Jämin luonto lumoaa

jami_jylli_melonta_ylakuva

Pohjois-Suomessa on Lappi ja Pohjois-Satakunnassa Jämijärven seutu, jonka pinnanmuodot ovat näille leveysasteille poikkeuksellisen vaihtelevat. Kankaanpään ja Jämijärven välille levittäytyvä Hämeenkankaan laaja harjualue korkeine selänteineen, rinteineen ja tasaisine kankaineen tarjoaa erinomaiset puitteet luontoretkeilyyn ja kuntoiluun ympäri vuoden. Harjuilta aukeavat näkymät ovat kokemisen arvoiset.

 

Harjumuodostelma on syntynyt jääkausien aikana jään liikkeiden ja sulamisvesien seurauksena. Viimeisimmästä jääkaudesta muistuttavat Hämeenkankaan harjujen harjukuopat eli supat, joita Jämijärvellä kutsutaan vadeiksi. Näissä harjujen ja vatien värittämissä maastoissa risteilee monipuolinen ulkoilureittien verkosto, jolle kannattaa suunnata reittikartta mukanaan.

Reittien varrella on useita huollettuja laavuja ja kotia sekä muutamia käymälöitä. Karttojen ja maastoon sijoitettujen opasteiden avulla löydät sekä merkityt kesäreitit että Metsähallituksen taukopaikat.

Retkihenkiseen maastopyöräilyyn Jämin alue sopii mainiosti varsinkin sellaiselle pyöräilijälle, joka nauttii neulaspolun vaivattomuudesta ja leveän hiekkapohjaisen uran helppoudesta. Valitsemalla harjujen laelle johtavia polkuja saa sykkeen mukavasti singahtamaan korkeuksiin kokeneempikin polkija. Itseään voi haastaa myös osallistumalla suosittuun Jämi84-maastopyöräilytapahtumaan.

Soiniharjun Harjuluontopolku laskeutuu lännessä Jämikeskuksen piha-alueelle, joka on hyvä vaihtoehto retken lähtöpisteeksi. Jämikeskuksesta löytyy majoitus-, kokous- ja elämyspalveluita sekä kuntosali ja jopa hiihtotunneli. Perinteikäs lomahotelli Jämi kutsuu pistäytymään ja upea seikkailupuisto 400 metrin megaliukuineen on ehdottomasti kokemisen arvoisia. Varsinkin kesäaikaan harrasteilmailu on Jämillä vilkasta. Lajien kirjoon kuuluvat mm. laskuvarjohyppy, riippu- ja varjoliito, purjelento, taitolento ja suihkumoottorilennokit, joiden lennätystä voi seurailla vaikka lomahotellin terassilta.

Mutta nyt takaisin luontoon!

Hämeenkankaan – Pohjankankaan harjumuodostuma on Pohjois-Satakunnan tärkein pohjaveden muodostumisalue. Harjualueen reunoilla pohjavesi pulppuaa pintaan lukuisista lähteistä. Hämeenkankaan lähteistä tunnetuimpia ovat Uhrilähde ja Kylmänmyllynlähde, jotka pysyvät sulina ympäri vuoden. Uhrilähteestä on aikojen kuluessa haettu parannusta mm. silmäsairauksiin. Jotain mystisen rauhoittavaa kristallinkirkkaan veden ja hiekan äänettömässä pulppuamisessa kyllä on. Tämä kannattaa kokea!

Luonnossa oleskelun ja liikkumisen suotuisat vaikutukset ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen on useissa tutkimuksissa todeksi todistettu. Luonto kohentaa mielialaa ja auttaa palautumaan stressistä sekä unohtamaan arjen huolet. Mitä pidempään luonnossa viihtyy, sitä vahvempi on vaikutus – verenpaineen aleneminen, sykkeen tasoittuminen ja jopa vastustuskyvyn paraneminen ovat tutkittuja metsässä viihtymisen seurauksia.

Metsään ei aina tarvitse mennä reippailemaan hikipanta otsaa ja sykemittari palleaa kiristäen. Tarjolla on täydelliset puitteet myös rauhoittumiselle, pysähtymiselle, hengähtämiselle, miksei pienille nokosillekin. Ainakin, mikäli vierailet Korsukylässä Jämijärvellä. Riippumatossa mäntyjen katveessa levähtäessä saattaa mieleen hiipiä aivan uudenlaisia ajatuksia tai ainakin huolet ja murheet hellittävät.

Korsuretkien ohjelmapalveluista voit valita melontaa, eräjuttuja, hyvinvointipolkuja ja monenlaista muuta. Melonta Jyllinjoella onnistuu miltei ympäri vuoden. Kokemus onkin tyystin erilainen kesällä luonnon ollessa vihreimmillään verrattuna lumisen talven “pikkujouluristeilyyn”, kun puut riiputtavat lumisia oksiaan joen ylle.

Leppoistavan luontokokemuksen kruunaavat nokipannukahvit herkullisten retkieväiden kera. Myös isompaan nälkään löytyy valmiita, vahvasti lähiruokaan nojaavia menukokonaisuuksia. Puhdas ja maistuva ruoka tekee hyvää sekä mielelle että keholle, kuten Korsukylän keittiössä ajatellaan.

Tekstien koonti Kreetta Haaslahti Kuvat Tomi Glad & Kreetta Haaslahti