Satakuntaliiton myöntämä rahoitus vauhdittaa konkreettisia tuloksia Satakunnassa
Maakuntahallituksen kokoustiedote 27.4.2026
Maakuntahallitukselle esiteltiin Satakuntaliiton hankerahoituskatsaus. Satakuntaliitto on osoittanut ohjelmakaudella 2021–2027 merkittävää EU- ja kansallista rahoitusta Satakunnan kehittämiseen. Satakuntaliitto on myöntänyt vuodesta 2021 alkaen Satakuntaan 25,3 miljoonaa euroa rahaa alueelliseen kehittämiseen EU-rahoituksena. Se on tarkoittanut 119 kappaletta erilaisia kehittämis- ja tutkimushankkeita. Rahaa tullaan myöntämään vielä vuosien 2026 ja 2027 aikana n. 5,5 miljoonaa euroa.
Kuluvan ohjelmakauden aikana Satakuntaliitto on myöntänyt rahoitusta yhteensä 69 Euroopan aluekehitysrahaston hankkeelle ja 49 Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston hankkeelle. Näiden hankkeiden yhteenlaskettu EU:n ja valtion rahoitus nousee yli 25 miljoonaan euroon. Lisäksi rahoitusta on kohdennettu kaupunkikehittämiseen sekä kansallisista Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahoista rahoitettaviin alueellisiin kokeiluihin ja kehittämistoimiin.
Myönnetty rahoitus näkyy Satakunnassa konkreettisina tekoina ja investointeina. Satakuntaliiton rahoituksella Satakunnan ammattikorkeakoulussa kehitetään vihreän siirtymän ratkaisuja Kirkkokallion alueella sekä rakennustuoteteollisuutta ja GEO‑oppimisympäristöä Pohjois-Satakunnassa. Lisäksi Karvian Neva Lylyn alueelle on toteutettu uusia palvelurakenteita, kuten sauna, esteetön ulkokäymälä, kota ja laajennettu pysäköintialue. SUMEA-hankkeessa edistetään teknologiametallien kierrätettävyyttä, mikä tukee kestävää materiaalitaloutta ja alueen teollista uudistumista.
”Satakuntaliiton tehtävänä on varmistaa, että rahoitus kohdistuu vaikuttaviin hankkeisiin ja näkyy konkreettisina tuloksina alueella. Näiden hankkeiden kautta Satakunta kehittyy ja vahvistaa asemaansa”, toteaa Satakuntaliiton aluekehitysjohtaja Timo Vesiluoma.
Satakuntaliiton hyväksymien hankkeiden etenemistä seurataan ja raportoidaan säännöllisesti maakuntahallitukselle.
Satakuntaliitto toimii EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmakaudella 2021–2027 välittävänä toimielimenä ja ohjaa Satakunnassa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) sekä Oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) rahoitusta hankkeisiin, jotka tukevat sekä Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa että Satakunnan maakuntaohjelman tavoitteita.
EU‑rahoituksen pelisäännöt muuttuvat – Tulevasta aluekehitysrahoituksen määrästä ei varmuutta
EU:n uusi rahoituskehys 2028–2034 muuttaa rahoituksen rakenteita ja kohdentumisen logiikkaa. Maakunnalle keskeistä on varmistaa, että EU‑rahoitus huomioi jatkossakin Satakunnan kehittämistarpeet ja aiemmin rakennetut vahvuudet.
EU:n tuleva rahoituskehys vuosille 2028–2034 merkitsee merkittävää muutosta EU-rahoituksen rakenteeseen. Nykyiset erilliset rahastot esitetään koottavaksi yhteen kumppanuusrahastoon, jonka toimeenpanoa ohjaisi yksi kansallinen ja alueellinen kumppanuussuunnitelma. Rahoituksen myöntäminen perustuisi jatkossa entistä vahvemmin kansallisesti sovittuihin painotuksiin sekä tavoitteiden ja välitavoitteiden toteutumiseen.
Suomen alustava rahoitusosuus on noin 9,6 miljardia euroa. Kokonaisuuteen sisältyy merkittävä vielä kohdentamaton osuus, jonka jakoperusteet ja painotukset ratkaistaan kansallisessa valmistelussa yhteistyössä Euroopan komission kanssa. On tiedossa, että rahoituksen kohdentumisen logiikka muuttuu nykyisestä ohjelmaperusteisesta mallista strategisemmaksi ja keskitetymmäksi.
Aluekehittämisen, osaamisen sekä korkeakoulutukseen ja tutkimus‑ ja kehittämistoimintaan kytkeytyneen EU‑rahoituksen jatkuvuudesta ei ole vielä varmuutta. Nykyisellä ja aiemmilla ohjelmakausilla EU‑rahoituksella on ollut merkittävä rooli Satakunnan korkeakouluyhteistyön, elinkeinoelämän uudistumisen ja alueellisen elinvoiman tukemisessa.
Maakunnan kannalta keskeistä on seurata valmistelua tiiviisti ja vaikuttaa siihen, että Satakunnan kehittämistarpeet, osaamisperusta ja aiemmin rakennetut kokonaisuudet huomioidaan rahoituksen kohdentamisessa myös tulevalla EU‑kaudella.
Maakuntahallitus kuuli alustuksen kansallisen ja alueellisen kumppanuussuunnitelman valmistelusta.
Kokouksen esityslistaan pääset tästä.
-
Samu Vahteristo
Maakuntahallituksen puheenjohtaja
+358 50 542 8439
etunimi.sukunimi@satakunta.fi -
Kristiina SalonenMaakuntajohtaja
+358 50 512 0010
etunimi.sukunimi@satakunta.fi