoon uusi varajäsen

Maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle tiedoksi, että maakuntavaltuustoon Laura Pullisen varajäseneksi Julia Liljegrenin tilalle on valittu Hanna Sinisalmi.

 

Lisätiedot:
Linkki kokouksen esityslistaan: https://bit.ly/3TTcitC

 

 

Ilmoittautuminen Tulevaisuusfoorumiin täältä

 

Lisätietoja antaa:

Haastatteluihin kutsutaan seuraavat henkilöt:

Maakuntajohtaja
Heiniluoma Jari, Maa- ja metsätieteiden maisteri
Nore Minna, Diplomi-insinööri
Salonen Kristiina, Hallintotieteiden maisteri
Vainio Atso, Kauppatieteiden maisteri

Hallintojohtaja
Aalto Katja, Kauppatieteiden maisteri
Luoma Marika, Hallintotieteiden maisteri
Ojakoski Markus, Filosofian maisteri
Palin Marjukka, Executive MBA

 

Haastattelut järjestetään keskiviikon 26.10. sekä torstain 27.10. aikana.

Erityisasiantuntijan työn keskiössä ovat erityisesti EU:n tutkimus- ja innovaatiopolitiikka ja erillisrahoitusinstrumentit, koulutuspolitiikka sekä Länsi-Suomen maakuntien älykkään erikoistumisen osaamisalat. Työssäsi edustat Länsi-Suomea eurooppalaisissa verkostoissa ja EU-instituutioiden suun­taan pitämällä esillä mm. alueiden kärkiosaamista ja tukemalla alueen toimijoita eurooppalaisiin hankkeisiin osallistumisessa. Lisäksi työhön kuuluvat muuttuvat ajankohtaiset edunvalvontatarpeet.

Edellytämme tehtävään valittavalta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja vahvaa englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, sekä hyviä esiintymis- ja viestintävalmiuksia. Käytännön kokemus EU-instituutioista ja -verkostoista, alueellisista kehittämistehtävistä tai EU:n erillisrahoitusohjelmista on hyvä lähtökohta tehtävien hoitamiseen.

WFEO edustaa Brysselissä neljää maakuntaa: Satakuntaa, Etelä-Pohjanmaata, Pohjanmaata ja Keski-Suomea. Toimimme tiiviisti yhdessä alueemme maakuntaliittojen ja alueiden toimijoiden kanssa, kuten kaupunkien, kehitysyhtiöiden ja korkeakoulujen kanssa.

EU-asiantuntijan asemapaikka on Länsi-Suomen Eurooppa-toimisto Brysselissä. Työ edellyttää ajoittain matkustamista. Jätä hakemuksesi ansioluetteloineen otsikolla ”EU-asiantuntija” sähkö­postitse osoitteeseen kirjaamo@obotnia.fi. Hakuaika päättyy 7.11.2022 klo. 15:00 (Suomen aikaa).

Toimi täytetään alkuvuodesta 2023 sopimuksen mukaan. Palkkaus ja muut työsuhteen edut määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Lisätietoja
Lisätietoja tehtävästä antaa EU-toimiston johtaja Emilia Pernaa, puh. +32 479 972 776

Tilaisuuden tavoitteena oli jakaa ajankohtaista tietoa kansallisesta ja alueellisesta ilmasto- ja kiertotaloustyöstä ja -tutkimuksesta sekä kuulla paikallisia kuntatoimijoiden kuulumisia tilaisuuden teemasta.

Tilaisuuden esityksiin ja aineistoihin voi tutustua oheisen ohjelman linkkien kautta:

Satakuntaliiton ilmastohankkeen avaussanat
Riitta Dersten, Ilmastokoordinaattori, Satakuntaliitto

Ajankohtaista kansallisista ilmasto- ja kiertotaloustoimista
Miia Berger, erityisasiantuntija, ympäristöministeriö

Kokemäen vihreän siirtymän ohjelma
Kari Ylikoski, ympäristöasiantuntija, Kokemäen kaupunki

Materiaalivirtojen hallinta ja hyödyntäminen
Petri Linna, projektipäällikkö, Tampereen yliopisto

Kunta kiertotalouden edistäjänä
Pepita Heurlin, projektisuunnittelija, Porin kaupunki, Circwaste-hanke

Satakunnan ilmasto- ja energiastrategia 2030 ja ehdotetut kiertotaloustoimenpiteet
Taija Seppälä, projektitutkija, Canemure-hanke, SAMK

Tilaisuus käynnisti kolmen ilmastoteemaisen tilaisuuden sarjan, joka jatkuu torstaina 20.10.2022 Eurassa teemalla maa- ja metsätalouden ilmastotoimet sekä torstaina 10.11.2022 Kankaanpäässä teemalla ilmasto- ja energiatoimet kunnissa.

Euran ja Kankaanpään tilaisuuksiin voi ilmoittautua osallistujaksi paikanpäälle tai etäyhteydellä linkistä: Ilmoittautuminen ilmastohankkeen seutukuntatapaamisiin (surveypal.com)

Satakuntaliitto hakee kahta osaajaa johtotehtäviin, nykyisten maakuntajohtajan sekä hallintojohtajan jäädessä eläkkeelle. Haku molempiin tehtäviin päättyi tänään 17.10.2022 kello 16.

Maakuntajohtajan virkaan haki yhteensä kahdeksan henkilöä:
  • Määttänen Petra, Varsinais-Suomen liitto, Hallintojohtaja
  • Salonen Kristiina, Eduskunta, kansanedustaja
  • Peltonen Fanny, Biolan Oy, Logistiikkavastaava
  • Vainio Atso, Uudenkaupungin kaupunki, kaupunginjohtaja
  • Heinonen Jarkko, Uudenkaupungin kaupunki, Elinkeinojohtaja
  • Nore Minna, Satakunnan kauppakamari, Toimitusjohtaja
  • Vartia Janne, Porin kaupunki, vs. Yksikön päällikkö
  • Heiniluoma Jari, Suomen Kuntaliitto, varatoimitusjohtaja
Hallintojohtajan virkaan puolestaan haki yhteensä 19 henkilöä:
  • Björninen Teemu, Ulvilan kaupunki/Ulvilan isännöintipalvelu, Tekninen isännöitsijä
  • Fonkeng Nkoloka, JSS DELIVEE, Postimies
  • Sandberg Juha, Raision kaupunki, Sosiaali- ja terveysjohtaja
  • Ahonen Jussi-Pekka, Teollisuusliitto, järjestämistoimitsija
  • Luoma Marika, Satakuntaliitto, hallintopäällikkö
  • Lavonen Jekaterina, FinNuclear ry, Toiminnanjohtaja, FinNuclear Oy prokuristi
  • Ylinen Jorma, Keskustan Satakunnan piiri, Järjestö-asiantuntija
  • Niemelä Teemu, Satakunnan työ- ja elinkeinotoimisto, Palvelujohtaja
  • Joensuu Marko, Itsenäistä konsultointia, freelance; yksityissijoittajia ja pienyrityksiä, Liiketoiminta- ja rahoituskonsultti
  • Ojakoski Markus, Jämijärven kunta, Kunnanjohtaja
  • Oravainen Timo, Keskustan Etelä-Hämeen piiri ry, toiminnanjohtaja
  • Aalto Katja, Rauman sosiaali- ja terveystoimiala, talous- ja hallintopäällikkö
  • Tupala Krista, Satakuntaliitto, aluekehitysasiantuntija
  • Isoviita Anna, Pohjois-Satakunnan peruspalveluky, Va. Sosiaali- ja perhepalvelujohtaja/sosiaalipalvelut
  • Tuohimaa Janina, Porin kaupunki, tarkastaja
  • Aalto Johanna, Laurea-ammattikorkeakoulu, Yliopettaja/lehtori (2022, 2020-2017), kehittämispäällikkö (2021-2022)
  • Lainio Johanna, RTK-Henkilöstöpalvelu, Aluejohtaja
  • Palin Marjukka, Porin kaupunki/konsernihallinto/perusturvan yhteistoiminta-alueen tuottavuusohjelma, Tuottavuusohjelman johtaja
  • Murtonen Anssi, Ciber Oy, Konsultti

Haastattelut valituille pidetään 26.10. ja 27.10. Porissa. Valitut henkilöt osallistuvat henkilöarviointiin yhteistyökumppanimme HRS Advisors Oy:n toimesta vk 44 ja 45.

Maakuntajohtajan työ alkaa sopimuksen mukaan. Hallintojohtajan tehtävä alkaa myös sopimuksen mukaan, toiveena aloitus tammi-helmikuussa 2023. Molemmissa valinnoissa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

 

Lisätietoja saa:
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja: Matias Marttinen 044 2693113
Maakuntahallituksen puheenjohtaja: Rainer Lehti 050 3762992

Kampanja kannustaa suomalaisia säätämään energiankulutustaan astetta alemmas.

Venäjä on laajentanut Ukrainassa aloittamansa hyökkäyssodan myös Euroopan energiatilannetta koskevaksi. Energian saatavuudella ja hinnalla on vaikutusta jokaisen suomalaisen arkeen. Valtakunnallinen Astetta alemmas -kampanja kannustaa kaikkia suomalaisia säästämään energiaa tavoitteena merkittävä energiansäästö. Organisaatiot ja yhteisöt haastetaan mukaan tekemään omat energiatekonsa ja myös valtio on mukana energiansäästössä.

Energian säästötoimet tarkoittavat arkisia tekoja energian, kuten sähkön ja polttoaineiden, säästämiseksi. Näitä tekoja ovat esimerkiksi pienempi ajonopeus liikenteessä, huonelämpötilan säätäminen alemmaksi tai lämpimän käyttöveden säästäminen.

Kampanjan tavoitteena on saada vähintään 75 prosenttia suomalaisista säästämään energiaa. Pidemmän aikavälin tavoite on pysyvästi alhaisempi energiankulutus ja sähkön kulutushuippujen madaltaminen. Kampanja käynnistyy täydellä teholla 10.10.2022.

Satakuntaliitto lähtee mukaan Astetta alemmas -kampanjaan ja kutsuu maakunnan muita yhteisöjä mukaan kampanjakumppaniksi. Kampanjakumppanuuden edellytyksenä on, että organisaatio vie kampanjan virallisia viestejä eteenpäin suomalaisille sekä sitoutuu yhteisönä näkyvän energiateon tekemiseen.

Satakuntaliiton oma kampanjasitoumus

Satakuntaliitto vähentää työ- ja virkamatkoihin kuluvaa energiaa etätyö- ja etäosallistumismahdollisuuksia hyödyntämällä. Kaikkiin Satakuntaliiton järjestämiin tilaisuuksiin pyritään järjestämään etäosallistumismahdollisuus.

Kannustamme henkilöstöä kiinnittämään huomiota energian kulutukseen sekä lähityössä että etätyössä ja mahdollisuuksien mukaan osallistumalla sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen siirtämällä kulutusta pois niiltä tunneilta sekä perehtymään varautumissuositukseen mahdollisten sähkökatkojen varalta.

 

Maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä:

”Käsissämme on samanaikaisesti tulevan talven akuutti energian hinta-, saatavuus- ja huoltovarmuusongelma, sekä pidemmän aikavälin puhtaan energian siirtymä.  Energiakriisin myötä ihmisten tietämys omasta energiankäytöstä ja sen hinnan muodostumisesta kasvaa ja saa pohtimaan tarkemmin minkälainen sähkösopimus kannattaa, ja miten kodin energiaratkaisut kannattaa toteuttaa. Lopputulemana tilanne tulee lisäämään suomalaisten energiaosaamista ja energiaomavaraisuutta.”

 

Satakunnan korkeakoulutuksen kehittämistä koskeva selvitystyön loppuraportin jatkokäsittely

Maakuntahallitus merkitsi tiedokseen Satakunnan korkeakoulutuksen kehittämistä koskevan selvitystyön jatkotoimenpiteiden tilanteen. Lisäksi maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle, että Satakuntaliiton taseen ylijäämistä 300.000 euroa lahjoitetaan Satakunnan Korkeakoulusäätiölle käytettäväksi osarahoituksena eri yliopistojen kautta toteutettavien, Satakunnan kehitystä edistävien tohtorikoulutuksien rahoittamiseen. Määräraha on sisällytetty Satakuntaliiton vuoden 2023 talousarvioon ja talousarvioesitys on siitä syystä poikkeuksellisesti 300 000 euroa alijäämäinen.

Vuoden 2023 talousarvio ja vuosien 2023–2025 taloussuunnitelma

Maakuntahallitus hyväksyi vuoden 2023 talousarvion ja vuosien 2023–2025 taloussuunnitelman lähetettäväksi jäsenkuntiin lausuntoja varten. Kuntien lausunnot pyydetään 17.10.2022 mennessä.

Maakuntajohtajan ja hallintojohtajan irtisanoutuminen ja virkojen täyttöprosessit

Maakuntahallitus merkitsi maakuntajohtajan irtisanoutumiskirjeen tiedoksi ja päätti esittää maakuntavaltuustolle, että se myöntäisi Asko Aro-Heinilälle eron maakuntajohtajan virasta 31.7.2023. Maakuntahallitus myönsi Jukka Mäkilälle eron hallintojohtajan virasta 1.5.2023 alkaen. Maakuntahallitus valtuutti maakuntahallituksen kehittämistyöryhmän käynnistämään maakuntajohtajan ja hallintojohtajan virkojen hakuprosessin.

Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -määrärahalla (AKKE) rahoitetut hankkeet Satakuntaliitossa 2022

Satakuntaliitto käynnisti Satakuntaliiton hankehaun Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen -kansallinen määrärahasta toukokuussa 2022. 30.6.2022 päättyneessä haussa Satakuntaliiton käsiteltäväksi saapui yhteensä 14 hankehakemusta. Haettu rahoitus oli tukiosuudeltaan yhteensä 1 349 000 euroa. Haussa myönnettävissä oleva rahoitus oli 1 184 000 euroa. Satakuntaliiton hankeryhmä on käsitellyt AKKE-hankkeet 14.9.2022. Satakuntaliiton hanketiimi sekä hankeryhmä esittävät yksimielisesti rahoitettavaksi yhteensä 12 hanketta:

Sopimuksellinen kehittäminen:

• Tampereen korkeakoulusäätiö sr/Porin yliopistokeskus: Lisää osaajia ja osaamista Satakuntaan korkeakouluyhteistyöllä: korkeakoulutuksen kehittämisen koordinointihanke
• Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikkö: Kohti kestävää siirtymää TKI-toimintaa ja kansainvälisyyttä vahvistamalla (UniSus)
• Pyhäjärvi-instituuttisäätiö sr: Satakunta Ecofood elinvoimainen ja osaava ruokaekosysteemi
• Satakunnan ammattikorkeakoulu: Should I stay or should I go – Kv-opiskelijoiden jääminen Satakuntaan töihin
• Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK: Satakuntalainen ratkaisumalli rakennushankkeen hiilijalanjäljen optimoimiseksi – RAKSU
• Prizztech Oy: Kokemäenjoenvarren teknologiametalliklusterin vesivastuullisuus

Omaehtoinen kehittäminen:

• Tampereen korkeakoulusäätiö sr: Lannoittamisen vaihtoehtoiset keinot Satakunnassa
• Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK: Antimikrobisten ratkaisujen vaikutukset Rauman Pohjoiskehän koulussa – ARPO
• Prizztech Oy: Satakunnan yrittäjyyskasvatuksen strategia 2023-2025
• Diakonia ammattikorkeakoulu Oy DIAK: SataTerve. Satakunnan terveyden edistämisen ammattilaisten tulevaisuuden osaamistarpeet ja koulutuspolut
• Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK, Rauma: Merilogistiikan uudet polttoaineet vihreän siirtymän ja sinisen kasvun vauhdittajina Satakunnassa – UUPO
• Satakunnan ammattikorkeakoulu SAMK: Esteetön ja turvallinen asuminen – Kohti digitaalista arviointialustaa.

 

Lisätiedot:
Linkki kokouksen esityslistaan: https://bit.ly/3SozleW