Satakunnan maakunnan yhteistyöryhmä päätti tänään EU:n aluerahoituksen kohdentamisesta ELY-keskukselle ja Satakuntaliitolle. ELY-keskukselle kohdennetaan Euroopan unionin eri rahastojen rahoitusta, ja siihen kiinnittyvää valtion rahoitusta, vuosina 2025 ja 2026 yhteensä 13,4 miljoonaa euroa. Satakuntaliitto saa puolestaan rahoitusta yhteensä 6,9 miljoonaa euroa.
Satakunnan maakunnan yhteistyöryhmän kokoontui tänään Säkylässä. Kokouksessa päätettiin seuraavien kahden vuoden rahoituskehyksistä alueviranomaisille. Kaikkiaan myöntövaltuutta edelleen hyviin hankkeisiin kohdennettavaksi on Satakuntaan tulossa yhteensä 20,3 miljoonaa euroa. Rahoitus kattaa Euroopan aluekehitysrahaston, -sosiaalirahaston sekä oikeudenmukaisen siirtymän rahaston rahoitusta. Maakuntaan kohdistuu lisäksi Euroopan unionin aluerahoitusta maaseudun kehittämisohjelman kautta. Sitä rahoitusta ei ole tässä mukana. ELY-keskuksen rahoituspotti 13,4 miljoonaa euroa kattaa kaikki rahastot. Satakuntaliitolle kohdentuva 6,9 miljoonan euron rahoitusosuus on aluekehitysrahaston ja oikeudenmukaisen siirtymän rahaston varoja.
Rahoitus kohdennetaan erillisten hakujen kautta hyviin hankkeisiin. Tukea kohdennetaan tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton parantamiseen, digitalisaation etujen hyödyntämiseen, Pk-yritysten kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseen, energiatehokkuustoimenpiteiden edistämiseen, ilmastonmuutoksen riskien ehkäisemiseen, kiertotalouden edistämiseen, työelämän erilaisten polkujen kehittämiseen, yhdenvertaisen osallisuuden kehittämiseen, nuorten turva-verkkojen kehittämiseen sekä turpeesta luopumisen oikeudenmukaisen siirtymän edistämiseen.
Satakunnan maakuntaohjelman valmistelutyön käynnistäminen
Uusi maakuntaohjelma tulee laadittavaksi vuosille 2026–2029. Maakuntaohjelman tavoitteena on antaa kattava kuva maakunnan strategisesta aluekehittämisestä ja lähiajan kehittämistavoitteista. Ohjelma luo puitteet kehittämiselle ja kumppanuuksien syntymiselle eri tasoilla. Se nostaa esiin maakunnan kannalta keskeiset painopisteet ja kehittämisen kohteet. Tavoitteena on Satakunnan kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden edistäminen. Maakunnan yhteistyöryhmä käsitteli kokouksessaan maakuntaohjelman osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ja sen laatimisprosessia. Yhteistyöryhmä toimii SOVA-lain (suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi) mukaisena arviointiryhmänä ja asiaa käsitellään tulevissa kokouksissa laajasti enemmänkin.
Maakunnan yhteistyöryhmän esityslista löytyy Satakuntaliiton www-sivuilta osoitteesta:
Lisätietoja:
MYR:n puheenjohtaja Petri Salminen p. 050-5985 008
Tavoitteena oli päivitystyön yhteydessä laatia aikaisempaa fokusoidumpi ja kiteytetympi strategia-asiakirja, jossa on selkeät konkreettiset tavoitteet ja malli strategian vaikuttavuuden seurantaan (mittarit). Lisäksi korostettiin strategian jalkauttamista, strategiaan sitoutumista ja strategiasta viestimistä.
Satakunnan maakunnan yhteistyöryhmän tänään pidetyssä kokouksessa käsiteltiin mm. Satakunnan kulttuuristrategian 2030 sisältöä. Kulttuuristrategiassa on kuvattu toimintaympäristön nykytilaa ja tunnistettu toimintaympäristöön vaikuttavia muutostekijöitä. Lisäksi on tarkasteltu mm. kulttuuristrategian kytkeytymistä muihin maakunnallisiin ohjelmiin ja strategioihin.
Kulttuuristrategian 2030 luonnoksessa määritetään keskeisiä tavoitteita sekä toimenpide-ehdotuksia kolmen kokonaisuuden alla:
- Kulttuuri kuuluu kaikille
- Kulttuuri- ja taidealan vaikuttavuus
- Kulttuuri ja taide elinvoiman ja hyvinvoinnin lähteenä
Satakunnan maakuntahallituksen on tarkoitus hyväksyä Satakunnan kulttuuristrategian 2030 kokouksessaan 25.4.2022.
Satakuntaliiton kaavoituskatsauksessa keskityttiin maakuntakaavoituksen lisäksi liikennejärjestelmäsuunnitelmaan ja merialuesuunnitteluun
Satakuntaliiton kaavoituskatsauksessa 2021 on esitelty Satakuntaliitossa vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevat maakunnan alueidenkäytön suunnitelmat ja muut kuntien alueiden käytön suunnitteluun, rakennettuun ympäristöön ja rakentamisen ohjaukseen vaikuttavat toimenpiteet maankäyttö- ja rakennusasetuksen (MRA 15 §) mukaisesti.
Maakunnan alueiden käytön suunnitelmien lisäksi Satakuntaliiton kaavoituskatsaukseen 2021 on poimittu muita ajankohtaisia hankkeita ja yhteistyöryhmiä. Tämän vuoden keväällä Satakuntaliiton alueiden käytön toimialan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu Satakunnan maakuntakaavan 2050 suunnittelun aloittaminen.
Satakunnan maakuntakaavan 2050 osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnos on asetettu julkisesti nähtäville 1.4.-13.5.2022 väliselle ajalle palautteiden antamista varten. Lisäksi Satakuntaliitto on lähettänyt kunnille, sidosryhmille ja viranomaistahoille lausuntopyynnöt osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä kyselyn kaavan tavoitteista. Muita ajankohtaisia asioita ovat Satakuntaliiton maakuntahallituksen maaliskuun kokouksessa hyväksymä Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma sekä merialuesuunnitteluun liittyvä toiminta.
Maakunnan yhteistyöryhmän esityslista löytyy täältä
Lisätiedot
- MYR:n puheenjohtaja Petri Salminen p. 050-5985 008
- aluekehitysjohtaja Timo Vesiluoma p. 044-7114330
- rahoitusasiantuntija Jyrki Tomberg p. 050-5696 818.
Satakunnassa viimeistellään Euroopan unionin oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF, Just Transition Fund) alueellista suunnitelmaa. JTF-rahasto on ohjelmakauden 2021-2027 ohjelmassa uusi rahasto vanhojen Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) lisänä. JTF-rahaston toimilla vastataan vähähiilisen siirtymän aiheuttamiin sosioekonomisiin ja ympäristöllisiin haittavaikutuksiin työllisyyden ja kestävien aluetalouksien turvaamiseksi.
Satakunnan maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa esiteltiin tänään oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) alueellista Satakunnan siirtymäsuunnitelmaa. Suomessa JTF-valmistelun perusta on hallitusohjelman kirjaus turpeen energiakäytön puolittamisesta 2030 loppuun mennessä. Turvetoimiala on Suomessa merkittävä työllistäjä. Satakunnan alueella turvetuotannon vähenemisen taloudelliset vaikutukset ovat suhteellisesti suurimmat Pohjois-Satakunnassa, taloudellisia vaikutuksia on suoraan tai välillisesti kuitenkin koko maakunnassa. Turvetoimialan huomattavan supistumisen välittömät ja välilliset haittavaikutukset aluetalouksiin ja työllisyyteen ovat merkittäviä, joihin JTF-rahaston tehtävänä on osaltaan vastata alue- ja rakennepolitiikan toimenpitein elinkeinojen monipuolistamiseksi ja työvoima sopeuttamiseksi. Satakunnan alueellisen JTF-suunnitelman tavoitteet ja toimet keskittyvät etenkin hallitusohjelman strategiseen kokonaisuuteen ”hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi”.
Tavoitteena on, että alueelliset siirtymäsuunnitelmat lähetetään Suomesta Euroopan unionin komissioon maaliskuun loppuun mennessä. EAKR:n ja ESR:n osalta varat on jaettu alueille jo alkuvuonna. JTF-toimia pystytään aloittamaan sen jälkeen kun siirtymäsuunnitelmat on hyväksytty komissiossa. Rahoitusta kanavoituu JTF-rahaston kautta Satakuntaan yhteensä n. 27 miljoonaa euroa.
Satakuntaan lisärahoitusta 81 000 euroa ohjelmakauden 2014-2020 hankkeisiin
Keski-Suomen ELY-keskus siirtää varoja Satakunnan kehykseen yhteensä 81 000 euro edelleen hankkeille jaettavaksi. Rahoituksesta 52 000 euroa kohdennetaan Euroopan unionin elpymispaketin REACT EU -hankkeisiin ja 29 000 euroa Euroopan aluekehitysrahastolla rahoitettujen, käynnissä olevien, hankkeiden rahoitukseen.
Maakunnan yhteistyöryhmän esityslista löytyy osoitteesta: https://bit.ly/3pvx3yL
Maakunnan yhteistyöryhmä linjasi alueellisen rahoituksen jaon Satakuntaliiton ja ELY-keskuksen välillä. Euroopan Unionin alue- ja rakennepolitiikan uuden ohjelman kautta vuosien 2021 sekä 2022 rahoitusta saadaan maakuntaan yhteensä 13,1 miljoonaa euroa. Yhteissummasta 4,3 miljoonaa euroa kohdennetaan Satakuntaliiton myöntövaltuuksiin ja 8,8 miljoonaa euroa ELY-keskuksen myöntövaltuuksiin. Satakuntaliiton myöntövaltuus on kokonaisuudessaan Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta. ELY-keskuksen myöntövaltuudessa on lisäksi rahoitusta Euroopan sosiaalirahaston (ESR) toimiin.
Satakunnan maakunnan yhteistyöryhmä päätti EAKR- ja ESR+-rahoituksen kohdentamisesta kokouksessaan tänään. Satakuntaliitolle kohdennettiin uuden ohjelmakauden EAKR-rahoitusta 4,28 miljoonaa euroa. Tästä suurin osa tulee myöntää tutkimus- ja innovointivalmiuksien parantamiseen sekä kehittyneiden teknologioiden käyttöönottoon tähtääville hankkeille. Rahoitusta kohdennetaan myös digitalisaation, energiatehokkuuden ja kiertotalouden edistämiseen sekä ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyviin hankkeisiin. Keski-Suomen ELY-keskukselle osoitettiin Satakunnassa käytettäväksi 4,266 miljoonaa euroa EAKR-rahoitusta, jonka suurin käyttökohde on pk-yritysten kasvu ja kilpailukyky. ELY-keskus vauhdittaa rahoituksella myös pk-yritysten energiatehokkuustoimenpiteiden kehittämistä sekä kiertotalouteen siirtymistä. Satakuntaan kohdistettava ESR+-rahoitus myönnetään hankkeille kokonaisuudessaan Keski-Suomen ELY-keskuksen kautta. ESR+-kehittämishankkeet liittyvät pääasiassa työllisyyden, osaamisen ja osallisuuden edistämisen uusiin toimintatapoihin. ESR+ -toimenpiteisiin kohdennetaan kahden vuoden rahoituskehyksessä yhteensä 4,6 miljoonaa euroa.
Uusi ohjelmakausi käyntiin alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toteutuksessa
Tänään maakunnan yhteistyöryhmässä päätetty alueellinen rahoituksenjakopäätös avaa mahdollisuuden ohjelman konkreettiseen käynnistämiseen. Työ- ja elinkeinoministeriö jakaa myöntövaltuudet vuoden vaihteen tietämissä alueille. Myös uusi sähköinen hakujärjestelmä valmistuu hakujen avaamistoiminnon sekä hakemusten täyttämisten osalta vuoden vaihteen jälkeen. Satakuntaliitto yhdessä Länsi-Suomen muiden maakuntaliittojen ja Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa järjestää infotilaisuuksia hankehakijoille tammikuussa kolmena eri aamuna (13.1., 20.1. ja 27.1.). Tämän jälkeen helmikuussa avautuu Satakunnassa haut alue- ja rakennepolitiikan ohjelmasta ’Uudistuva ja osaava Suomi’.
Lisätiedot
Maakunnan yhteistyöryhmä
Petri Salminen, puheenjohtaja, 050 598 5008