Luonnon keskelle voi päästä myös kaupungissa

paakuva-2

Satakunnan vaiettu ja vaalittu salaisuus on maakunnan huikea luonto, josta löytyy muun muassa jokia, merta, saaristoa, pyöräilymaastoja, suota ja valtakunnallisesti merkittäviä lintukohteita. Luontomatkailu on nouseva trendi, joka tuo maakuntaan tulevaisuudessa aiempaa enemmän turisteja. Lue jutun lopusta matkailutoimijoiden vinkit luontomatkailuun ja rakenna oma elämyksesi!

Nyt hiljaa! Kari Mäntylä nostaa käden ylös merkiksi, kun punakylkirastas laulaa.

Porin Kirjurinluodon parkkipaikalle kerääntyy noin 20 henkilön joukko. On alkamassa Porin Lintutieteellisen Yhdistyksen (PLY) järjestämä lintukävely. Joukon varusteena on kiikareita ja muistiinpanovälineitä. Ihmiset virittelevät havainnointiaistejaan eli kuuloaan ja näköään nimeämällä ensimmäisiä lintuja.

– Yleensä parkkipaikat ovat parhaita paikkoja kuulla lintuja täällä, kävelyn vetäjä, eläkkeellä oleva biologian ja maantiedon opettaja Kari Mäntylä hauskuttaa kävelylle osallistujia.

Polsanluodon lossi ei liikennöi tänäkään kesänä. Vanha on siinä kunnossa, että olisi järkevämpää rakentaa uusi, mutta se maksaisi arviolta 10 000 euroa, kertoo Porin puistotyönjohtaja Sirpa Valli-Jaakola.

Kävely kauniilla Kirjurinluodolla alkaa. On ihmeellistä, että muutaman sadan metrin päässä kaupungin ruuhkaisimmista kaduista on kohde, jossa pääsee täysin luonnon keskelle. Kun aistit terävöityvät, kokemattomampikin alkaa kuulla eri lintuja.

– Tuolla on räkättirastas.
– Eikö tuo ole kalalokki?
– Hei, kuulitteko, meriharakka!
– Meriharakka pesii muun muassa golf-kentillä ja hallien katolla. Se pärjää ihmisten kanssa hyvin, Mäntylä opastaa.

Mäntylä kertoo lintujen lauluista ja piirteistä vuosikymmenten kokemuksella. Kipinä lintuharrastukseen syttyi Porin lyseon Kaktus-kerhossa. Lintuhavainnoinnista tuli elinikäinen intohimo. Kurttuotsaista harrastaminen ei kuitenkaan ole.

Kimmo Varjo kiikaroi luonnossa keskellä kaupunkia.

– En ole koskaan pitänyt sanasta ”lintubongaus”, jossa juostaan vain havaintojen perässä. Itse en ole ravannut harvinaisen lajin perässä, ellei se ole jossain lyhyen matkan päässä, yli 300 eri lajia elämänsä aikana tunnistanut Mäntylä toteaa.

Lintujen havainnointi on siitä helppo harrastus, että kuka tahansa voi aloittaa sen vaikkapa omasta kotipihastaan. Varusteiksi tarvitaan lähinnä kiikarit, muistiinpanovälineet ja hyvä lintuopas.

Harrastajamäärät ovatkin PLY:n sihteerin Outi Salventerän näkemyksen mukaan kasvussa.

Ihmiset liikkuvat aiempaa enemmän, kamerat ovat parantuneet ja esimerkiksi täällä Porissa on hienot maastot. Lintutornit ovat myös hyvässä kunnossa.

Lintuhavainnoinnin suosion kasvu liittyy suurempaan trendiin. Luontomatkailu nostaa päätään. Tämä on huomattu Satakunnan matkailutoimijoiden piirissä. Kyselyjä paikallisista luontomatkailukohteista tulee säännöllisesti.

– Ihmiset ovat kiinnostuneista luonnosta ja kansainvälinen matkailu lisääntyy. Täällä Satakunnassa on paljon nähtävää, lomalle ei todellakaan tarvitse minnekään Lappiin tai Järvi-Suomeen lähteä. Se on myös hyvä muistaa, että turisti ei kuntarajoja tunne, vaan matkaa sujuvasti myös naapuriin, Huittisten markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Helena Kaitanen kertoo.

Huittisissa ollaan aloittamassa hanketta, jossa seudun luontomatkailukohteet ja niiden kunto kartoitetaan.

Pohjois-Satakunnan suurin luontomatkailua edistävä hanke on kolmen seutukunnan ja kolmen maakunnan alueelle levittäytyvä Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark.

Unescon hallinnoima ainutlaatuisten geologisten kohteiden eli geopuistojen verkosto on tarkoitettu jakamaan kokemuksia ja parhaita käytäntöjä luonnontieteiden opetuksesta, geologisen perinnön suojelusta, geoturismista ja kestävästä kehityksestä.

Lauhanvuori-Hämeenkangas laittoi hakemuksen Unescolle vuonna 2018 ja alue hyväksyttiin kansainväliseen geopark verkostoon tänä vuonna.

Suomessa on aiemmin ollut yksi Geopark Pohjois-Pohjanmaan Rokualla. Se on tuonut alueelle runsaasti luontomatkailijoita ja aluetta on kehitetty voimakkaasti. Tätä samaa toivotaan myös Pohjois-Satakuntaan.

Kankaanpään elinkeinojohtajan Marko Rajamäen mukaan Geopark olisi hyvä kokoava rakenne, jonka ympärille voidaan rakentaa luontomatkailun tuotteistusta ja markkinointia.

“Se ei riitä, että meillä on kaunista luontoa ja hiljaisuutta. Kaikilla on. Meidän on löydettävä teemoja, joihin voimme erikoistua. Yksi tällainen on esimerkiksi suo. Siinä on sellaista ulottuvuutta, jota voi lähteä matkailullisesti kehittämään. Soihin liittyvä mytologia ja tarinankerronta ovat vielä käyttämättömiä vahvuuksia.”

Kankaanpää on rakentamassa tulevaisuudessa matkailijoita palvelevan Visit Kankaanpää -palvelun. Rajamäen mielestä luontomatkailun kehittäminen ei kuitenkaan ole yksin tekemistä.

“Luontomatkailun kehittämisessä ei ole mitään mieltä tehdä asioita yksin. Ne on tehtävä yhdessä. Sitä kautta luodaan matkailijoita kiinnostava kokonaisuus.”

Porissa on herätty kokonaisuuksien merkitykseen viimeisten vuosien aikana. Visit Porin matkailupäällikön Maria Suomivirran mukaan matkailumessuilla näkyy selkeästi, että luontomatkailu ja aktiivilomailu kasvaa vauhdilla.

Porissa keskitytään kehittämään varsinkin kahta kohdetta, Kirjurinluotoa ja Yyteriä.

Kirjurinluodosta löytyy myös japanilainen tappajaköynnös.

Kirjurinluodossa puhutaan mahdollisuudesta kokea luonto kaupungissa, puoli kilometriä keskustasta ja olet keskellä luontoa. Yksi, mikä harvoin muistetaan, on suosittu maauimala. Niitä ei paljoa Suomessa enää ole. Yyterin matkailualueella on valtavat mahdollisuudet luontomatkailuun ympäri vuoden, kymmeniä kilometrejä maastoja ja kymmeniä luontolavoja, dyynimaisemat, talvella hiihto- ja pulkkamäet.

Suomivirta muistuttaa myös merestä ja vesimatkailusta. Surffaamisen ja suppailun lisäksi matkaajan on mahdollista käydä tutustumassa lähisaariin järjestetyillä veneretkillä.

Kahden tunnin kierroksella bongattiin 27 eri lintulajia.

Suomivirran mukaan luontomatkailukohteista tulee tiedusteluja heille paljon. Porin alueen kohteet kyllä tiedetään, mutta tietoisuutta halutaan entisestään lisätä.

“Porilaisillekin avautuu uudestaan ja uudestaan, mitä esimerkiksi Yyterissä voi tehdä. Esimerkiksi seikkailupuisto Huikee on hyvä kohde kaikenikäisille.”

Kirjurinluodon kaksituntinen lintukävely on huikea seikkailu, jossa mieli uppoutuu ihmisen ja luonnon suhteeseen. Kahden tunnin kävelyn aikana havainnoimme lähes 30 lintulajia. Samalla Kari Mäntylä opastaa lintujen saloihin. Tiesittekö esimerkiksi, että punakylkirastas laulaa eri murteilla eri puolella Suomea?

Jos haluat tutustua lintuihin lähemmin, BirdLife Suomi järjestää vuosittain leikkimielisen Tornien taisto -kilpailu, joka antaa mahdollisuuden tutustua kisaan osallistuviin lintutorneihin asiantuntevassa seurassa.

https://www.birdlife.fi/tapahtumat/tornien-taisto/

Huittisten markkinointi- ja viestintäsuunnittelija Helena Kaitasen suosittelemat luontomatkakohteet Huittisten seudulla:

  1. Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto. Monipuolinen luonto ja ainutlaatuinen linnusto, jossa kulkumahdollisuuksia myös liikuntarajoitteisille.
    www.luontoon.fi/puurijarvi-isosuo 
  2. Ripovuoren korkea kallio, josta avautuu satakuntalainen perinnemaisema Kokemäenjoen ylittävälle Karhiniemen sillalle. Todella hieno paikka.
    https://retkipaikka.fi/huittisten-ripovuori-hiidenkiukaista-tanssipaikan-kautta-suojelualueeksi/ 
  3. Viisi jokea. Huittisissa Kokemäenjoki haarautuu useaksi haaraksi. Meillä ei ole järviä, mutta jokia pitkin pääsee melomaan ja suppailemaan sekä näkemään monipuolisesti vesieläimiä.

Huittisissa kaikki löytyy läheltä toisiaan. Kuvassa alhaalla oikealla Ripovuori, Kokemäenjoki ja taustalla Puurijärven-Isosuon kansallispuisto.

Kankaanpään elinkeinojohtaja Marko Rajamäen suosittelemat luontomatkakohteet Pohjois-Satakunnassa:

  1. Hämeenkankaan maaston pyöräilyreitit. Pyöräily on viime vuodet nostanut kiinnostustaan.
    https://www.luontoon.fi/hameenkangas 
  2. Kankaanpään Taidekehä. Kaupunkiympäristö, jossa luonto ja taide kohtaavat.
    https://www.kankaanpaa.fi/kulttuuri-liikunta-ja-nuoriso/kulttuuri-ja-taide/taidekeha/ 
  3. Koko Pohjois-Satakunnan ja koko Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin tarjooma.
    www.lauhanvuoriregion.fi

Hämeenkankaan upeissa maisemissa järjestetään 10.8. Jämi84-maastopyöräilytapahtuma. Kuva: Antti Partanen

Visit Porin matkailupäällikkö Maria Suomivirran suosittelemat luontomatkakohteet Porin seudulla:

  1. Yyterin matkailualue. Se antaa laajat tekemisen ja kokemisen mahdollisuudet niin aktiiviselle liikkujalle kuin luonnossa olemisesta ja rauhasta nauttivalle.
    www.visitpori.fi/yyteri 
  2. Yyteristä kannattaa jatkaa Kallon majakkasaarelle, Reposaareen ja Ahlaisiin. Kannattaa ajella saaristotietä. Siellä on oma hiekkaranta koirille ja hevosille.
    www.visitpori.fi/kallo-2483 
  3. Jos haluaa kevyemmän luontomatkakohteen, niin sen voi kokea keskustassa. Kirjurinluoto itsessään on seikkailu muun muassa lapsille: sieltä löytyy viisi jalkapallokentällistä leikkipaikkoja.
    www.visitpori.fi/kirjurinluoto

Yyterin ranta on yksi Pohjois-Euroopan hienoimmista.

Tutustu myös Rauman ja Porin saaristoon:

https://www.visitrauma.fi/nae-koe/meri-ja-saaristo/