Suomen merialueiden tulevaisuus työn alla – luonnos avautuu kommenteille
Suomen merialuesuunnitelmaa 2030 päivitetään vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä ja tulevaisuuden tarpeita. Alustava luonnos on valmistunut ja siitä kerätään palautetta sidosryhmiltä.
Merialuesuunnittelun tavoitteena on edistää merialueen eri käyttömuotojen kestävää kehitystä ja kasvua, merialueen luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä meriympäristön hyvän tilan saavuttamista. Merialuesuunnitelma kattaa sekä Suomen aluevedet että talousvyöhykkeen.
Suomen ensimmäinen merialuesuunnitelma valmistui vuonna 2020. Päivitystyö käynnistettiin vuonna 2024, koska toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi: merituulivoiman rooli on kasvanut, ilmastotavoitteet ovat korostuneet ja merialueiden merkitys esimerkiksi merenkululle ja huoltovarmuudelle on lisääntynyt.
Rannikon maakuntien liitot laativat merialuesuunnitelman tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa, minkä vuoksi vuorovaikutus on erittäin tärkeä osa suunnittelua. Satakuntaliitto on tehnyt merialuesuunnitelmatyötä yhdessä Varsinais-Suomen liiton kanssa. Kaikilla viranomaisilla ja yhteisöillä, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään, on mahdollisuus osallistua merialuesuunnitelman valmisteluun.
Merialuesuunnittelussa tarkastellaan eri käyttömuotojen tarpeita ja sovitetaan ne yhteen ottaen huomioon meriympäristön asettamat reunaehdot. Satakunnan edustalla Selkämerellä päivityksen painopisteitä ovat aikaisempaa laajemmat kalastuksen alueet ja kalasatamat, laajemmat energiantuotannon alueet avomerellä ja mm. lintujen, lepakoiden ja vaelluskalojen liikkumista kuvaavat merkinnät rannikon suuntaisesti ja Selkämeren yli Ruotsiin. Myös maan ja meren vuorovaikutusta korostetaan ottamalla käyttöön uusi 10 km leveä rannikkovyöhyke. Merituulivoiman kytkeytymistä kantaverkon kehittämiseen ja vetytalouden kehittymiseen kuvataan mantereen puolella olevilla yleispiirteisillä energiansiirron yhteystarpeilla.
Alustavaa suunnitelmaa esitellään webinaarissa 16.6.2026 klo 13. Tilaisuuteen voi ilmoittautua tästä linkistä: https://merialuesuunnittelu.fi/tapahtumat/msp-webinaari-2/ Suunnitelmaan voi tutustua verkossa 16.6. alkaen ja se on kommentoitavana 31.8. 2026 asti. Saatu palaute otetaan huomioon varsinaisen suunnitelmaluonnoksen valmistelussa syksyllä 2026.
Varsinainen suunnitelmaluonnos asetetaan myöhemmin julkisesti nähtäville, jolloin siihen voi tutustua ja siitä voi antaa palautetta. Tavoitteena on, että päivitetty Suomen merialuesuunnitelma hyväksytään vuonna 2027.
Lisätietoja:
-
Anne NummelaMaakuntainsinööri
+358 44 711 4317
etunimi.sukunimi@satakunta.fi -
Susanna RoslöfAlueiden käytön johtaja
+358 44 711 4334
etunimi.sukunimi@satakunta.fi