• Rahoitushaku on avoinna 2.2.–27.3.2026.
  • Hankehakua varten varatun tuen kokonaismäärä on 1 100 000 euroa
  • Ohjeellinen tuen määrä hankkeelle on pääsääntöisesti enintään 100 000-200 000 euroa.
  • Maksimitukitaso on kehittämishankkeissa 80 % ja investoinneissa 70 % hankkeen tukikelpoisista kokonaiskustannuksista.

➡️ Tutustu tarkemmin rahoitushakuun: EURA 2021: Satakuntaliiton EAKR-rahoituksen haku, SATLII-015

Satakunnan maakuntaohjelma, Satakunta suunnitelmaa 2026-2029, sisältyy aluekehittämisen strategiakokonaisuuteen, Satakunta-strategiaan. Satakunta-strategia sisältää maakunnan pitkän aikavälin tavoitetilaa kuvaavat tulevaisuuskuvat vuoteen 2050, neljän vuoden jaksolle valtuustokausittain laadittavan maakuntaohjelman sekä EU:n ohjelmakausiin kytkeytyvän älykkään erikoistumisen strategian. Ohjelma kytkeytyy tiiviisti kansalliseen aluekehittämispäätökseen sekä Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikkaan. Samalla se myös ohjaa EU-rahoituksen suuntaamista Satakunnassa.

Maakuntaohjelmassa kuvataan maakunnan tilannekuva, strategiset kehittämistavoitteet ja -toimenpiteet. Kehittämistavoitteiden vaikutuksia on myös arvioitu. Satakunnan maakuntaohjelman 2026-2029 strategiset kokonaisuudet on osallistavan laadintaprosessin pohjalta toteutetun valmistelun pohjalta tiivistetty kolmeen kehittämismissioon:

  • Paras sijainti
  • Kasvava maakunta
  • Onnellisten paikka

Kehittämismissiot kuvaavat Satakunnan tavoitteellista tahtotilaa, jota kohti maakuntaa halutaan kehittää valtuustokaudella 2026-2029. Kukin kehittämismissio myös osaltaan tukee Satakunnan maakuntasuunnitelma 2050:n tulevaisuuskuvia. Kehittämismissioita on tarkennettu tavoitteilla ja toimenpiteillä.

Maakuntaohjelman kehittämismissiot, -tavoitteet ja toimenpiteet ovat kaikkien meidän satakuntalaisten yhteisiä, kumppanuudessa toteutettavia asioita.

Maakuntaohjelma on osa Satakunta-strategiaa, johon sisältyvät myös pitkän aikavälin maakuntasuunnitelma 2050 sekä älykkään erikoistumisen strategia. Maakuntaohjelman laadintaprosessissa on päivitetty myös älykkään erikoistumisen strategia. Lausunnoilla on myös Satakunnan maakuntaohjelman ympäristöselostuksen luonnos.

Lausunnoilla olevat asiakirjaluonnokset ovat nähtävillä Satakuntaliiton verkkosivuilla: https://satakunta.fi/aluekehitys/strategiat-ja-ohjelmat/maakuntaohjelma-2026-2029/

Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 26.10.2025 sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@satakunta.fi.

Lausuntojen perusteella muokattu Satakunnan maakuntaohjelma 2026-2029, maakuntaohjelman ympäristöselostus sekä älykkään erikoistumisen strategian päivitys on tarkoitus käsitellä maakuntahallituksen kokouksessa 17.11.2025 ja hyväksyä maakuntavaltuuston kokouksessa 28.11.2025.

Satakunnan maakuntaohjelman 2026-2029 strategiset kokonaisuudet on tilannekuvan, havaittujen muutosajureiden sekä valmisteluprosessin pohjalta tehdyn analyysin pohjalta alustavasti tiivistetty kolmeen kehittämismissioon:
  • Paras sijainti elinvoiman ja uudistumisen kannalta
  • Kasvava maakunta on osaava ja vastuullinen
  • Onnellisten paikka on hyvinvoiva ja vetovoimainen.

Kehittämismissiot kuvaavat Satakunnan tavoitteellista tahtotilaa, jota kohti maakuntaa halutaan kehittää valtuustokaudella 2026-2029. Kukin kehittämismissio tukee myös  Satakunnan maakuntasuunnitelma 2050:n visiota. Kehittämismissioita  tarkennetaan tavoitteilla ja konkreettisilla toimenpiteillä.

Kommentointikierros 19.6.-29.8.2025

Kommentoitavana ovat Satakunnan maakuntaohjelman 2026-2029 alustavat kehittämismissiot sekä niihin liittyvät tavoitteet. Pyydämme lisäksi ehdotuksia konkreettisista toimenpiteistä, joita tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseksi. Kommentoitavana on myös Satakunnan maakuntaohjelman 2026-2029 ympäristöselostuksen luonnos.

Satakunnan maakuntaohjelma 2026-2029 luonnos 16.6.2025
Satakunnan maakuntaohjelman 2026-2029 Ympäristoselostuksen luonnos 16.6.2025

Kommentoi luonnoksia tämän linkin kautta 29.8.2025 mennessä:
https://q.surveypal.com/Satakunnan-maakuntaohjelman-2026-2029-luonnoksen-1-kommentointi

Jatkovalmistelu

Saatujen kommenttien perusteella täydennetty ja tarkennettu Maakuntaohjelman  2026-2029 toinen luonnos sekä ympäristöselostus ja vaikutusten arviointi asetetaan  nähtäville ja niistä pyydetään lausuntoja syys-lokakuussa 2025. Satakunnan maakuntaohjelma 2026-2029 on tarkoitus esittää hyväksyttäväksi maakuntavaltuuston kokouksessa 28.11.2025.

Syksyllä 2025 julkaistava verkkopalvelu tuo näkyväksi taiteen ja kulttuurin tekijät useiden maakuntien alueella, myös Satakunnassa. Kulttuuripankki on verkkopalvelu, joka kokoaa yhden näkymän taakse taiteen ja kulttuurin tekijät ja heidän tilattavat palvelunsa. Tampereen kaupungin kulttuurin palveluryhmässä kehitetty Pirkanmaan Kulttuuripankki laajenee Satakuntaan ja kolmeentoista muuhun maakuntaan. Kulttuuripankkiin voivat rekisteröityä ammattimaiset taiteen- ja kulttuurintekijät. Heillä on mahdollisuus julkaista verkkopalvelussa profiilisivu ja liittää siihen tilattavia palveluita. Kulttuuripankista julkaistaan kieliversiot myös ruotsin ja englannin kielellä.

Tekijöille Kulttuuripankki lisää työmahdollisuuksia ja näkyvyyttä valtakunnallisesti sekä tuo yhdenvertaisesti samalle viivalle eri tekijät ja taiteenalat. Tilaajat – kuten kunnat ja muut julkiset toimijat, yritykset, tapahtumajärjestäjät ja myös yksityiset ihmiset – voivat etsiä ja tilata itselleen sopivia palveluita helposti Kulttuuripankin kautta.  Laajennuksen myötä alueiden välille syntyy valtakunnallinen verkosto, joka lisää kulttuuri- ja taidepalvelujen tietoisuutta, arvostusta ja merkitystä, kun palvelut tulevat näkyväksi. Palvelun käytöstä tullaan tiedottamaan syksyn aikana laajasti ja järjestämään info- ja koulutustilaisuuksia eri yhteyksissä.

Kulttuuripankki laajenee Satakunnan lisäksi seuraaviin maakuntiin: Ahvenanmaa, Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Etelä-Savo, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Pohjanmaa, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Päijät-Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi.

Kunnat ja maakunnat vastaavat Kulttuuripankki-verkkopalvelun kustannuksista yhteisesti, taiteen- ja kulttuurintekijöille sekä tilaajille palvelu on maksuton. Satakunnassa Kulttuuripankin ylläpidosta ja rahoituksesta vastaavat yhteistyössä Satakuntaliitto, Porin kaupunki ja Rauman kaupunki. Verkkopalveluun odotetaan noin kuuttatuhatta tekijäprofiilia, neljäätuhatta tilattavaa palvelua ja tuhatta rekisteröitynyttä tilaajaa.

Kulttuuripankin laajennusprojektia koordinoi Tampereen kaupunki. Toukokuusta 2025 lähtien teknisestä toimituksesta vastaa Red & Blue Oy. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä rahoitus verkkopalvelun laajentamiseen tulee EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (Recovery and Resilience Facility, RRF), joka on yksi EU:n kertaluonteisen elpymisvälineen (Next Generation EU) ohjelmista.

Linkki: Kulttuuripankki-verkkopalvelun jatkokehittämis- ja laajennushanke

Lisätiedot:

Krista Tupala, aluekehitysasiantuntija, Satakuntaliitto, krista.tupala@satakunta.fi, 044 7114387
Jyri Träskelin, kulttuuriyksikön päällikkö, Porin kaupunki, jyri.träskelin@pori.fi, 044 701 1251
Risto Kupari, museo- ja kulttuurijohtaja, Rauman kaupunki, risto.kupari@rauma.fi, 044 793 3520
Karoliina Leisti, projektipäällikkö, Tampereen kaupunki, karoliina.leisti@tampere.fi, 040 723 5189

JTF-rahoitushaku yleishyödyllisille kehittämis- ja investointihankkeille (SATLII-013)

Satakuntaliitossa on haettavana JTF-rahoitusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelma-asiakirjan toimintalinjan 7 (Oikeudenmukaisensiirtymän Suomi) erityistavoitteesta 7.1. (Turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä) yleishyödyllisille kehittämis- ja investointihankkeille.

  • Rahoitushaku on avoinna 1.6.–12.9.2025.
  • Hankehakua varten varatun tuen kokonaismäärä on 700 000 euroa
  • Maksimitukitaso on kehittämishankkeissa 80 % ja investoinneissa 70 % hankkeen tukikelpoisista kokonaiskustannuksista.

➡️ Tutustu tarkemmin rahoitushakuun: EURA 2021: Satakuntaliiton JTF-haku yleishyödyllisille kehittämis- ja investointihankkeille


JTF-rahoitushaku kuntien perusrakenteen investoinneille (SATLII-014)

Satakuntaliitossa on haettavana JTF-rahoitusta Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelma-asiakirjan toimintalinjan 7 (Oikeudenmukaisensiirtymän Suomi) erityistavoitteesta 7.1. (Turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä) kuntien perusrakenteen investointihankkeille.

Kuntien perusrakenteen investointituella voidaan rahoittaa yritysten toimintaympäristöä parantavaa infrastruktuuria. Tuen on oltava perusteltua aluekehityksen ja yritystoiminnan toimintaedellytysten kannalta. Tuettavan toiminnan tulee olla voittoa tavoittelematonta ja tuen kohteena olevien investointien tulee hyödyttää yrityksiä laajasti ja hankkeiden tulosten tulee olla yleisesti hyödynnettävissä. Investointien tulee tuoda aluetalouden uudistamiseen ja monipuolistamiseen huomattavaa lisäarvoa.

  • Rahoitushaku on avoinna 1.6.–12.9.2025.
  • Hankehakua varten varatun tuen kokonaismäärä on 300 000 euroa.
  • Tukitaso on enintään 70 % hankkeen tukikelpoisista kokonaiskustannuksista.

➡️ Tutustu tarkemmin rahoitushakuun: EURA 2021: Satakuntaliiton JTF-rahoitushaku kuntien perusrakenteen investoinneille


Käynnissä olevassa strategiaprosessissa laaditaan maakuntaohjelma, joka tarkentaa Satakunnan aluekehittämisen strategiset valinnat ja kehittämiskokonaisuudet vuosille 2026–2029. Maakuntaohjelma nostaa esiin maakunnan kannalta keskeiset painopisteet ja kehittämisen kohteet. Maakuntaohjelman tavoitteena on antaa kattava kuva maakunnan strategisesta aluekehittämisestä ja lähiajan kehittämistavoitteista. Tavoitteena on Satakunnan kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden edistäminen.

Maakuntaohjelman laadintaprosessissa tarkistetaan myös vuonna 2021 laaditut Satakunnan aluekehittämisen pitkän aikavälin tavoiteltavat tulevaisuuskuvat vuoteen 2050 (maakuntasuunnitelma) sekä päivitetään EU:n ohjelmakausiin kytkeytyvä älykkään erikoistumisen strategia 2021–2027.

Osallistu ja vaikuta maakuntaohjelman 2026-2029 laadintaan

➡️Osallistu ja vaikuta Satakunnan maakuntaohjelman 2026-2029 laadintaan

Oheisen linkin kautta on mahdollista koko laadintaprosessin ajan toimittaa maakuntaohjelman 2026-2029 valmistelun tueksi näkemyksiä asioista, jotka tulisi huomioida esim. maakunnan kilpailukyvyn ja elinvoiman, vetovoimaisen elinympäristön sekä satakuntalaisten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Lisäksi linkin kautta voi välittää muita maakuntaohjelman valmisteluun liittyviä kommentteja ja kysymyksiä.

Lue lisää Satakunnan maakuntaohjelman 2026-2029 valmistelusta: Maakuntaohjelman 2026-2029 valmistelu (/aluekehitys/strategiat-ja-ohjelmat/maakuntaohjelma-2026-2029/)

 

EAKR-rahoituksen haku on avoinna 2.1.-14.3.2025. Haettavana on EAKR-rahoitusta noin 3,8 miljoonaa euroa Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toimintalinjan 1 (Innovatiivinen Suomi) ja 2 (Hiilineutraali Suomi) erityistavoitteiden mukaisiin hankkeisiin.
➡️ Tutustu rahoitushakuun EURA 2021: Satakuntaliiton EAKR rahoituksen haku

Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-haku – Innokaupungit Pori (Porin kaupungin ekosysteemisopimus) rahoitushaku on avoinna 2.1.–28.2.2025. Haettavana on rahoitusta 0,8 miljoonaa euroa Porin kaupungin ekosysteemisopimuksen mukaiseen kehittämiseen.
➡️ Tutustu rahoitushakuun EURA 2021: Kestävän kaupunkikehittämisen haku – Innokaupungit Pori (Porin kaupungin ekosysteemisopimus)

Huom! JTF-rahoituksen haku kuntien perusrakenteen investoinneille on avoinna vielä 31.12.2024 asti.
➡️ Tutustu rahoitushakuun EURA 2021: JTF-rahoitushaku kuntien perusrakenteen investoinneille Satakunnassa

Lisätietoa EAKR- rahoitushauista Satakuntaliitossa antavat:

Satakuntaliitto avasi 13.6.2024 kaksi erillistä JTF-hakua jatkuvana hakuna 31.12.2024 asti. JTF-rahoitusta oli haettavana

  • 1,3 miljoonaa euroa yleishyödyllisiin kehittämis- ja investointihankkeisiin (SATLII-009) ja
  • 0,8 miljoonaa euroa kuntien perusrakenteen investointihankkeisiin (SATLII-008).

Rahoitusta oli haettavissa Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelma-asiakirjan toimintalinjan 7 (Oikeudenmukaisen siirtymän Suomi) erityistavoitteesta 7.1. (Turpeesta luopumisen alueellisesti oikeudenmukainen siirtymä). Hakuilmoituksen mukaisesti haku keskeytetään siinä vaiheessa, kun haettavana oleva rahoitus on käytetty. 

Satakuntaliiton JTF-rahoitushaku yleishyödyllisille kehittämis- ja investointihankkeille (SATLII-009) on suljettu 4.11.2024
Satakuntaliitto sulkee JTF-rahoituksen haun yleishyödyllisille kehittämis- ja investointihankkeille ensimmäisellä, 30.9.2024 päättyneellä valintajaksolla saapuneiden hakemusten runsaan määrän vuoksi. Haettavana ollut JTF-rahoitus oli yhteensä 1,3 miljoonaa euroa. Hakuun varatut valtuudet tulevat sidotuksi ensimmäisen valintajakson hakemuksiin.

Satakuntaliiton JTF-rahoitushaku kuntien perusrakenteen investointihankkeille jatkuu 31.12.2024 saakka, rahoitusta haettavana vielä noin 330 000 euroa
Tutustu rahoitushakuun tarkemmin hakuilmoituksestaSATLII-008: EURA 2021: Satakuntaliiton JTF-rahoitushaku kuntien perusrakenteen investointihankkeille

Kaikkien rahoitettavien hankkeiden tulee olla Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelma-asiakirjan ja Satakunnan oikeudenmukaista siirtymää koskevan suunnitelman mukaisia. Lisäksi hankkeilla edistetään Satakunnan maakuntaohjelman 2022-2025 ja Satakunnan älykkään erikoistumisen strategian mukaisia tavoitteita. Hankkeiden valmisteluvaiheessa suosittelemme olemaan yhteydessä Satakuntaliiton yhteyshenkilöihin (yhteystiedot alla).

Seuraava JTF-rahoitushaku järjestetään vuonna 2025.